Suomen Pankki: Venäjän talouden nopea kasvu on ohi
Suomen Pankki arvioi, että Venäjän talouden nopea kasvu on ohi. Suomen Pankki ennustaa, että koko vuonna Venäjän talous kasvaa korkeintaan yhden prosentin vauhtia.
Bruttokansantuotteen kasvu on hidastunut kuluvan vuoden alkupuoliskolla selvästi jopa ennakoitua nopeammin.
Suomen Pankin nousevien talouksien tutkimuslaitos Bofit julkaisi maanantaina ennusteensa Venäjän talouden kehityksestä vuosina 2025–2027.
Ennusteen mukaan talouden kasvua rajoittavat ennustejaksolla sodan tarpeet, työvoimapula ja julkisten menojen kasvun hidastuminen. Kuluvan vuoden kasvua on hidastanut myös öljyn hinnan lasku, joka on supistanut valtion verotuloja merkittävästi.
Bofitin vanhempi neuvonantaja Laura Solanko sanoo tiedotteessa, että ennustejakson lopulla Venäjän talous on haavoittuvampi ja sen kasvunäkymät paljon heikommat kuin ennen sotaa.
– Tästä huolimatta Venäjä pystyy edelleen ylläpitämään nykyisen kaltaista hyökkäyssotaansa ja takaamaan kohtuullisen elämänlaadun suurimmalle osalla väestöään, Solanko arvioi.
Bofit ennustaa, että ilman merkittäviä politiikkamuutoksia tai ulkoisia shokkeja bruttokansantuote kasvaa noin yhden prosentin vauhtia myös lähivuosina.
Bofitin mukaan ennustettua huonomman kehityksen riski kasvaa jatkuvasti, kun talouden epätasapainot lisääntyvät. Ennusteessa arvioidaan, että talouden resurssien ohjaaminen sotaa tukeville aloille on jatkuvasti vaikeampaa, mutta ei mahdotonta.
– Sotatoimien pidempiaikainen taukoaminen voisi antaa Venäjän taloudelle hengähdystauon, mutta sotateollisuuden merkitys ei lähivuosina heikkene, tiedotteessa todetaan.