Seinäjoen kuolonkolarissa henkilöauto osui perä edellä pakettiauton nokkaan
Seinäjoella viime perjantaina tapahtunut kuolonkolari ei ollut nokkakolari molempien autojen osalta, kertoi tapauksen tutkinnanjohtaja Harri Teivaanmäki STT:lle tiistaina. Onnettomuudessa henkilöauto alkoi heittelehtiä ja päätyi vastaantulevien kaistalle, missä se perä edellä törmäsi vastaan tulleen pakettiauton nokkaan.
Rikoskomisario Teivaanmäki lisäsi, että henkilöauton matkustajista on ollut uutisoinnissa epäselvyyttä. Autossa oli kuljettaja ja neljä alaikäistä lasta. Lapsista kaksi kuoli, yksi sai vakavat vammat ja yksi lievemmät vammat.
Kriittisessä tilassa sairaalaan viedyn loukkaantuneen tilasta ei ollut poliisilla tiistaina uusia tietoja.
Perjantain yhteenajon tutkinnassa rikosnimikkeinä on yhä kaksi kuolemantuottamusta sekä liikenneturvallisuuden vaarantaminen. Epäiltynä on henkilöauton kuljettaja.