Emeritussuurlähettiläs: Putin pyrki tosissaan hyviin suhteisiin lännen kanssa – "Muutos tapahtui hiljalleen"
Venäjän presidentti Vladimir Putin oli päättänyt kyyditä Moskovassa vierailleen Saksan liittokanslerin Gerhard Schröderin lentokentälle ja jäänyt kohteliaasti odottamaan myöhässä olleen koneen lähtöä. Saksan Moskovan-suurlähettiläs (2002–05) Hans-Friedrich von Ploetz näki tilaisuutensa tulleen ja lähestyi presidenttiä.
– No miten menee, kysyi Putin.
Puolen tunnin aikana von Ploetz esitteli Putinille ajatuksen venäläisten virkamiesten kouluttamisesta tuntemaan paremmin EU:ta ja vähentämään siten yhteistyössä ilmenneitä ongelmia. Keskustelu käytiin perjantaina puoliltaöin, ja jo maanantaina Saksan suurlähettilään eteen saapui Kremlin henkilöstöpäällikkö jatkamaan keskusteluja.
Kolme kuukautta myöhemmin MGIMO-yliopisto Moskovassa oli avannut uuden EU ja Venäjä -osaston, jonka osapuolet kustansivat puoliksi.
Von Ploetz jakaa muistikuvan vastauksena kysymykseen, tunnistaako hän nykyisessä Putinissa vuosia sitten useasti tapaamansa miehen.
– Oliko Putin rehellisesti kehittämässä maataan demokraattiseen suuntaan? Minä kuulun siihen porukkaan, joka halusi uskoa niin. Oliko hän vakavissaan halussaan olla hyvässä yhteistyössä EU:n kanssa? Olen vakuuttunut, että oli, von Ploetz pohdiskelee STT:n haastattelussa.
Von Ploetzin elämästä on juuri ilmestynyt suomeksi toimittaja J.P. Pulkkisen kirjoittama kirja Diplomaatti.
Milloin ja miksi Putin sitten muuttui? Siitä von Ploetz osaa sanoa vain, että ”muutos tapahtui hiljalleen”.
Ensimmäinen selvä kylmä suihku ja shokki oli Putinin länttä arvostellut puhe Münchenin turvallisuuskonferenssissa vuonna 2007.
Von Ploetz oli muutamaa vuotta myöhemmin (2010) asiantuntijaryhmässä valmistelemassa Natolle uutta strategiaa. Sitä käytiin esittelemässä jopa Moskovassa. Von Ploetzin mukaan strategian ytimen saattoi tiivistä näin: Päämääränä on yhteinen turvallisuus, ja kaikesta voidaan keskustella. Vain Venäjän liittyminen Natoon suljettiin pois laskuista.
– Jos kysytään, olimmeko sinisilmäisiä (Venäjän suhteen), niin luultavasti me kaikki olimme, von Ploetz sanoo 14 vuotta myöhemmin.
Saksalaisdiplomaatti edisti urallaan monin tavoin ja monissa tehtävissä Saksan, saksalaisyritysten ja EU:n suhteita Venäjään. Erityisesti hän kunnostautui nuorison opiskelijavaihdon alkamisessa. Nyt suhteet ovat jäissä, mutta von Ploetzin puheesta kuultaa toive, että jotain arvokasta olisi jäljellä sitten, kun sota joskus loppuu. Mutta se onkin suuri kysymysmerkki.
– En tunne ketään, joka tietäisi, miten tämä päättyy. Ollaan tilanteessa, jossa ei olla kaukana suuremmista ongelmista, hän sanoo.
Von Ploetz kertoo käyneensä Saksan ulkoministeriön valtiosihteerinä 1990-luvulla usein myös Ukrainassa.
Luonnehdinnat eivät ole mairittelevia: ”hankala asiakas”, ”pettymys”, ”uskomaton korruptio”. Saman hengenvetoon hän lisää, etteivät ongelmat ole missään nimessä peruste sille, miten Putin on Ukrainaa kohtaan toiminut.
Eräs mielenkiintoinen anekdootti kuvaa myös Ukrainan muuttuneen. Nykyisen sodan aikana ukrainalaiskommenteissa on ihasteltu Suomen taistelua sodissa Neuvostoliittoa vastaan ja samaistuttu siihen. Von Ploetzin vieraillessa Ukrainassa reaktio oli erilainen, kun tuli puheeksi, että hän on naimisissa suomalaisen kanssa.
– Tuli hiljaisuus, ei ystävällismielinen vaan vihamielinen hiljaisuus, von Ploetz muistelee.
Kun hän ihmetteli kielteistä reaktiota ukrainalaiselle ystävälleen, tämä selitti, että taustalla oli suomalaisten sodassa surmaamat suuret määrän ukrainalaisia neuvostosotilaita.
– Nyt se muuttunut, mutta silloin oli noin. Inhimillisesti täysin ymmärrettävää, von Ploetz sanoo.
Venäjällä von Ploetz puolestaan tapasi Sergei Karaganovin. Tämä politiikan tärkeä taustavaikuttaja on sittemmin haukkunut ukrainalaisia uusnatseiksi ja Natoa syöväksi.
2000-luvun alussa Karaganov kuitenkin sanoi von Ploetzille Suomen olevan Venäjän rajanaapureista kaikkein paras ja ystävällisin. Von Ploetz haastoi Karaganovia ja kertoi kuulleensa, kun suomalaiset sanovat, että ”ryssä on ryssä, vaikka voissa paistaisi”.
– Kerrottuaan jutun Hans odotti, että mies räjähtäisi, mutta tämä halusikin tarkentaa: venäjäksi ei voi sanoa noin, vaan pitää sanoa ”ryssä on ryssä, vaikka keittäisi maidossa”, tuoreessa kirjassa kerrotaan.
Von Ploetz aloitti diplomaatin uraansa Suomessa 1960-luvun lopulla silloisen Länsi-Saksan kaupallisessa edustustossa – Suomella ja Saksoilla kun ei ollut vielä diplomaattisuhteita. Samalla sai alkunsa myös pysyvä, tiivis suhde Suomeen, sillä von Ploetz paitsi opetteli kielen myös löysi Suomesta itselleen puolison.
Avioliitto kiinnitti myös Stasin ja KGB:n huomion. Vaimo oli nimittäin Päivi Leinonen, Puolustusvoimain komentajan kenraali Kaarlo Leinosen tytär. Tiedustelupalveluiden mustamaalausyritykset sulhasesta eivät kuitenkaan onnistuneet.
Von Ploetz kuvailee aikaansa YYA-sopimuksen ja Kekkosen Suomessa myös ammatillisesti ”fantastiseksi”. Hänen mukaansa Suomi käyttäytyi ulkopolitiikassaan järkevästi.
– Opin paljon suhteesta pienen ja valtavan ison maan välillä ja siitä, miten siinä toimia, von Ploetz perustelee.
Tuolloin Suomen Nato-jäsenyys ei tullut kuuloonkaan, mutta kun Neuvostoliitto oli romahtanut, suomalaisia kuulemma ramppasi Naton päämajassa alituiseen, ja etenkin toimittajat tivasivat Naton neuvostoon Saksan edustajaksi siirtyneeltä von Ploetzilta, ”pitäisikö Suomen liittyä Natoon”.
– Vastasin aina samalla tavalla: kysytte väärältä mieheltä. Pitää kysyä Suomen kansalta – ja Suomen kansa vastasi, kun aika oli kypsä, von Ploetz kommentoi Nato-kantojen kääntymistä myöhemmin päälaelleen mielipidemittauksissa.
Nykypäivässä yksi tuore uutinen on laitaoikeiston eli Vaihtoehto Saksalle -puoleen (AfD) vaalimenestys Saksan itäisissä osavaltioissa. Kehitys ei von Ploetzia miellytä.
– No onneksi niillä ei ole vielä enemmistöä ja toivottavasti pysyvätkin vähemmistönä, hän sanoo.
Von Ploetz ymmärtää monien pohtivan, ” toistuuko nyt Adolfin (Hitler) historia”. Sen, mitä emerituslähettiläs on AfD:n johtajia kuunnellut, paluusta 1930-luvulle ei näytä olevan kyse.
– Mutta kyllä pitää olla varovainen, hän lisää.