Professori: Suomalaisen isän tunnusmerkki on välittäminen
Kasvatustieteen professori Juha T. Hakala paljastaa oman elämänfilosofiansa vieraalle heti kättelyssä.
– Olen kohtuuden ystävä ja kannattaja. Yritän vaikuttaa kaikenlaista ääriajattelua vastaan, hän toteaa Kokkolan yliopistokeskuksessa sijaitsevassa työhuoneessaan.
Kyse ei tällä kertaa ole miehen omista elämäntavoista tai suhtautumisesta radikalismiin, vaan näkökulmasta ihan normaaliin arkiseen perhe-elämään. Millaista sen Hakalan mukaan kuuluisi olla, mutta mitä se ei tänä päivänä läheskään aina ole.
Kohtuuden puolestapuhuja ja Kohtuuden kirja -nimisen palkitun teoksenkin laatinut Hakala on aidosti huolissaan nykyajan ihmisten ajattelutavasta. Hän on puhunut jopa ääriyhteiskunnasta.
– Oli sitten kyseessä laihduttaminen tai mikä asia hyvänsä, niin mikään tavallinen ei enää riitä, vaan kaikki vedetään överiksi, hän kuvailee.
Hakala ottaa hiukan karrikoidun esimerkin minkä tahansa työpaikan kahvipöytäkeskustelusta.
– Maratonin juoksemisella ei tahdo kehdata enää kehuskella. Joku pistää aina paremmaksi ja kertoo vetäisseensä 24 tunnin juoksun Ateenan paahtavassa helteessä.
Suorituskeskeisyys siirtyy herkästi myös vapaa-aikaan.
Juha T. Hakala
Kasvatustieteilijänä Hakala on huolissaan, miten edellä mainitun kaltainen ajattelu vaikuttaa perheisiin. Kuten nyt vaikkapa uraputkessa kiitävän isän suhtautumiseen omaan jälkikasvuunsa.
– Työelämän kovat tavoitteet ja suorituskeskeisyys siirtyvät turhan herkästi myös vapaa-aikaan. Roolista ei pysty irrottautumaan, vaan strategiat, johtamiset ja kasvuajattelu alkavat hallita helposti myös perhe-elämää, hän muistuttaa.
Hakala näkee suorittamistarpeen heijastuvan esimerkiksi harrastuksiin.
– Kaikki perheessä haluavat harrastaa. Eiväthän harrastukset huono asia ole, mutta tarpeeksi pitkälle vietynä ne ovat väistämättä poissa perheen yhdessä viettämästä ajasta.
– Ja sekin on nähty, että lasten harrastusten kautta toteutetaan ikään kuin vanhempien omia tavoitteita. Aina ei ehkä muisteta edes kysyä, onko aktiivinen harrastaminen enää lapsen oma tahto, professori pohtii.
Hankalia tilanteita syntyy myös silloin, kun vanhempi, yleensä perheen isä, joutuu olemaan esimerkiksi työn takia pitkään pois kotoa.
Hakalan havaintojen mukaan paljon matkustavat isät ovat usein korkeasti koulutettuja tai yrittäjiä. Heillä on sisimmässään tunne, ettei tilanne ole ihan reilassa perheen näkökulmasta.
– Miehet tulevat perjantai-iltana jostain päin Eurooppaa kotiin. He tuntevat syyllisyyttä ja häpeää ja miettivät, miten voisivat pelastaa tilanteen.
– Niinpä he ostavat hädissään lentokentältä jonkun kalliin lelun tai välkkyvän toppahaalarin ikään kuin korvaamaan sitä, että eivät ole voineet olla läsnä lastensa arjessa.
Roolimallit ovat muuttuneet reilusti pehmeämpään suuntaan niistä ajoista, kun isän tehtävä määriteltiin tyyliin ”rahaa kotiin tuova talonmies”.
Hakalan mukaan tämä rooli oli pitkään kuin liimattuna varsinkin sodanjälkeisten sukupolvien asenteisiin.
– Mutta ei tämä ihan helppoa ole vieläkään. Isät ovat edelleen hieman erilaisessa asemassa kuin äidit. Isiltä tuntuu puuttuvan sellainen tukiverkosto, joka äideille syntyy jo hiekkalaatikolla toisten äitien kanssa jutellessa.
– Äideillä on omat nykyajan ompeluseuransa ja kanavansa, joissa he puhuvat lapsista ja lastenhoidosta. Miesten taas on ollut aina helpompi jutella toiselle miehelle vaikkapa autoista tai urheilusta.
1960-luvun alussa syntynyt kasvatustieteen professori pystyy selittämään tuolloisen asenneilmapiirin omien kokemustensa pohjalta.
– Oma isäni vastasi täysin sitä roolia, mikä aiemmin oli vallalla. Hän ei paljon ylimääräisiä puhunut eikä pitänyt ääntä itsestään. Mutta toisaalta hän oli hyvin välittävä ja vastuuntuntoinen omia lapsiaan kohtaan.
– Monet tuon ajan isät kasvattivat poikansa työn avulla ja työn ääressä, kun sanoja ei aina oikein löytynyt. Monet siinä onnistuivat, niin minunkin isäni, Hakala toteaa ylpeänä saamastaan kasvatuksesta.
– Vaikka ajat ja asenteet ovat muuttuneet, niin juuri välittäminen on säilynyt suomalaisen isän tunnusmerkkinä näihin päiviin asti.