Pohjois-Savon piiri: Keskustalle maahanmuuttopoliittinen ohjelma
Keskustan Kuopion kunnallisjärjestö ja Pohjois-Savon piiri esittävät puoluehallitukselle maahanmuuttopoliittisen ohjelman valmistelua.
Aloitteen mukaan keskustan maahanmuuttopolitiikan päivittäminen on nyt ajankohtaista, sillä maahanmuutto on noussut Suomessa merkittäväksi väestömuutokseen vaikuttavaksi trendiksi.
– Tilastokeskuksen tuoreen väestöennusteen mukaan maamme väkiluku kasvaa voimakkaan nettomaahanmuuton myötä seuraavan 15 vuoden aikana samaan aikaan kun syntyvyys Suomessa on laskenut rajusti, Pohjois-Savon piiri toteaa tiedotteessa.
– Samalla kun maahanmuutto tarjoaa mahdollisuuksia talouden ja palveluiden tukemiseen, on esityksen mukaan varmistettava, että maahanmuuton riskit ovat hallinnassa ja että kotoutumiseen panostetaan riittävästi.
Uuden maahanmuuttopoliittisen ohjelman tavoitteena olisi tunnistaa maahanmuuton hyödyt ja mahdollisuudet, mutta myös kartoittaa ne konkreettiset toimet, joilla kotoutuminen helpottuu ja mahdolliset yhteiskunnalliset haasteet voidaan ennaltaehkäistä, pohjoissavolaiset katsovat. Erityistä huomiota tulisi kiinnittää maahanmuuttajien työllistymiseen ja kielen oppimiseen.
Pohjois-Savon Keskustan puheenjohtaja Juho Pahajoki toteaa, että maahanmuutto on monitahoinen ilmiö, joka tulee näkymään enenevässä määrin yhteiskunnassamme.
– On tärkeää, että tänne muuttavat ihmiset kokevat tulevansa osaksi yhteiskuntaamme, emme voi olla umpimielinen ja sulkeutunut yhteiskunta, mutta yrittää samalla houkutella osaajia, Pahajoki toteaa.
Ehdotuksen valmistelija puoluevaltuuston jäsen Vesa Linnanmäki toteaa, että keskustalla on oltava selkeä näkemys siitä, miten vastata yhteen aikamme ja tulevien vuosikymmenten suurimmista yhteiskunnallisista haasteista. Samalla hän toivoo, että aloite voisi omalta osaltaan olla käynnistämässä asiallista ja tietoon perustuvaa keskustelua maahanmuutosta niin puolueen sisällä kuin laajemminkin yhteiskunnassa.