"Pelimerkit loppuivat" – Mikko Alatalo pettyi, kun siniset hyväksyivät Bernerin taksiuudistuksen

Kirjat

Keskustalaisen liikenneministerin Anne Bernerin taksiuudistus jätti karvaan maun Mikko Alatalon viime vaalikauteen päättyneeseen kansanedustajauraan.

– Todellakin onnettomasti taksimiehen pojalla päättyi koko eduskuntaura, Alatalo harmitteli tuoreen elämäkertansa Hän hymyilee kuin Mikko (Docendo)  julkistamistilaisuudessa Helsingissä.

Alatalo vastusti monin tavoin ongelmalliseksi osoittautunutta taksiuudistusta ”henkeen ja vereen” yhdessä ryhmätoverinsa, kouvolalaisen taksiyrittäjän Markku Pakkasen kanssa.

– Me varoitimme näistä duubioista, kaikki ne on toteutuneet valitettavasti. Ja nyt sitä joudutaan korjaamaan.

Alatalon mukaan pelimerkit kuitenkin loppuivat, kun siniset täyttivät hallituksessa perussuomalaisten paikan, ja ilmoittivat hyväksyvänsä uudistuksen, jota perussuomalaisten entinen puheenjohtaja Timo Soini oli aiemmin vastustanut.

Toimittaja-kirjailija Tuomas Marjamäen kirjoittamassa elämäkerrassa Alatalo kertoo, että tilanteessa tapahtui niin sanottu Tukholman syndrooma: panttivanki rakastui vangitsijaansa eli Berner sai liikennevaliokunnan sinisen puheenjohtajan Ari Jalosen ja muutaman keskustalaisen puolelleen.

Peli meni niin kovaksi, että Pakkanen oli vaarassa tulla erotetuksi koko liikennevaliokunnasta. Pakkanen kertoo kirjassa käyneensä pariin kertaan pääministeri Juha Sipilän puhuttelussa.

Kirjan mukaan Alatalolle raskainta oli, ettei hän voinut julkisesti arvostella omaa ministeriään. Kaikki keskustelu taksilaista piti käydä oman eduskuntaryhmän tai valiokunnan sisällä.

Alatalon mukaan Berner on tiukka yrittäjä ja älykäs ihminen, mutta häneltä puuttuu hoksnokka tavallisesta elämästä.

– Pari kertaa Berner möläytti julkisuudessa. että autoveroa voitaisiin laskea. Sen jälkeen autoliikkeisiin ei tullut yhtään asiakasta, kun kaikki jäivät odottamaan veronalennusta.

Pitkän linjan muusikko kertoo poliitikon uransa lähteneen oraalle hänen antaessaan haastattelua hyvälle ystävälleen, toimittaja Pentti Manniselle.

– Suomi oli ollut siinä 90-luvulla jo muutaman vuoden EU:ssa. Meillä oli valtava rakennemuutos maataloudessa, pienet tilat kaatuivat ja isot tilakoot tulivat ja maaseutu alkoi tyhjentyä vielä enemmän.

– Siinä vaiheessa Pena sanoi, että ”sun tarttis tehdä jotain”.

Alatalo tuotti televisiolle Farm Aid -konsertin, jossa oli Suomen huippuartisteja laulamassa maaseudun puolesta.

– Ajattelin että sinne tulee parituhatta ihmistä. Sinne tuli Taivalkoskea myöten 8000 maanviljelijää ja elintarvikealan ja kuljetusalan työläistä.

Tapahtuman jälkeen Alatalo alkoi saada vetoomuksia politiikkaan lähdöstä, mutta asia jäi vielä toteutumatta.

Kansanedustajaura urkeni kevään 2003 vaaleissa. Alatalo myöntää oppineensa nopeasti myös poliittisen pelin, vaikkei siitä oikein pidäkään.

Alatalon mukaan poliittinen peli meni eduskunnassa joskus hieman liian pitkälle. Aina itse asialla ei ollut enää merkitystä, mutta silti tehtiin jokin manööveri vastapuolen leimaamiseksi tai saamiseksi huonoon valoon.

– Semmoinen suretti minua kovasti.

Alatalo kertoo ajautuneensa vastakkain oman eduskuntaryhmänsä kanssa monta kertaa. Näin kävi esimerkiksi, kun Mauri Pekkarinen joutui elinkeinoministerinä puolustamaan suuryhtiöiden hanketta työsuhdetekijänoikeudesta.

Alatalon mukaan 14 000 taiteiljaa oli tehnyt asiasta protestin.

– Minä näytin sitten Santeri Alkion kuvaa meidän ryhmähuoneen seinällä ja sanoin, että olisitteko te halunneet, että tuon kirjailijan tuotanto olisi jonkun kansainvälisen firman omaisuutta. Että eikö se ole parempi niin, että puolustamme taiteilijoita tässä.

Lopulta keskusta päätyi siihen, ettei se tue hanketta. Asia oli Alatalon mukaan suuri helpotus kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallinille (r.).

Eduskuntakeskustelun polarisoituminen viime vuosina ei ole Alatalon mieleen.

– Vähän tuntuu siltä, että ihmiset eivät haluakaan ymmärtää toisiaan, vaan ymmärtävät tahallaan väärin.

Myös gallup-yleisöjä miellyttämään pyrkivä kvartaalitaloutta muistuttava politiikka ja ”somen roskatynnyrit” saavat Alatalon tuomion. Hänen mukaansa valtuutetut ja kansanedustajat eivät some-prässissä välttämättä uskalla tehdä päätöksiä.

Alatalo oli vielä 70-luvulla yleisvasemmistolainen, jolle keskusta ei ollut puolueena mikään ainoa ja itsestään selvä vaihtoehto.

– Toisaalta se oli vanha isieni puolue. Olin ensimmäisellä vaalikiertueella taksimies-isäni kanssa vuonna 1956, isä liimasi Kekkosen kuvia maitolavojen seiniin.

Alatalon isoisä Matti Alatalo oli puolestaan maalaisliiton kunnanvaltuutettu ja huoltolautakunnan puheenjohtaja.

– Eli hän jakoi niitä kunnan jauhoja, joista Kalle Päätalokin on kirjoittanut. Eli sydän vasemmalla ja jalat Kiiminkijoen rantamullassa, näin voi sanoa. Ja minusta keskusta tarvitsee monenlaisia kansanedustajia, hän pohtii.