Opettajakansanedustaja Ovaska: Tarvitaan peruskoulun pelastusoperaatio
Tänään torstaina julkaistu raportti yhdeksännen luokan oppilaiden matematiikan osaamisesta kertoo keskustan luokanopettajataustaisen kansanedustaja Jouni Ovaskan mukaan erittäin huolestuttavia uutisia.
– Laajemminkin vallalla oleva polarisaatiokehitys näyttää toteutuvan myös matematiikan osaamisessa. Parhaimmat oppilaat ovat osaamiseltaan jo ylioppilaskokeen lyhyen oppimäärän tehtävien tasolla kun taas heikoimmilla oppilailla on vaikeuksia 6. luokan tai jopa 3. luokan tasoa vastaavissa tehtävissä. Osaamisen ääripäillä on 9. luokalla useita vuosia vastaava ero, Ovaska toteaa tiedotteessaan.
Erityisen huolestuttavana Ovaska pitää osaamistason yleiskehitystä, jonka mukaan matematiikan osaamisen taso on selvästi laskenut aiemmista vuosista. Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) raportin mukaan osaamisen tason lasku noudattaa vuodesta 2000 jatkunutta osaamisen laskun trendiä.
– Ääripäiden erojen kasvun lisäksi myös osaamisen keskiarvo on laskenut. Osaamisen taso on peruskoulun päättävillä yksinkertaisesti huonompi kuin aiemmin, Ovaska pohtii.
Kansanedustajan mukaan viimeistään tämän raportin pitäisi herättää toimimaan.
– Kun selkeästi heikkenevään laskutaitoon yhdistyy vielä heikkenevä lukutaito, ei tulevaisuus näytä valoisalta. Tarvitaan peruskoulun pelastusoperaatio. Ei enää uusia kärkihankkeita, vaan peruskoulun on oltava kärkihanke.
– Kyse on perusasioiden kuntoon laittamisesta. Opetusryhmät on saatava pienemmiksi. Tarvitaan myös lisää pienryhmiä ja enemmän koulunkäynninohjaajia sekä erityisopettajia, Ovaska päättää.