Oudointa oli, miten poliisi tutki poliisiministerin surmaa – Heikki Ritavuoren murhasta sata vuotta
Itsenäisen Suomen historiassa on tapahtunut yksi valtiollinen murha. Siitä tuli tänään maanantaina kuluneeksi sata vuotta.
Heikki Ritavuoren on katsottu edustaneen Edistyspuolueen niin sanotusti vasemmisto- tai keskustaliberaalia laitaa. Ritavuorelaisuudesta tuli jonkinlainen käsitekin, ja tässä linjassa korostuivat demokratian ja yhteiskunnallisen tasa-arvon tavoittelu.
Vaikka nämä tavoitteet kuulostavatkin nykykorviin melko itsestäänselvyyksiltä, Ritavuoren linja herätti sisällissodan jälkeisessä Suomessa myös kovaa vastustusta.
Sisällissodan voittaneen valkoisen Suomen oikeistopiirit olivat 1920-luvun alussa tiukan vasemmistovastaisia. Osansa vihasta saivat myös punaisten myötäilijöinä pidetyt ei-vasemmistolaiset piirit.
Näihin kuului myös Ritavuori.
Ritavuori istui sisäministerinä kahteen otteeseen. Hän ajoi sisällissodan jälkeen punaisten armahtamista yhteiskuntarauhan takaamiseksi. Tämä suututti valkoisen oikeiston.
Ritavuori suututti kansallismielistä oikeistoa myös näihin kohdistuneilla toimilla. Etenkin Itä-Karjalaan suuntautuneiden heimosotien 1918–20 ja 1921–22 aikana maltilliset piirit pyrkivät hillitsemään heimosoturien intoa, niin myös Ritavuori.
Tuoreena helmikuussa 1922 oli mielessä tähän liittyvä oikeistolehtien levittämä valeuutinen. Hufvudstadsbladet väitti sisäministeri Ritavuoren määränneen Itä-Karjalaan lähteneitä vapaaehtoisia taistelijoita pidätettäväksi rajalla. Lehti kertoi Ritavuoren toimineen tässä omin päin muun hallituksen ohi. Samaa valeuutista levitti myös Iltalehti.
Ritavuori oli suututtanut myös suojeluskunnat. Maanpuolustusjärjestössä oli sekä kiihkeitä että maltillisia toimijoita, ja suojeluskuntien toteuttamaa vallankaappausta mahdollisena pitänyt Ritavuori vaikutti osaltaan johdon vaihtamiseen maltillisempiin käsiin.
Poliittiseen keskustaan kuulunut liberaali Ritavuori oli vasemmiston ja oikeiston kuohuessa vakuuttunut siitä, että vain riittävän vahva keskusta takaisi yhteiskuntarauhan. Hän oli tässä paljolti myös Maalaisliiton johtomiehen, yhteiskuntarauhaa ja sovintoa korostaneen myöhemmin pääministeriksi ja presidentiksi nousseen Kyösti Kallion linjoilla. Kallio oli tuoreeltaan sisällissodan jälkeen pitänyt sovintoa vaatineen legendaarisen Nivalan sovintopuheensa.
Vuonna 1922 Ritavuori istuikin J. H. Vennolan (ed.) vähemmistöhallituksessa, jonka muodostivat Maalaisliitto ja Edistyspuolue. Aiemmin vuosina 1919–20 hän oli ollut niin ikään Vennolan johtaman hallituksen sisäministeri, tuolloinkin samalla kokoonpanolla.
Vahvaluonteisena tunnettu Ritavuori oli sovintopolitiikasta huolimatta omiaan hankkimaan vihamiehiä, varsinkin kun hän keskelle sijoittuneena oli liian vasemmistolainen oikeistolle ja liian oikeistolainen vasemmistolle.
Paitsi nationalistioikeiston, Ritavuori oli suututtanut myös äärivasemmiston. Poliisista vastannut ministeri määräsi kommunistijohtajia pidätettäväksi, kun nämä olivat kehottaneet tukemaan Neuvosto-Venäjää Itä-Karjalan levottomuuksien aikana.
Vihainen vasemmisto oli lopulta tärkeä apu murhan suunnittelussa, vaikkei vasemmisto sitä itse tiennytkään.
Ernst Tandefelt oli vanhan liiton aktivisteja, jotka tavoittelivat 1800- ja 1900-lukujen taitteesta alkaen Suomen itsenäistymistä Venäjästä tai ainakin autonomian säilyttämistä.
Hän oli jopa tarjoutunut kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin murhaajaksi vuonna 1903. Suunnitelma eli siihen saakka, kun Eugen Schauman vuonna 1904 lopulta murhasi venäläistämistoimien vihatun keulakuvan Bobrikovin.
Tandefelt vietti useamman vuoden myös mielisairaalassa. Osittain sinne määrääminen oli poliittinen ratkaisu venäläishallinnolta. Hän vapautui juuri ennen sisällissotaa, mutta ei osallistunut siihen. Tandefeltin mieli oli kuitenkin ilman muuta valkoisten puolella.
Aatelissuvun musta lammas Ernst Tandefelt ei ollut innostunut hankkimaan kunniakasta ammattia tai uraa, ja herätti tuomaris-, upseeris- ja valtiopäivämiessuvussa siksi huolta. Hän oli myös juonut perintörahansa. Tarkoitusta elämälleen mies löysi äärinationalistisista piireistä. Ritavuoren murhalla Tandefelt halusi nousta Schaumanin kaltaiseksi kansallisuusaatteen sankariksi.
Helmikuun 14. päivänä vuonna 1922 sisäministeri Ritavuori lopetteli työpäivänsä Heimolan talossa Helsingin Hallituskadulla, jossa eduskunta silloin kokoontui, ja nousi raitiovaunuun palatakseen kotiin.
Ministeri nousi raitiovaunusta noin kello 17 Kansallismuseon kohdalla, ja kulki siitä kohti kotiaan Nervanderinkadulla. Muutaman sadan metrin matka oli Ritavuoren jokapäiväinen rutiini, ja Katri-vaimo odotti miestään päivälliselle hieman viiden jälkeen. Rutiinin takia Ritavuorta osattiin myös odottaa kohtalokkaana tiistaipäivänä.
Ernst Tandefelt oli tilannut taksin, jota hän käski odottamaan kulman takana sellaisella ohjeella, että heti kun Tandefelt palaisi, tulisi pirssin lähteä heti kovaa vauhtia kohti Hakaniemeä.
Tandefelt lähti Ostrobotnian kohdalta seuraamaan kotiaan lähenevää Ritavuorta pitäen pienen etäisyyden.
Kun Ritavuori saapui kotitalonsa ulko-ovelle, Tandefelt laukaisi aseensa. Hermostunut asemies oli kuitenkin ampunut vahingossa ensin itseään reiteen, mutta seuraavat kolme laukausta osuivat Ritavuoren sydämeen ja vasempaan keuhkoon. Tämän jälkeen Tandefelt pyrki suunnitelmansa mukaisesti pakenemaan kerrostalon rappukäytävään ja sisäpihan läpi häntä odottavaan taksiin, mutta lukitun oven takia hän joutui palaamaan samaa reittiä kuin oli tullutkin.
Ritavuoren jälkeen raitiovaunusta oli astunut Uusi Suomi-lehden päätoimittaja Ernst Nevanlinna. Hän oli kulkenut Ritavuoren ja Tandefeltin takana, ja oli ensimmäisenä todistamassa tapahtunutta. Nevanlinna myös taltutti Tandefeltin ja riisui tämän aseista lähistöllä olleen ja paikalle kiirehtineen poliisimiehen kanssa, kun Tandefelt oli joutunut kääntymään kerrostalorapusta takaisin. Itseään haavoittanut Tandefelt myös heikkeni nopeasti.
Hieman kauempaa tapauksen näki myös Ritavuorten perhetuttu, myöhemmin presidentiksi nousseen edistyspuoluelaisen vaikuttajan Risto Rytin puoliso Gerda Ryti. Rouva Ryti kiirehti Katri Ritavuoren luo neljännen kerroksen asuntoon, ja pyysi tätä alas kadulle.
Kun rouvat tulivat katutasolle, Heikki Ritavuori oli jo viety pois. Hänet todettiin kirurgisessa sairaalassa kuolleeksi. Vuonna 1880 syntynyt Ritavuori oli kuollessaan 14. helmikuuta 1922 41-vuotias.
Poliisitutkinta ja oikeudenkäynti vietiin läpi ikään kuin säästöliekillä. Tandefelt kertoi toimineensa yksin, tämä uskottiin tai haluttiin uskoa ja hänelle langetettiin 8. toukokuuta elinkautinen vankeusrangaistus.
Myöhemmin on selvinnyt, ettei Tandefelt kuitenkaan toiminut yksin.
Poliisissa oli voimia, joita Ritavuoren kuolema ei ainakaan haitannut. Tutkinta ja kuulustelu olivat pintapuolisia, eikä kytköksiä yritettykään etsiä.
Tutkinta avattiin Tandefeltin yksityiskohtaisen tunnustuksen jälkeen uudestaan vuonna 1927, mutta lopetettiin 1930 poliittisista syistä.
Tandefelt antoi tunnustuksensa, sillä hän ei kokenut saaneensa murhasta sitä arvostusta, joka nationalistien olisi hänelle kuulunut antaa.
Myöhempi tutkimus vuoden 1927 tietoihin pohjaten on todennut, että murhalla tosiaan oli koko joukko taustaväkeä. Pääsuunnittelija oli jo Tandefeltin tunnustuksenkin mukaan kenraalimajuri Paul von Gerich, joka kantoi Ritavuorelle kaunaa suojeluskuntien johtajuusselkkauksen takia.
Suunnitelmallisuutta oli tarvittu siihen, että Ritavuorta osaisi odottaa tiettyyn aikaan tietyssä paikassa, ja pakoreittikin piti olla suunniteltuna. Tandefelt oli murhahetkellä myös pukeutunut työmiehen vaatteisiin, ja pyysi taksikuskia suuntaamaan työläiskaupunginosa Hakaniemeen.
Kuskista piti tulla todistaja, joka johtaisi tutkinnan radikaalin kommunistisen työväen jäljille. Kuljettaja Herman Söderström olisi ehkä kuitenkin todistanut Tandefeltin työmiehuutta vastaan, sillä Tandefeltin vaatteet olivat työmiehen vaatteiksi siistit ja kulumattomat, ja Tandefeltin lompakossa tämä oli maksun yhteydessä nähnyt tuhannen markan setelin.
Tuhatlappunen oli lahjoitettu Tandefeltille tulevaa pakomatkaa varten. Osoitus salaliitosta sekin.
Alun perin Tandefeltin sisäpiiri oli ajatellut murhan kohteeksi presidentti K. J. Ståhlbergia. Ainakin osa suunnittelijoista, kuten Tandefelt, uskoi presidentin murhan tasoittavan tietä suojeluskuntien tukemalle oikeiston vallankaappaukselle.
Presidentin murha olisi ollut kuitenkin liian riskialtis. Kohteeksi vaihdettiin sisäministeri Ritavuori. Tandefelt oli aluksi Ritavuoren murhaa vastaan, sillä hän piti tätä loppujen lopuksi niin pienenä tekijänä, ettei hänen murhansa muuttaisi mitään.
Ståhlberg oli presidenttinä ollut Ritavuortakin vahvempi tekijä suojeluskuntien johdon vaihtamisessa, ja presidentti oli myös kieltänyt vapaaehtoisten joukkojen muodostamisen sekä joukkojen ja sotatarvikkeiston viemisen rajan yli Itä-Karjalan selkkauksen aikaan.
Myöhemmin on selvinnyt, että salaliittolaiset kokoontuivat asian tiimoilta, ja vetivät murhan suorittajasta pitkää tikkua. Lyhin tikku jäi Tandefeltille. Ilmeisesti murhan tiimoilta kokoontui ainakin kymmenen miestä, ja vielä useampi suojeluskuntalainen keräsi Tandefeltia varten 25 000 markan palkkion. Rahojen kohtalosta ei ole tietoa.
Tandefelt kuvaili tunnustuksessaan montaa asiaa, kuten salaliittotoverinsa kodin sisustusta yksityiskohtaisesti. Hän kuitenkin nimesi rikoskumppaneistaan vain muutaman.
Selvitystyö oli hyvässä käynnissä, mutta nationalistisen radikalismin noustua vuonna 1930 oikeuskansleri määräsi tutkinnat keskeytettäväksi. Poliittinen paine olisi muodostunut liian suureksi, jos tutkintaa olisi jatkettu.
Etsivä Keskuspoliisi (EK), jonka olisi tullut ottaa murha tutkittavakseen, ei sitä alun perinkään ottanut, vaan jätti vastuun Helsingin poliisilaitokselle. EK:n johdossa oli ollut Ritavuoren vastustajia, ja murhan alla lehdissä kirjoiteltiin, että Ritavuori olisi lakkauttamassa EK:a. Väite ei pitänyt paikkaansa.
Ritavuoren murha jäi asiana sivuun ja historiaan. Tandefelt pääsi vankeudesta 1931, mutta vietti loppuelämänsä mielisairaalaan suljettuna. Hän kuoli 72-vuotiaana toukokuussa 1948.
Osansa Ritavuoren murhassa oli myös valeuutisilla. Vaikka ideologiset konfliktit olivatkin keskeisimmässä roolissa, murhamieltä nostattivat uutiset, jotka eivät pitäneet paikkaansa. Kenties Ritavuoren murha kaikessa järkyttävyydessään antoi myös opetuksen oikean tiedon merkityksestä.
Lähteinä muiden muassa Yle ja Ilta-Sanomat
