Presidentti myönsi kunniamerkkejä ansioituneille suomalaisille – Marinille Suomen Valkoisen Ruusun suurristi
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on myöntänyt jälleen kunniamerkkejä ansioituneille suomalaisille. Tämän vuoden korkea-arvoisimman kunniamerkin Suomen Valkoisen Ruusun suurristi -kunniamerkin saa pääministeri Sanna Marin (sd.).
Suomen Leijonan suurristi on myönnetty puolestaan ulkoministeri Pekka Haavistolle (vihr.) ja Sammon ja UPM:n hallituksen puheenjohtajalle Björn Wahlroosille. Kyseessä on tänä vuonna myönnetyistä kunniamerkeistä seuraavaksi korkea-arvoisin.
Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) saa 1. luokan Vapaudenristin rintatähden kera.
Suomen Valkoisen Ruusun kunniamerkkejä annetaan isänmaan palveluksessa ansioituneille kansalaisille, ja Suomen Leijonan kunniamerkkejä annetaan tunnustukseksi huomattavista siviiliansioista ja sotilaallisista ansioista.
Suomen Valkoisen Ruusun 1. luokan komentajamerkin saa Euroopan unionin yleisen tuomioistuimen tuomari Heikki Kanninen.
Seitsemän henkilöä saa tänä vuonna Suomen Leijonan 1. luokan komentajamerkin. Se myönnettiin muun muassa kansanedustaja Anu Vehviläiselle (kesk.), alivaltiosihteeri Nina Vaskunlahdelle ja Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelälle.
Seitsemän ministeriä saa Suomen Valkoisen Ruusun komentajamerkin. Kunniamerkin saavat opetusministeri Li Andersson (vas.), liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd.), sisäministeri Krista Mikkonen (vihr.), ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo (vihr.), kuntaministeri Sirpa Paatero (sd.), kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari (sd.) ja eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd.). Kyseisen kunniamerkin saa myös yhdeksän muuta henkilöä.
Suomen Leijonan komentajamerkki on myönnetty puolestaan kapellimestari Jukka-Pekka Sarasteelle.