Tyrmistys vapaaehtoisen pullanpaiston kieltämisestä leviää: "En voi ymmärtää"
Kansanedustaja Jouni Ovaska (kesk.) on pöyristynyt siitä, ettei Pirkanmaan hyvinvointialue enää salli 76-vuotiaan Pia Lehtosen leipoa pullaa vapaaehtoisesti Hämeenkyrön Aurinkorinteen vanhusten päivätoimintaan.
Aamulehti uutisoi tiistaina, että Lehtonen on leiponut pullaa 6–7 vuoden ajan. Lehtonen on tehnyt työuransa suurkeittiöissä ja pitopalveluissa. Hänellä on voimassa oleva hygieniapassi. Ainekset leivontaan Lehtonen on saanut päivätoiminnan keittiöstä.
Kansanedustaja Ovaska hämmästelee hyvinvointialueen päätöstä siinä määrin, että hän on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen Suomen hallitukselle.
– En voi ymmärtää, mitä hyvinvointialueella touhutaan. Ensin päivätoimintaa halutaan ajaa alas ja käsketään tehdä vapaaehtoisvoimin. Sitten kun ihmiset aktivoituvat, sekin kielletään ja vedotaan erilaisiin lain pykäliin, Ovaska sanoo.
Pirkanmaan hyvinvointialueen mukaan keittiössä toimivat vapaaehtoiset kuuluvat elintarvikelain piiriin, koska hyvinvointialue vastaa keittiössä työskentelevien perehdytyksestä, elintarvikehygieniasta ja salmonellatarkastuksista. Tämä koskee myös vapaaehtoisia, vaikka heillä olisi voimassa oleva hygieniapassi.
Ovaskan mukaan tapaus ei ole yksittäinen, vaan osa laajempaa ja huolestuttavaa kehitystä.
– Pirhan ratkaisu on vain yksi lukuisten joukossa. Keski-Suomen hyvinvointialueella kiellettiin vapaaehtoisten esiintyjien kahvit ja Varsinais-Suomen hyvinvointialue perui hoitajien joulupuurot. Onko lainsäädäntö ja hyvinvointialueiden rahoitus ajantasalla, jos tällaisista linjauksista on tullut arkipäivää?
Ovaska haluaa saada ministeriltä suoran vastauksen siihen, ovatko hyvinvointialueiden tekemät tulkinnat oikeita ja ovatko päätökset kohtuullisia.
– Onko hallitukselta tulossa muutoksia elintarvikelakiin, jotta tällainen järjettömyys ei toistu?
Ovaskan mielestä vapaaehtoistoiminta on tärkeä osa monen ikäihmisen arkea, eikä sitä pidä vaikeuttaa kohtuuttomilla tulkinnoilla.
– Meidän pitäisi tukea yhteisöllisyyttä, ei tukahduttaa sitä. Byrokratiaa on selkeästi liikaa jos pullan leipomisesta tehdään ongelma. Kyse on kuitenkin vapaaehtoistyöstä, jonka tarkoitus on ilahduttaa ihmisiä.