Valtionhallinto Valtion leivissä työskentelee entistä enemmän väkeä, mutta minne he ovat oikein sijoittuneet? – Asiantuntija valottaa syitä Hallitus kohdistaa isoja leikkauksia myös valtionhallintoon. Yhdeksi perusteeksi on mainittu se, että valtion... 6.10.2024 13:00
Työllisyysneuvottelut Hallitus euroistaa työttömyysturvan ja korottaa opintotuen tulorajoja Hallitus on päättänyt uusista työllisyystoimista, jotka vahvistavat julkista taloutta vähintään 110 miljoonalla eurolla.... 11.2.2022 16:37
Väestö Suomen väkiluku kasvoi viime vuonna alle 5 000 hengellä – ilman vieraskielisiä oltaisiin vahvasti pakkasen puolella Väestöllinen huoltosuhde oli huonompi viimeksi vuonna 1959, jolloin suhdetta nostivat suurten ikäluokkien lapset 11.4.2019 15:10
Vaikka talous alkaisi hyytyä, palvelut voivat kannatella Suomea, kertoo alan työnantajaliitto Paltan pääekonomistin mukaan Suomen palveluvienti on onnistunut odotuksia paremmin 22.11.2018 10:32