Puheenjohtajalle ja hallitukselle lähtöpassit Insinööriliitosta – Sami Salo uusi puheenjohtaja

Insinööriliitto

Insinööriliiton edustajakokous on erottanut liiton puheenjohtajan Pertti Porokarin ja koko hallituksen. Päätös tehtiin äänin 50–20.

Syynä epäluottamukselle oli se, että johdon katsottiin aiheuttaneen vahinkoa liiton yhteistyösuhteille, muun muassa akavalaiseen yhteisöön päin.

Hämeenlinnassa koolla oleva edustajakokous valitsi illansuussa Insinööriliiton uudeksi puheenjohtajaksi Helsingin Insinöörien puheenjohtaja Samu Salon äänin 54–19. 39-vuotias Salo oli aiemman hallituksen jäsen.

Porokari oli viemässä Insinööriliittoa uuteen keskusjärjestöön, jonka ulkopuolelle muut akavalaiset liitot ovat jättäytyneet.

Porokari on toiminut hankkeen ohjausryhmän varapuheenjohtajana. Uusi keskusjärjestö -hanke on kaatumassa, koska niin monet liitot ovat jättäytyneet siitä pois.

Porokari ehti johtaa Insinööriliittoa vuodesta 2007. Hänen nelivuotista kauttaan olisi ollut jäljellä vielä yli kolme vuotta.

Täydennetty kello 16.26 ja kello 17.46 uuden puheenjohtajan valinnalla. Kuva vaihdettu kello 18.42.