STTK:n pääekonomisti puolustaa opposition parjaamaa aktiivimallia – “olisin äänestänyt puolesta"

Politiikka

Työttömyysturvan aktiivimalli pohjautuu taloustieteellisiin tosiasioihin, sanoo toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n pääekonomisti Ralf Sund.

Sund oli mukana mallia valmistelleessa Martti Hetemäen vetämässä kolmikantaisessa työryhmässä.

Hänen mukaansa taloustieteen tutkimukset eri puolilta maailmaa todistavat, että taloudelliset seuraamukset kuten työttömyysturvan porrastaminen vaikuttavat ihmisten työllistymiseen.

– Pienillä risuilla on myönteinen vaikutus työllisyyteen. Tässä mielessä vaatiminen on välittämistä, Sund sanoo.

Eduskunnan tiistaina hyväksymässä työttömyysturvan muutoksessa työttömyyden alun karenssipäivät vähenevät seitsemästä viiteen.

Sundin mukaan tämä tarkoittaa, että suurin osa työttömistä jää aktiivimallin ansiosta saamapuolelle.

– Olen laskenut, että 70 prosenttia työttömistä voittaa tässä.

Toisaalta työttömältä odotetaan jatkossa hieman aiempaa korkeampaa aktiivisuutta.

Aktiivisuuden voi osoittaa työskentelemällä palkkatyössä, yritystoiminnassa tai osallistumalla työllistymistä edistäviin palveluihin vähintään 18 tuntia kolmen kuukauden tarkastelujakson aikana.

Jos työtön ei osoita aktiivisuutta, hänen työttömyyskorvaustaan leikataan 4,65 prosentilla.

Eduskunnan tiistaina hyväksymästä aktiivimallista käydyn keskustelun aikana oppositio on leimannut hallituksen esityksen epäinhimilliseksi työttömien kyykyttämiseksi.

Sundin mielestä aktiivimallista käyty keskustelu on ollut murheellista seurattavaa.

Hän korostaa, että mallissa on työttömän kannalta sekä parannuksia, että heikennyksiä. Karenssipäivien vähenemisen lisäksi muun muassa työttömien omaehtoinen kouluttautuminen helpottuu.

– Olisi ollut kiva, että oltaisiin keskusteltu analyyttisesti siitä, että ovatko heikennykset ja parannukset tasapainossa. Nyt tämä on mennyt läimimiseksi, jossa oppositio on puhunut pelkästään huonoista asioista ja hallitus vaan hyvistä asioista, Sund kuvaa.

Sund korostaa, että työttömyys on monimutkainen asia, eikä se ratkea pelkästään työttömyysturvaa muuttamalla.

– Ensisijaisesti työttömyys johtuu siitä, että ei ole tarpeeksi oikeanlaisia työpaikkoja. Siksi tarvitaan talouskasvua.

Hänen mukaansa on kuitenkin olemassa myös työttömyyttä, johon voidaan vaikuttaa sanktioilla.

– Pitää pyrkiä poimimaan kaikki marjat maasta, ja aktiivimalli on siinä suhteessa yksi pieni marja. Sen on arvioitu lisäävän työllisyyttä noin 10 000 ihmisellä, Sund sanoo.

– Jos olisin ollut eduskunnassa painamassa nappia, olisin painanut hallituksen esityksen puolesta.

Juttua muokattu 20.12. klo 9:47. Korjattu asiavirhe aktiivimallin vaatimuksista. Työttömältä vaaditaan työntekoa tai palveluihin osallistumista 18 tuntia kolmen kuukauden aikana, ei 18 päivää.