Soini kiittelee Juha Sipilää: "Hampaankoloni ovat tyhjät"
Entinen ulkoministeri Timo Soini antaa muistelmissaan tunnustusta entiselle pääministerilleen Juha Sipilälle (kesk.).
Soinin mielestä Sipilää on kohdeltu kohtuuttoman kovakouraisesti.
– Suomi piti laittaa kuntoon, ja sitten kun ryhdyttiin tuumasta toimeen prosessikaavion ryydittämänä, alkoi poru ja valitus kuin Mooseksen joukoilla erämaassa. Sipilä ei ollut kokenut poliittinen toimija, mutta ei kaikkien tarvitse olla katajanmarjoissa marinoituneita Kääriäisiä, jotka laskevat kaiken etu- ja jälkikäteen aina oikein.
Soini sanoo itselleen olleen selvää tukea pääministeriään, mutta keskusta on armoton omilleen. Soini sanoo arvostavansa sitä, että Sipilällä on arvomaailma, jonka mukaan hän yrittää elää.
– Hän oli pääministerini neljä vuotta, hampaankoloni ovat tyhjät, tulimme hyvin toimeen.
Sotesta tuli Sipilän hallituksen suurin epäonnistuminen, mutta Soinin mielestä Sipilä kaatoi hallituksensa muutama viikko ennen vaaleja tarpeettomasti. Se oli hänen mukaansa Soinin mukaansa myös hallituspuolueiden kannatukselle haitallista.
– Sillä kertaa Juha ei kuunnellut ketään, hän otti epäonnistumisen henkilökohtaisesti niin raskaasti. Se oli inhimillisesti ymmärrettävää mutta poliittisesti kallista.
Soinin mukaan jo syksyllä 2015 leimahtaneen keskustan ja kokoomuksen sote-konfliktin jäljiltä ”hallituksen henki haisi kuin joukkohauta”.
Hallituskumppanina kokoomus oli Soinin mukaan keskustaa paljon hankalampi, kun kokoomuksen eduskuntaryhmä ei täysin tukenut sen paremmin Alexander Stubbia kuin Petteri Orpoakaan.
– Kokoomus on porvarillinen kirppusirkus, jonka sote-linjat sotkee tarmokas Jan Vapaavuori, oli sitten missä virassa tahansa.