Moni yritys ei pärjäisi ilman kausityövoimaa – "Viljelijöitä on kommenttipalstoilla syyllistetty välillä aika pahastikin"
Ensin alkukesästä käsipelillä istuttaen maahan ja keskikesällä kuokalla ylös. Oman viljelyspellon antimia on totuttu suomalaisissa kotitalouksissa kautta aikojen viljelemään hyvin yksinkertaisella tavalla.
Kun kuulee saman konseptin olevan normikäytäntö miljoonaluokan liikevaihtoon yltävässä maatalousyrityksessä, on olo hieman yllättynyt.
– Onhan meille naurettu ja kerrottu, että koneetkin tätä varten on jo keksitty, hymyilee Lumijoella toimivan Lännentila Oy:n toimitusjohtaja Klaus Karjula.
Varhaisperunaa, sipulia, hernettä ja mansikkaa marketteihin ja muillekin lähiseudun markkinoille tuottavan firman kohdalla kyse on perinteiden ohella tietoisesta valinnasta.
Myynnistä ja markkinoinnista vastaava Joonas Karjula tietää, että laadulla on kysyntää ruokamarkkinoilla eikä makuasioista kannata kiistellä.
– Esimerkiksi käsin kuokittu varhaisperuna on maultaan aivan erilainen kuin koneellisesti nostettu. Perunan olomuotokin muuttuu teollisessa käsittelyssä, hän muistuttaa.
Lännentilan tuotteiden liikeidea perustuu siis tuoreuteen ja nopeaan reagointiin. Perinteisen tuotantoketjun toiminta on kunnia-asia, josta ei tingitä.
– Ihmiset haluavat tuoretta tavaraa. Tavoitteena on, että tuote on pakattuna ja kaupan hyllyllä korkeintaan 24 tunnin kuluttua siitä, kun se nostetaan maasta, Joonas Karjula toteaa.
Toiminnan kausiluonteisuudesta kertoo toimitusjohtaja Klaus Karjulan mukaan liikevaihdon jakautuminen.
– Kun 80 prosenttia liikevaihdosta tehdään kahden kesäkuukauden aikana, niin melkoista kausityötä tämä on. Mutta johonkin pitää nykyään erikoistua.
Erikoistuminen tietää sitä, että huteihin tai turhiin viivytyksiin ei ole varaa.
Kun päälle lisätään pohjoisen ilmaston haasteet sekä osaavan työvoiman tarve juuri tiettyyn aikaan, liikutaan melkoisen suhdanneherkällä alalla.
– Koronan takia mitään ei ole voinut tänä kesänä ihan tarkasti edes suunnitella, toimitusjohtaja toteaa tilanteen vakavuuden.
Koronan takia mitään ei ole voinut tänä kesänä ihan tarkasti edes suunnitella.
Tätä taustaa vasten ei ole ihme, että maatiloilla on seurattu hiukan hämmentyneinä kausityövoiman tarpeesta käytyä keskustelua.
Lännentilan yrittäjät ovat monien kollegoidensa tavoin joutuneet jopa julkisuudessa asti selittelemään, miksi työntekijöitä pitää tuoda ulkomailta asti. Työnantajan kannalta kyse on puhtaasti kysynnän ja
tarjonnan kohtaamisesta.
– Viljelijöitä on kommenttipalstoilla syyllistetty välillä aika pahastikin. Yhtäkkiä oltiin kiinnostuneita vain ukrainalaisista ja ihmeteltiin, kun suomalaiset työntekijät eivät kelpaa. Meidän mielestämme tämä
osoittaa tietämättömyyttä asioista ja lietsoo aivan turhaa vastakkainasettelua, Klaus Karjula harmittelee.
Lumijoella oltiin tyytyväisiä, että lupa ulkomaisten kausityöntekijöiden maahantulolle sai kesän alussa jatkoa.
Ilman ulkomaista työvoimaa ei satokaudesta toimitusjohtaja Klaus Karjulan mukaan selvittäisi.
– Kaikki eivät voi töiden sujuvuuden vuoksi olla ensikertalaisia. Kokeneet tiiminvetäjät huolehtivat myös siitä, että homma toimii sovittujen periaatteiden mukaan, hän muistuttaa.
Rekrytoinneista vastaava Joonas Karjula on ilahtunut myös kotimaisten nuorten kiinnostuksesta sesonkityöhön, vaikka asioita ei turhaan yritetä kaunistella.
– Ilmoituksissa lukee ja kaikille kysyjille olen sanonut suoraan, että tämä on fyysisesti raskasta työtä. Siitä huolimatta halukkuutta on nyt löytynyt, hän iloitsee.
Varkautelainen Antto Nissilä kuuluu niihin nuoriin, joita työnteko maatilalla ja perinteisin keinoin ei pelota.
– Tuttujen kautta tänne aikanaan hakeuduin ja hyvin olen viihtynyt, hän toteaa lounastauon lomassa.
Nissilän mielestä kausiluonteinen työ on opiskelijalle kaikin puolin hyvä tapa perehtyä työelämän kuvioihin.
Maatiloille tunnusomaista on lisäksi yrittäjien vahva sitoutuminen. Kuokka pysyy tarvittaessa kaikkien tilalla työskentelevien kädessä.
– Lännentilan työkulttuuri sopii minulle. Hyvähenkisessä porukassa oppii monia erilaisia työtehtäviä ja semmoista oikeaa tekemisen meininkiä, hän kiittelee.
Aiemminkin Lännentilalla työskennellyt tuore ylioppilas astui heinäkuussa armeijan harmaisiin.
– Satokausi jää nyt väliin, mutta saatan kyllä palata tänne vielä myöhemmin. Maatilan työt ovat sinänsä yksinkertaisia. Mutta kyllä tästä kokemuksesta on varmasti paljon hyötyä jatkossakin, olipa oma ala mikä
hyvänsä, nuori mies arvelee.
Pitkään epävarmalta näyttänyt ukrainalaisten invaasio suomalaisille maatiloille saatiin ratkaistua valtioiden välisellä sopimuksella.
Lännentilan osalta onni onnettomuudessa oli se, että ensimmäiset työntekijät saatiin karanteenin jälkeen jo parahiksi kylvövaiheen töihin.
Viiden hengen ukrainalaisporukkaa johtava Pavlo Perekhrest on Lumijoella jo viidettä kesää. Ja rahan takia, kuinkas muuten.
– Palkka on hyvä täällä. Ukrainassa en automekaanikkona tienaa läheskään näin paljon, hän toteaa.
Ukrainalaisten viihtymistä ja kommunikointia edesauttaa se, että Joonas Karjula osaa venäjää.
Vierastyöläisille on järjestetty asunnot muutaman kilometrin päästä Lumijoen keskustasta.
Keväällä he tekivät ihan normaalinmittaista työpäivää, hieman säätilojen mukaan sovellettuna.
Satokauden aikana eli juhannuksesta eteenpäin töitä on paiskittu urakalla.
Ja se näkyy tietysti myös palkkauksessa. Vierastyöläinen voi kuitata normaalin kotimaan kuukausipalkan helposti jopa muutaman päivän ahkeroinnilla.
– Win–win-tilanne tämä on kaikille, toteavat Karjula ja Perekhrest yhdestä suusta.
Tyytyväisyys on ollut pitkään molemminpuolista. Mikäli koronatilanne sallii töiden jatkumisen keskeytyksettä, on Pavlo Perekhrest on jäämässä Lumijoelle pitemmäksi aikaa kuin pelkästään kesäkaudeksi.
– Tammikuuhun asti on alustavasti jo sovittu, kaksikko toteaa.
