Suomea juhlimassa
Presidentti Sauli Niinistön itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolla nähtiin runsaasti ensikertalaisia, kun viime keväällä ponnistaneet kansanedustajat juhlivat Suomen itsenäisyyttä.
Vihtiläinen ensimmäisen kauden kansanedustaja Eerikki Viljanen osallistui juhliin puolisonsa Katariina Ockenströmin kanssa.
Viljasen mukaan on erityisen tärkeä juhlia Suomen itsenäisyyttä nyt kun ajat ovat haastavat niin meillä kuin maailmalla.
Viljasen päivään kuului myös osallistuminen kotikunnan perinteiseen veteraanijuhlaan.
– Sain tällä kertaa kunnian pitää juhlapuheenkin.
Kiuruvetinen Hannakaisa Heikkinen valittiin keväällä eduskuntaan vaalikauden tauon jälkeen.
– Näin vanhana tekijänä voin juhlia vähän rennommin. Kävin aamulla juoksemassakin puolimaratonin verran, Heikkinen nauraa.
Heikkinen edusti miehensä Harri Kärkkäisen rinnalla Koillis-Savon kansallispuvussa. Puvun hän teetti itselleen keskustan Turun puoluekokousta varten puolitoista vuotta sitten.

Pääministeri Juha Sipilän ohjelmaan kuului sunnuntaina myös monikulttuurinen itsenäisyyspäivän juhla sekä hallituksen etkot.
Yleensä Sipilän itsenäisyyspäivään on kuulunut Tuntemattoman sotilaan katsominen televisiosta, mutta tällä kertaa se jäi välistä.
– Tuntematon sotilas on tullut katsottua varmaan 20 kertaa, Sipilä kertoo juhlahumussa vierellään vaimo Minna-Maaria Sipilä.

Keskustalaisten juhla-asuissa korostuivat paikalliset teemat. Moni oli valinnut pukuunsa alueellisia vivahteita tai käyttänyt paikallisia suunnittelijoita ja ompelijoita.
Viime vaalien lappilainen äänikuningatar Katri Kulmuni juhlisti Suomen itsenäisyyttä pohjoisuutta huokuvassa puvussa, jonka suunnitteli Ilona Hyötyläinen.
Linnan juhlia Kulmuni piti jännittävinä ja mielenkiintoisina.
– Onhan nämä aika tasa-arvoiset juhlat. Melkein kuka tahansa voi tulla kutsutuksi, Kulmuni pohtii.

Myös paltamolaisen kansanedustajan Marisanna Jarvan asussa näkyi vahvasti paikallisuus.
Ensimmäisen kauden kansanedustajan mekonhelmassa komeili kainuulainen vaaramaisema ja itse mekko oli kainuulaislähtöisen ompelijan käsialaa.
Jarva saapui juhliin miehensä Ilkka Jarvan kanssa.

Pylkönmäeltä ponnistava ensimmäisen kauden kansanedustaja Petri Honkonen edusti vaimonsa Anni Lahden kanssa. Parin neljä kuukautta vanha esikoinen jäi hoitoon.
– Tämä on itse asiassa ensimmäinen kerta lapsen saamisen jälkeen, kun olemme kahdestaan missään, he kertovat.
Lahden puvussa näkyi saarijärveläinen kädenjälki. Ompelija loihti Lahdelle puvun 1980-luvun kierrätyskankaasta ja nahkatakista.

Pirkanmaalaiset Seija ja Pertti Hakanen edustivat niin ikään juhlien ensikertalaisia. Pertti Hakanen on ensimmäisen kauden kansanedustaja ja entinen ammattisotilas.
– Pidän itsenäisyyttä tärkeänä juhlana ja arvostan erittäin korkealla sitä, mitä sotiemme veteraanit ovat maamme eteen tehneet, hän tuumaa.

Enontekiöltä eduskuntaan valittu Mikko Kärnä juhli vaimonsa Miia Kärnän kanssa. Juhlavastaanottoa he pitivät arvokkaana ja hienona.
Perheen itsenäisyyspäivän vietto on yleensä ollut kovin toisenlainen.
– Yleensä olemme käyneet itsenäisyyspäivänä ajamassa moottorikelkalla, Miia Kärnä kertoo.
– Ja metsokin jää nyt syömättä, Mikko Kärnä lisää.

Savonlinnalainen ensimmäisen kauden kansanedustaja Hanna Kosonen osallistui Linnan juhliin toista kertaa.
Ensimmäisen kerran hän sai kutsun presidentiltä voitettuaan viisitoista vuotta sitten MM-kultaa hiihtosuunnistuksessa.
– Tunnen täältä nyt paljon enemmän ihmisiä kuin silloin. Olen voinut olla vähän rennommin, Kosonen iloitsee.

Kauhavalta eduskuntaan äänestetty Antti Kurvinen saapui juhliin Menja Pöyhösen kanssa.
Kurvinen kuvaa Linnan juhlia upeiksi ja demokraattisiksi tavaksi juhlistaa maan itsenäisyyttä.
– Linnan juhlien katsominen televisiosta on jo sellaisenaan suomalaisille yhteisöllinen juttu, hän kuvailee.
Juhlissa kaksikkoa yllätti lähinnä se, kuinka rivakasti kättelyjono todellisuudessa liikkui.
– Televisiosta näyttää siltä, että jono matelisi, mutta sehän oli hetkessä ohi, Pöyhönen nauraa.

Lahtelainen ensimmäisen kauden kansanedustaja Martti Talja saapui linnaan vaimonsa Hannele Taljan kanssa.
Pariskunnan mielestä Linnan juhlat vastasivat sitä kuvaa, mitä he ovat aiemmin televisioruudusta nähneet.

Kuusamolainen kansanedustaja Ulla Parviainen vietti iltaa miehensä Matti Parviaisen kanssa.
Parviaisten päivään kuului muun muassa kansanedustajien itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalvelus.
– Olin yllättynyt siitä, kuinka vähän kansanedustajia oli paikalla, Ulla Parviainen kertoo.

Juhlien konkarisiipeä edustivat keskustan kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila puolisonsa Risto Anttilan kanssa. He ovat olleet juhlissa 33 kertaa.
Sirkka-Liisa Anttilan mielestä on hienoa, että Linnassa on viime vuosina nähty erilaisia teemoja. Se tuo vaihtelua.
Tänä vuonna juhlien teemana oli kulttuuri, mikä näkyi muun muassa kutsuvieraissa sekä ohjelmassa.

Lappilainen toisen kauden kansanedustaja Markus Lohi juhli vaimonsa Riikka Lohen kanssa. Riikka Lohi puki ylleen saman puvun kuin kaksi vuotta sitten poikkeuksellisesti Tampereella pidetyissä juhlissa.
– Minusta tämä on niin hieno puku, että tämä vaati toiset juhlat täällä juhlavammassa miljöössä, hän perustelee.

Juhlien konkariosastoa edustivat myös keskustan ministerit ja puolueen varapuheenjohtajat Juha Rehula ja Anu Vehviläinen.
Rehula kehuu, että juhlissa voi jutella vapautuneesti kaikkien vieraiden kanssa – sellaistenkin, joiden kanssa ei normaalisti keskustelisi.
– Samanlaista ei ole missään muualla.
Vehviläisellä oli takanaan jo toisetkin juhlat, sillä keskustanuorten entisenä puheenjohtajana hän osallistui lauantaina nuorkeskustalaisten 70-vuotisjuhliin.
– Mutta heti maanantaina alkaa taas tiukka arki, hän tuumaa.

Keskustan varapuheenjohtaja Annika Saarikko ja hänen miehensä Erkki Papunen olivat myös toista päivää juhlatunnelmissa.
– Nyt vietämme itsenäisyyspäivää kovasti erilaisissa tunnelmissa kuin vuosi sitten. Meidän Aarni-poikamme oli silloin aivan pieni ja nyt hän meni jo mummolaan yökylään, Saarikko kertoo.
Toiseksi maan ja maailman tilanne on muuttunut vuodessa. Saarikon mukaan kovin moni on halunnut Linnassakin keskustella hallituspolitiikasta.
– Mutta toisaalta kestoaiheita ovat kuumuus ja hyvän itsenäisyyspäivän toivottamiset, Saarikko kiteyttää hymyissä suin.