SK: Suurlähettiläs väläyttää itärajalle ennaltaehkäisevää pelotetta
Ukrainan sodasta saadut kokemukset osoittavat, että puolustuksen linnoittaminen on edelleen tärkeää, kirjoittaa Suomen Washingtonin-suurlähettiläs Mikko Hautala Suomen Kuvalehdessä.
– Hyvin linnoittautunutta vastustajaa on äärimmäisen vaikeaa häätää asemistaan. Tähän tarvitaan selvää ylivoimaa ja melkoista kykyä sietää omia tappioita. Ei se siltikään välttämättä onnistu eikä ainakaan nopeasti.
Näin ollen suurlähettiläs Hautala pohtii, olisiko myös Suomen itärajan keskeisimpien kohteiden linnoittaminen kannattavaa.
– Ukrainan kokemusten valossa kysymys tuntuu luonnolliselta. Ja esimerkkejä linnoittamisesta Suomesta todella löytyy. Kannaksen vapaaehtoistöiden ohella erityisesti Salpalinjan rakentaminen oli hurja saavutus sen aikaisilla välineillä. Hengenhädässä Suomi teki ihmeitä.
Hautala tunnistaa, että linnoittamisen aloittaminen herättäisi epäilyksiä siitä, eikä jäsenyys puolustusliitto Natossa olekaan riittävä pelote hyökkääjälle.
– Linnoittamisen ongelmana on sitä paitsi aina ollut aika. Se vie kunnolla tehtynä kuukausia ja vaatii runsaasti resursseja. Yllätyshyökkäyksessä tai uhan nopeasti kohotessa puolustautuja on auttamattomasti myöhässä, vaikka linnoittamista olisikin valmisteltu. Rauhan aikana tehty linnoittaminen poistaisi kuitenkin melkoisen osan tästä riskistä.
Suurlähettiläs ennakoi, että linnoittamisessa on etunsa, vaikka nykyinen aseteknologia näkee ja tunnistaa maalit aiempaa tehokkaammin ja nopeammin maasto- ja sääolosuhteista riippumatta.
– Silloin pitää päästä syvemmälle maan alle, eikä se pelkällä kenttälapiolla onnistu.
Hautala alleviivaa linnoittamisen olevan puolustuksellinen toimi, sillä se ”ei taatusti hyökkää minnekään”.
– Linnoittaminen viestisi päättäväisyydestä puolustautua. Nato-liittolaisille se kertoisi Suomen vahvasta pyrkimyksestä hallita pitkän itärajan synnyttämiä riskejä.
Lisäksi Hautala näkee linnoittamisessa mahdollisuuksia Itä-Suomen elinvoiman vahvistamisen osalta.
– Jos olisin poliitikko, pohtisin myös sitä, tukisiko puolustuksellisesti perusteltu linnoittaminen vaikeuksissa kärvistelevää rakennusalaa erityisesti Itä-Suomessa. Suomen mallissahan viranomaiset suunnittelevat ja tilaavat linnoittamistyöt. Mutta ne tapahtuvat yksityisten yritysten voimin.