Tutkinnanjohtaja STT:lle: Pellingistä löytynyt drooni on venäläisvalmisteinen
Pellingin saaristosta Porvoosta tiistaina löytynyt drooni on venäläisvalmisteinen, kertoo Suomenlahden merivartioston tutkinnanjohtaja, yliluutnantti Antti Leskelä STT:lle.
Leskelän mukaan vielä ei kuitenkaan ole tietoa siitä, kuka droonia on käyttänyt ja mihin tarkoitukseen, tai miten se päätyi Pellinkiin.
– Laitetta voidaan valmistaa yhdessä paikassa ja käyttää täysin toisen tahon toimesta, eli valmistuspaikka tai -maa ei ota vielä kantaa siihen, kuka sitä on operoinut, Leskelä sanoo.
Rajavartiolaitoksen mukaan alustavan tarkastelun perusteella kyseessä olisi Geoscan 701 -tyyppinen miehittämätön ilma-alus. Kyseistä laitemallia käyttävät sekä valtiolliset että siviilitoimijat.
Leskelä kertoo, että avoimien lähteiden perusteella drooni on varsin monikäyttöinen laite, jolla voidaan seurata muun muassa kaukaisia ja vaikeasti tavoitettavia alueita. Laitteen halkaisija on muutamia metrejä.
– Jos nyt arvioidaan avoimien lähteiden perusteella, lentotunnit olisivat kymmentä tuntia ja olikohan niin, että kantama taisi olla tuhannen kilometrin mitoissa, Lehtelä sanoo.
Rajavartiolaitos on aloittanut droonista alueloukkaustutkinnan.
Tarkoitus on selvittää, miten ilma-alus on saapunut Suomen alueelle. Tutkinnassa selvitetään myös, missä ja miten mahdollinen Suomen valtakunnanrajan ylitys on tapahtunut.
Tässä vaiheessa ei ole Leskelän mukaan tiedossa, onko drooni mahdollisesti kerännyt jotakin tietoa.
– Meillä on merestä löytynyt laite, joka on ottanut kosteutta. Tällaisen asian selvittämisessä valitettavasti menee hetki.