Suomalaisten kalankulutus romahti, mutta liha ja kaura maistuvat
Suomalainen kulutti viime vuonna keskimäärin 130 kiloa nestemäisiä maitotuotteita, 78 kiloa lihaa, reilut 87 kiloa viljaa, lähes 11 kiloa kalaa, 12 kiloa kananmunia, 65 kiloa perunoita, 48 kiloa hedelmiä ja 64 kiloa vihanneksia.
Kulutusmäärät perustuvat Luonnonvarakeskuksen (Luke) ravintotasetilastoon, joka on yhteenveto Suomen tärkeimpien elintarvikeryhmien tuotannosta, kotimaisesta käytöstä ja kulutuksesta. Taseessa lasketaan yli 60 tuotteen kotimainen käyttö tuotannon, varaston muutoksen, viennin ja tuonnin perusteella.
Ravintotaselaskelma ei kerro ruoankulutuksen tarkkaa määrää. Luvut kuvaavat enemmänkin kulutukseen tarjolla ollutta määrää kuin toteutunutta kulutusta, koska muun muassa varastotappioiden ja muun hävikin määrää ei ole saatavissa elintarvikeketjun kaikista vaiheista.
Ennakkotilastoissa suomalaisten kalankulutus laski viime vuonna huomattavasti. Kalan kokonaiskulutukseksi on laskettu viime vuodelle vajaat 11 kiloa henkilöä kohden. Edellisenä vuonna kulutus oli noin 17 kiloa. Tuoretta tai pakastettua kalaa syötiin henkilöä kohden vielä edellisvuonna noin 12 kiloa, mutta viime vuoden luku on jäämässä alle kuuteen kiloon.
Ravintotaseen lopullinen tieto saattaa muuttua jonkin verran, sillä laskennassa käytettävät ulkomaankauppatiedot ovat vielä ennakollisia. Vapaa-ajan kalastuksen ja sisävesien kaupallisen kalastuksen saaliista sekä ruokakalan tuotannosta Suomessa saadaan tuoreempaa tietoa syksyllä.
Silti luku pysynee merkittävästi edellisvuotta alhaisempana, Luken erityisasiantuntija Erja Mikkola kertoo STT:lle.
– Esimerkiksi kaupallinen merisaalis oli huomattavan pieni, Mikkola sanoo.
Kauraa on kulutettu paljon jo pitkään, mutta viime vuonna kulutus kasvoi ennätyslukemiin. Teollisuus käytti kauraa elintarvikkeena huomattavasti aiempaa enemmän. Kulutus nousi edellisvuodesta noin kahdella kilolla yli 12 kiloon henkilöä kohden.
– Kauran elintarvikekäyttö on kasvanut voimakkaasti, mutta Suomessa rehukäyttö on elintarvikekäyttöä suurempaa, Mikkola kertoo tiedotteessa.
Viljojen kokonaiskulutus nousi hieman. Vehnää kului noin 49 kiloa, ruista 12, riisiä 8 ja ohraa alle kilo henkilöä kohti.
Myös lihan kulutus kasvoi hiukan. Ruholihassa laskettuna kokonaiskulutus oli noin 78 kiloa henkilöä kohti, kun mukaan on laskettu riistaliha ja syötävät elimet.
Naudan- ja siipikarjanlihaa kului edellisvuotta enemmän, sian- ja lampaanlihaa vähemmän. Myös hevosen- ja poronlihan kulutus hieman laski. Naudanlihan käyttö on vähentynyt monena vuonna peräkkäin, mutta viime vuonna sitä kului lähes neljä prosenttia edellisvuotta enemmän.