Polvien vaurioita on reippaasti jo kolmekymppisillä – tutkijoilta selvä johtopäätös syystä
Polven magneettikuvissa havaittavat lievät rakenteelliset muutokset ovat yleisiä jo kolmekymppisillä aikuisilla. Niitä esiintyy myös ilman polvikipuja tai muita oireita.
Oulun yliopiston tutkimuksessa yli puolella 33-vuotiaista löytyi merkkejä nivelvaurioista. Korkea painoindeksi oli yleisin nivelmuutoksiin liittyvä tekijä.
– Erityisesti korkeampi paino näyttää olevan yhteydessä polvinivelen rakenteellisiin muutoksiin, sillä pituuden vaikutus oli vähäisempi kuin painoindeksin. Tulokset korostavat painonhallinnan merkitystä nivelsairauksien ehkäisyssä, erikoistuva lääkäri, tutkija Joona Tapio biokemian ja molekyylilääketieteen tiedekunnasta sanoo tiedotteessa.
Tutkittavat kuuluvat Pohjois-Suomessa vuonna 1986 syntyneiden kohorttiin, josta 297 henkilöä osallistui polvien kuvantamistutkimukseen. Osallistujille tehtiin kattava terveystarkastus, otettiin verikokeet ja suoritettiin polven magneettikuvaus.
Yleisimmät löydökset olivat pieniä nivelrustovaurioita, joita havaittiin erityisesti polvilumpion ja reisiluun välisessä nivelpinnassa yli puolella osallistujista.
Vaurioita esiintyi myös sääri- ja reisiluun välisessä nivelrakenteessa noin neljänneksellä tutkituista. Lisäksi luupiikkejä eli osteofyyttejä havaittiin yli puolella tutkittavista, mutta ne olivat pääosin pieniä.
Radiologi, tutkija Antti Kemppainen lääketieteellisestä tiedekunnasta kertoo, että polven magneettikuvantamista tehdään yhä enemmän, usein aivan perustelluista syistä.
– Modernit kuvantamislaitteet paljastavat jopa vähäiset nivelrikkoa muistuttavat muutokset. Kuten lanneselänkin kohdalla, on polven kuvantamisessa olennaista suhteuttaa löydökset potilaan kokonaiskuvaan ja noudattaa ’käypää kuvantamista’, hän toteaa tiedotteessa.
Vaikka osallistujat olivat pääosin oireettomia, havaintojen perusteella nivelrakenteissa voi tapahtua muutoksia jo ennen selkeiden oireiden ilmaantumista. Tutkijat korostavatkin pitkittäistutkimusten tarvetta, jotta voitaisiin selvittää, mitkä tekijät ennustavat muutosten etenemistä myöhemmällä iällä.
Tutkimus on julkaistu Osteoarthritis and Cartilage -lehdessä.