Suomen väkiluku kasvoi viime vuonna alle 5 000 hengellä – ilman vieraskielisiä oltaisiin vahvasti pakkasen puolella
Suomen väkiluku kasvoi vuonna 2018 vain 4 789 henkilöä. Kasvu oli pienin vuoden 1970 jälkeen.
Väestöllinen huoltosuhde, eli alle 15-vuotiaiden ja 65 vuotta täyttäneiden määrä 100 työikäistä kohden, oli vuoden 2018 lopussa 60,8. Asiasta kertoi Tilastokeskus.
– Syntyvyys on laskenut pikku hiljaa nälkävuosien tasolle. Se on Suomen tulevaisuuden kannalta todella vakava ja tärkeä kysymys, josta pitäisi puhua enemmän, keskustan eduskuntarymän puheenjohtaja Antti Kaikkonen kommentoi tilannetta Suomenmaalle.
– Lainsäädännöllä asiaa ei ratkaista, mutta voidaan luoda puitteet lapsiystävällisempään Suomeen, hän jatkaa.
Kaikkonen peräänkuuluttaa arvo- ja asennemuutosta lapsiystävälliseempään yhteiskuntaan. Konkreettisista keinoista hän mainitsee perhevapaauudistuksen.
– Sen pitää olla parannus, ei esimerkiksi heikennys perheiden valinnanvapauteen tai leikkaus kodinhoitotuen kestoon, hän täsmentää.
Nykytilannetta huonompi huoltosuhde on ollut viimeksi vuonna 1959. Silloin suurten ikäluokkien lapset, jotka syntyivät Suomessa elokuusta 1945 elokuuhun 1950, olivat kaikki alle 15-vuotiaita.
– Taustalla on syntyvyyden lisäksi myös imeväiskuolleisuuden lasku eli suurempi osa syntyneistä jäi eloon, Markus Repo Tilastokeskuksesta toteaa.
– 1930-luvulla vastasyntyneistä kuoli ennen yksivuotispäiväänsä noin seitsemän prosenttia, 1940-luvulla noin kuusi ja 1950-luvulla noin kolme prosenttia, Repo kertoo.
Nykyisin imeväisyyskuolleisuus Suomessa on vain 0,2 prosenttia. Nyt huoltopulmien syyt löytyvät toisaalta: pieni syntyvyys ja eläkeiän saavuttaneiden suhteellisen osuuden kasvu.
Maakunnista vuoden 2018 tilanne oli paras Uudenmaalla – Tilastokeskuksen tietojen mukaan Uudenmaan väestöllinen huoltosuhde oli maan matalin (51,5). Korkeimmat huoltosuhteet olivat Etelä-Savossa (75,0) ja Keski-Pohjanmaalla (71,6).
Kunnista pahimmassa pulassa ollaan Luhangalla (väestöllinen huoltosuhde 106,1) sekä Kuhmoisissa sekä Hailuodossa (105,1). Vähiten alle 15-vuotiaita ja yli 65-vuotta täyttäneitä 100 työikäistä kohden oli Helsingissä (45,6) ja Tampereella (48,4).
Väestöllisen huoltosuhteen merkityksen hahmottamiseksi voidaan ajatella, että jokaisen 15–64 vuotiaan pitäisi periaatteessa pystyä hankkimaan elanto itsensä lisäksi keskimäärin 0,6 muulle, yhteensä 1,6 henkilölle.
Kaikki työikäiset eivät kuitenkaan ole ansiotyössä. Taloudellisesta näkökulmasta huollettavien määrä huoltajaa kohden kuvaakin paremmin toinen mittari, taloudellinen huoltosuhde. Se mittaa työllisten lukumäärän suhdetta työttömiin ja työvoiman ulkopuolella oleviin.
– Taloudellinen huoltosuhde kuvaa tilannetta realistisemmin. Muutokset väestöllisessä huoltosuhteessa ovat hitaita ja esimerkiksi 1990-luvun lamassa väestöllinen huoltosuhde ei muuttunut käytännössä lainkaan, mutta taloudellinen huoltosuhde heilahteli rajusti, Repo sanoo.
Vuonna 2017 sadasta suomalaisesta vain 42 kävi työssä. Jokaisen heistä olisi pitänyt kyetä hankkimaan toimeentulo 2,4 ihmiselle.
Hänen mukaansa tämä on osoitus siitä, että taloudellisilla tekijöillä on lyhyellä aikavälillä huomattavasti suurempi vaikutus esimerkiksi valtiontalouteen.
– Väestöllinen huoltosuhde asettaa tietyt reunaehdot ja vaikuttaa pitkällä aikavälillä – heikentyessään tai vahvistuessaan, Repo tiivistää huoltosuhteiden eron.
Työvoiman ulkopuolisiksi lasketaan 0–14-vuotiaat, opiskelijat ja koululaiset, varusmiehet ja siviilipalvelusmiehet, eläkeläiset sekä muut työvoiman ulkopuolella olevat.
Taloudellinen huoltosuhde vuonna 2017 oli 137. Sataa työssäkäyvää kohden oli siis 137 ei-työssäkäyvää henkilöä.
Toisin sanoen sadasta suomalaisesta vain 42 kävi työssä, ja jokaisen heistä olisi pitänyt kyetä hankkimaan toimeentulo yhteensä 2,4 ihmiselle.
Taloudellinen huoltosuhde on vaihdellut voimakkaasti vuosikymmenien aikana.
Korkeimmillaan taloudellinen huoltosuhde oli laman aikaan vuonna 1993, jolloin sadasta töissä oli vain 37 ja huollettavia työllistä kohden 2,7. Paras vuosi oli 1989 (112), jolloin töitä riitti lähes puolelle suomalaisista.
Vuoden 2018 taloudellinen huoltosuhde ei ole vielä tiedossa.
Suomea, ruotsia tai saamea äidinkielenään puhuvien määrä on vähentynyt viimeisen viiden vuoden aikana noin 36 000. Samaan aikaan vieraskielisten määrä on kasvanut 103 000 henkilöllä.
Vieraskielisten osuus koko väestöstä on nyt vain seitsemän prosenttia, mutta ilman heitä Suomen väestön määrä olisi siis pienentynyt jo viisi vuotta peräkkäin. Suomessa asui vakituisesti vuoden 2018 lopussa 391 746 äidinkieleltään vieraskielistä henkilöä.
Vain viidessä maakunnassa päästiin vuoden 2018 väestönkasvussa plussan puolelle – eniten väkiluku kasvoi Uudellamaalla, 15 400 henkilöllä. Muut kasvuun ponnistaneet maakunnat – Pirkanmaa (3014), Varsinais-Suomi (905), Pohjois-Pohjanmaa ja Ahvenanmaa – tulevat kaukana perässä.
Viiden maakunnan – Etelä-Karjalan, Etelä-Savon, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen ja Satakunnan – väkiluku väheni määrällisesti eniten lähes 50 vuoteen. Pahin kato koettiin Etelä-Savossa (2 579 henkilöä vähemmän) ja Kymenlaaksossa (2 123).
Suhteellisesti suurinta kasvu oli kuitenkin Ahvenanmaalla, kuten alla olevasta kuvasta nähdään. Eniten tappiolle suhteessa entiseen väkimäärään jäätiin taas Etelä-Savossa.
Vuoden 2018 aikana väkiluku kasvoi 61 kunnassa ja pieneni 248 kunnassa. Kärkeen kiilasi Vantaa – Savonlinnan ja Kouvolan asukasmäärä taas pieneni eniten, yli 1 000 henkilöä kumpikin.
Määrällisesti eniten väkiluku kasvoi pääkaupunkiseudun kolmessa suurimmassa eli Vantaalla, 5 139 henkilöllä, Helsingissä (4 770) ja Espoossa (4 588). Pääkaupunkiseudun väkiluvun kasvusta vieraskielisen väestön osuus oli kolme neljäsosaa.