Puhemies puuttui kyselytunnin nokitteluun – Sipilä lupasi Savonlinna-työryhmän
– Arvoisat edustajat, muistutan, että tätä keskustelua seuraa kotikatsomoissa aika moni henkilö ja tämä hälinä vaikeuttaa keskustelun seuraamista, eduskunnan puhemies Maria Lohela (ps.) opasti kansanedustajia eduskunnan kyselytunnilla torstaina.
Puhemiehen ilme oli vakava, kun hän silmäili hälisevää edustajajoukkoa.
Jukka Gustafssonin (sd.) kyselytunnin aluksi esittämästä kysymyksestä virisi polveileva keskustelu, joka yltyi jopa nokitteluksi ja menneiden muisteluksi.
Gustafssonia toisaalta kiitettiin Savonlinnan OKL:n pelastamisesta omalla opetusministerikaudellaan, mutta myös syytettiin vastaavan koulutuksen lopettamisesta Hämeenlinnassa.
Gustafsson taas syytti Juha Sipilän (kesk.) johtamaa hallitusta markkinoiden asettamisesta ihmisten ja alueiden edelle.
– Tästä ikäväksi symboliksi jäi Savonlinnan OKL:n lakkauttaminen ja Savonlinnan tyly kohtelu, Gustafsson summasi.
Gustafsson penäsi, miksi hallitus hyväksyi opettajakoulutuksen lakkauttamisen Savonlinnassa jo ennen kuin PTT:n selvitys lakkautuksen aluetaloudellisista vaikutuksista on julkistettu.
Sipilä kertasi, että hallitus on opetusministeriön johdolla keskustellut asiasta monen otteeseen Savonlinnan kaupungin ja Itä-Suomen yliopiston kanssa.
Itä-Suomen yliopistolle tarjottiin jatkon mahdollistanutta strategiarahoitusta, mutta yliopisto ei halunnut enää siirtää asiaa, vaan halusi ratkaista asian tällä kaudella.
– Yliopisto halusi pitkäaikaisen ratkaisun, Sipilä totesi ja korosti yliopiston itsenäistä ratkaisua.
Myös Antti Lindtman (sd.) syytti hallitusta markkinoiden ja leikkausten asettamisesta ihmisten ja alueiden edelle.
Sipilä kertasi, että alueen ihmisiä on varmasti kuultu.
Useita keskusteluja on käyty ja tilanne on hyvin tiedossa. Tavoitteena on turvata opettajakoulutus Itä-Suomessa, pääministeri korosti.
Kaj Turunen (ps.) kaipasi Savonlinnalle kompensaatiopakettia, että Savonlinnan alueen talous ei kokonaan romahda. Edustaja esitti työryhmän asettamista valmistelemaan asiaa.
Sipilä toisti, että Savonlinnan OKL:n lakkauttaminen on ikävä päätös ja nyt pitää jaksaa kääntää katsetta tulevaisuuteen.
Hallitus on Sipilän mukaan valmis perustamaan työryhmän. Ratkaisuja on aika hakea ensi vuoden loppuun.
Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) kaipasi uusia alkuja Savonlinnalle.
– Kuitulaboratorio on tärkeässä roolissa, samoin ammattikorkeakoulutuksen vahivistaminen. Alueelta odotetaan ehdotuksia, ministeri totesi.