Israel allekirjoitti Kreikan kanssa 3 miljardin puolustussopimuksen
Israel
Israel on allekirjoittanut puolustussopimuksen Kreikan kanssa, kertoi Israelin puolustusministeriö maanantaina.
Sopimus on arvoltaan noin kolme miljardia euroa. Puolustusministeriön mukaan kyseessä on yksi Israelin historian suurimmista puolustussopimuksista.
Sopimukseen kuuluu, että Israel rakentaa Kreikalle ilmapuolustusjärjestelmän.
Israel ja Kreikka sopivat lisäksi erillissopimuksessa, että Israel tulee myymään Kreikalle droonintorjuntajärjestelmiä. Erillissopimuksen arvo on noin 26 miljoonaa euroa.
Kreikan puolustusministeri Nikos Dendias suitsutti sopimusta. Dendiasin mukaan Kreikka on ensimmäinen EU-maa, joka hankkii monikerroksisen ilmapuolustusjärjestelmän, jollainen on myös Israelilla käytössä.