Palestiinalaismedia: Israelilaiset siirtokuntalaiset sytyttivät moskeijan tuleen Länsirannalla
Israelilaiset siirtokuntalaiset sytyttivät moskeijan tuleen Länsirannalla, uutisoi palestiinalainen uutistoimisto Wafa israelilaislehti Haaretzin mukaan.
Wafan mukaan siirtokuntalaiset sytyttivät tuleen moskeijan sisäänkäynnin, minkä jälkeen he maalasivat uhkailevia kirjoituksia moskeijan ulkoseiniin. Haaretz julkaisi valokuvia mustaksi palaneen moskeijan sisältä, joista näkyi liekkien ulottuneen sisätiloihin ja aiheuttaneen siellä tuhoja. Kenenkään ei kerrottu loukkaantuneen.
Wafalle puhuneen palestiinalaisaktivistin mukaan paikalliset asukkaat onnistuivat estämään palon leviämisen koko rakennukseen.
Israelin puolustusvoimien edustaja myönsi aiemmin viikolla Haaretzille, että israelilaisten siirtokuntalaisten tuhotyöt ovat lisääntyneet rajusti Länsirannalla. Israelin mukaan tekijät ovat kuitenkin ryhmä ”teini-ikäisiä anarkisteja”, jotka eivät edusta valtaosaa Länsirannan yli puolesta miljoonasta siirtokuntalaisesta.
– Me emme pelkää Avi Bluthia, luki Haaretzin mukaan yhdessä ulkoseinään kirjoitetussa graffitissa. Sillä viitataan Länsirannalla olevien israelilaisten miehitysjoukkojen komentajaan.
Israel on miehittänyt Länsirantaa vuodesta 1967.
YK julkaisi lauantaina raportin, jonka mukaan Länsirannalla siirtokuntalaisten tekemien väkivaltaisuuksien kuukausittainen määrä oli viime kuussa korkein lähes kahteen vuosikymmeneen.
Raportin mukaan pelkästään lokakuun aikana tapahtui yli 260 väkivallantekoa eli keskimäärin kahdeksan hyökkäystä päivässä. YK alkoi dokumentoida väkivaltaisuuksia vuodesta 2006.
– Vuodesta 2006 lähtien (YK:n hätäaputoimisto) OCHA on dokumentoinut yli 9 600 tällaista hyökkäystä. Näistä noin 1 500 tapahtui pelkästään tämän vuoden aikana, mikä vastaa noin 15 prosenttia kokonaistapauksista, raportissa todettiin.
Viime kesänä Kansainvälinen tuomioistuin (ICJ) linjasi, että Israelin miehitys on laiton. Lausunnossa Israelia vaadittiin lopettamaan Länsirannan miehittäminen ja korvaamaan miehityksestä aiheutuneet vahingot. Lopettamisen sijaan Israel on viime vuosina kiihdyttänyt ennestään siirtokuntapolitiikkaansa.