Patrik Laine ja Columbus Blue Jackets – mihin suuntaan molempien kovapäisyys vie?
NHL-tähti Patrik Laine on ollut lajin parrasvaloissa yläasteikäisestä lähtien. Columbus Blue Jacketsin vaikeuksissa punnitaan myös se, miten Tampereen Tesoman lähiöstä ponnistanut hyökkääjä kykenee käsittelemään uutta ja epämiellyttävää tilannetta urallaan: toistuvaa häviämistä.
Laine, 24, on niitä urheilijoita ja jääkiekkoilijoita, jonka nimen tietävät muutkin kuin lajia aktiivisesti seuraavat. Kun Columbus ja hallitseva mestari Colorado Avalanche kohtasivat kahdesti Tampereella NHL Global Series -kiertueella marraskuun alussa, Laineen lähes jokaista askelta seurattiin niin perinteisessä kuin sosiaalisessa mediassa.
– Omaa pärstää näki ihan tarpeeksi. Vähempikin esilläolo riittäisi, mutta hyvähän se on, että ihmisiä kiinnostaa, Laine kuittaa.
Sinänsä huomio ei ole Laineelle uutta. Kun hän oli vasta yläasteikäinen, Tampereella kohistiin “siittä Tapparan junnusta, joka ampuu kovempaa kuin äijät”.
Sittemmin on tapahtunut paljon ja vauhdilla. Winnipeg Jets varasi Laineen vuoden 2016 tilaisuudessa numerolla kaksi, ja vasta 18-vuotias poika hyppäsi koneeseen ja kivikovaan NHL-maailmaan.
Laine teki Winnipegissä läpimurtonsa ja nousi siihen rooliin, jossa hän on aina 12-vuotiaana päättyneen maalivahdin uransa jälkeen pelannut: hyökkäyssuunnan ratkaisijaksi ja maalintekijäksi. Hän on Jari Kurrin ja Teemu Selänteen ohella ainoa suomalainen, joka on saavuttanut 40 maalin rajan yhdellä NHL-kaudella.
Tammikuussa 2021 Jets kauppasi Laineen Columbukseen, jonka kanssa hän teki värikkäiden vaiheiden jälkeen neljän vuoden ja yhteensä 34,8 miljoonan dollarin arvoisen jatkosopimuksen viime heinäkuussa.
Nyt sekä joukkue että Laine ovat tilanteessa, josta ulospääsy vaatii paljon molemmilta.
Pelillisesti visiitti kotikulmillekaan ei sujunut kaksisesti: Columbus hävisi molemmat ottelunsa selvin luvuin ja oli välillä kaukalossa täysi vastaantulija. Se veti Laineen mielen matalaksi.
Supertähtistatuksesta, miljoonapalkoista ja mediarumbasta huolimatta valtaosa NHL-pelaajista on samanlaisia kuin nuoret miehet ja joukkueurheilijat aina. Joku on joukkueen pelle, joku omissa maailmoissaan hiihtelevä hajamieli, joku koko ajan äänessä, joku musiikki-intoilija ja niin edelleen.
Ennen toista Tampereen ottelua alkulämmittelyn palloringissä mediaväen läheisyys saattoi hillitä vapainta herjanheittoa, mutta kun Laine pompautti futispallon puolta pienemmän Johnny “Hockey” Gaudreaun vatsaan ja pallo putosi, alkoi normaali älämölö, naureskelu ja lyhyt väittely siitä, kenen vika “stiplu” oli. Asia ratkaistiin vanhalla kunnon kivi-sakset-paperi-leikillä.
Aina Laine ei ole ollut yhtä mutkaton joukkuekaveri. Kun hän oli teini-iässä, isokokoisen pojan uho alkoi Tapparan junioreissa ja Mestis-seura LeKissä läikkyä pahasti yli. Suu kävi, kamat lentelivät ja sekä omia että muiden epäonnistumisia peleissä oli vaikea sietää.
Lätkäympyröissä taas on siedetty perinteisesti aika paljon, etenkin niiltä pelaajilta, joita ilman on vaikea voittaa. Joukkueessa on kuitenkin 20 muutakin pelaajaa, joilla pitäisi olla keskittymisrauha ilman että tarvitsee tuntea oloaan turvattomaksi tai kiusatuksi. Ja valmentajien nenille kannattaa harvemmin hyppiä.
Laineen maajoukkuepolku oli katketa alkuunsa, kun hän aikoinaan hermostui alle 18-vuotiaiden turnauksessa valmentajan peluutukseen ja reagoi haistattelemalla, keskisormen näytöllä ja tappouhkauksilla.
Turnaus päättyi siihen, mutta asia sovittiin ja Laine otti opikseen. Sittemmin hän on loistanut niin 20-vuotiaiden MM-kultajoukkueessa 2016 Jesse Puljujärven ja Sebastian Ahon kanssa kuin niissä Leijonien turnauksissa, joihin on päässyt ja lähtenyt NHL:stä mukaan.
Takavuosina häiriökäytöstä olisi joko katsottu läpi sormien tai ongelma olisi niin sanotusti hoidettu heittämällä nuori määräajaksi jäähylle, vapaaksi vaihtamaan seuraa tai kokonaan ulos toiminnasta. Sen sijaan Tappara hommasi tuolloin 15-vuotiaan ”Paten” tueksi psykologin, joka kulki matkassa useamman vuoden.
– Olin nuorempana joskus aika kusipää, kun tunteet ja paineet keittivät yli. Se asia piti kohdata, jotta pääsin eteenpäin. Olin myös aika tenava, kun lähdin NHL:ään, Laine myöntää.
Vuodet ja kokemukset ovat kasvattaneet Lainetta, mutta häviämistä hän sietää yhä huonosti. Ei siihen autakaan huippu-urheilussa tottua, mutta ajatus siitä, että “Tesoman Tykistä” kuoriutuisi yhtäkkiä sulavakäytöksinen ja -sanainen jääkiekkolähettiläs, joka ei näytä kettuuntumistaan julkisesti, on aika utopistinen.
Sitäkin voi kysyä, millä oikeudella kiiltokuvaa vaaditaan. Media- ja muiden velvoitteiden hoitaminen ja asiallisissa raameissa pysyvä esiintyminen kuuluu toki hulppeasti palkattuun työnkuvaan, mutta myös huippukiekkoilijan persoona on hänen omansa.
Laine herättää huomiota ja jakaa mielipiteitä, oli sitten kysymys esityksistä jäällä, värikkäistä vaatevalinnoista ottelupäivinä tai suorasukaisista lausunnoista.
– Ehkä joidenkin mielestä olen yhä jotenkin hankala tyyppi ja vaikea pelaaja, mutta on niitä pahempiakin. Noita juttuja puhuvat usein ihmiset, jotka eivät ole edes tavanneet minua. Se riittää, että läheiset tietävät, minkälainen oikeasti olen – ja että peli kulkee. Nyt ei kulje, ja silloin on vaikea olla mukava.
Läheisistä on yksi poissa: Patrikin isä Harri menehtyi yllättäen reilu vuosi sitten vain 54-vuotiaana. Laine oli vajaan kuukauden poissa Columbuksen ringistä, ja siksi aikaa taukosi myös yleensä kaikkialla läsnä oleva NHL:n mediaseuranta.
– Menetin parhaan ystäväni ja tukijani. Ilman isää en varmasti olisi täällä. Asia on ollut elämäni vaikein, ja käyn edelleen sitä läpi. Täytyy vain löytää keinoja toipua ja ajatella hyviä asioita ja muistoja. Kaikki vain kaipaavat häntä, se on kaikkien ajatuksissa, Laine kommentoi tuolloin NHL:n sivuilla. Muuten hän ei ole halunnut asiasta julkisesti puhua.
Pisteisiin tuijottaminen kertoo yleensä pinnallisesta käsityksestä pelistä, mutta Patrik Laine on koko uransa ajan elänyt ja nauttinut niistä, etenkin maaleista. Nyky-NHL:ssä kaikkien on osattava (ja haluttava) pelata kahteen suuntaan eli hoidettava myös puolustusvelvoitteet, ja tässä Laine on kehittynyt.
Se ei silti muuta hyökkääjän perusprofiilia ja -tehtävää miksikään. Jos Laine ei pääse hakeutumaan maalipaikoille, ratkaisemaan pelejä ja käyttämään kuulua laukaustaan, hänen pelistään tulee väkinäistä puurtamista.
– Ei auta kuin yrittää kaivaa itsensä pois kuopasta, se on minun ja kaikkien jätkien tuolla kopissa asia. Kukaan ei tee sitä meidän puolestamme. Paska maku jää aina, kun tulos on nolla pistettä – ihan sama, vaikka niitä tulisi itselle viisi, Laine kommentoi.
Columbus on saanut kurssiaan käännettyä ja alkanut nousta ylöspäin sarjataulukon pohjalta, mutta tie pudotuspeleihin on pitkä.
NHL:n ainoalla suomalais-GM:llä Jarmo Kekäläisellä on ollut kohta kymmenen vuotta aikaa rakentaa menestystä ja seuraidentiteettiä. Identiteetti on profiloitunut työteliääseen taistelukiekkoon, minkä voi nähdä istuvan sekä Kekäläisen omaan että “ruostevyöhykkeeseen” kuuluvan Ohion ja sen ihmisten mentaliteettiin.
Vaikeuksia tulee kaikille, mutta on jossain määrin yllättävää, miten pahasti Columbuksen pelin perusrakenteetkin ovat olleet ajoittain hukassa.
Ja kun ne ovat hukassa, jääkiekon kaltaisessa pelissä on koko ajan enemmän tai vähemmän myöhässä. Ajoitukset ovat pielessä, merkkausvirheet, harhasyötöt ja hävityt kaksinkamppailut kasaantuvat. Yksinkertaistettuna: helpoistakin asioista tulee vaikeita ja pienistä virheistä suuria.
– Peli on silloin kuin rikkinäinen puhelin: kaikki ovat väärässä paikassa väärään aikaan, ja silloin kolisee omissa, Laine vahvistaa.
Kumuloituessaan ongelmat alkavat syödä etenkin Laineen kaltaisen pelaajan onnistumisia, ratkaisuja ja itseluottamusta.
– Niinhän se on, että itseluottamus on heikoilla ja tuska vaan kasvaa, kun tappiot kasaantuvat. Yrityksen puutteesta mikään ei saa silti jäädä kiinni.
Useimpien maalintekijöiden tavoin Laine on niitä pelaajia, jotka kestävät paineita ja saavat niistä jopa lisäpotkua. Yksi ero kuitenkin on: hän on lähes läpi uransa pelannut organisaatioissa ja joukkueissa, joilla on tietty vakaa pohja ja jotka ovat joko voittavia ryhmiä tai matkalla sellaisiksi.
Onko hän nyt uransa vaikeimmassa paikassa?
– Eeeääh. On niitä kovempiakin paikkoja ollut. Haalarit niskaan aina uudestaan, koetetaan selvittää mitä voi tehdä paremmin, ja uusi yritys seuraavissa peleissä. Ei ole mitään, minkä taakse piiloutua.
Kovapäinen Laine on aina ollut, niin hyvässä kuin pahassa. Lähiajat näyttävät, kumpaan suuntaan se nyt asioita ohjaa.
Juttu on lyhennelmä artikkelista, joka on julkaistu alun perin Suomenmaan aikakauslehdessä joulukuussa 2022. Digilehden irtonumeroita voit ostaa täältä. Lehden voit tilata täältä.
