Naton pääsihteerinä aloittava Rutte: Meidän täytyy varmistaa, että Ukraina säilyy suvereenina ja itsenäisenä valtiona
Naton tuore pääsihteeri Mark Rutte ja väistyvä pääsihteeri Jens Stoltenberg kättelivät Naton päämajalla tiistaina sen kunniaksi, että pääsihteerin tehtävä vaihtuu 10 vuoden jälkeen.
Rutte ja Stoltenberg myös kommentoivat Brysselissä medialle lyhyesti ennen vaihdosta. Rutte sanoi tekevänsä kaikkensa, jotta transatlanttinen suhde säilyy kivenkovana.
Rutten mukaan Naton on mentävä eteenpäin asioissa, joita Stoltenberg on työstänyt. Hän nosti esille muun muassa puolustusmenojen kasvattamisen sekä Naton kumppanuuksien laajentamisen ja syventämisen eri puolilla maailmaa.
Toimenpidelistansa hän kuitenkin aloitti Ukrainasta.
– Meidän täytyy varmistaa, että Ukraina säilyy suvereenina ja itsenäisenä valtiona, hän sanoi.
Rutte toimi ennen nykyistä tehtäväänsä lähes 14 vuotta Hollannin pääministerinä. Häntä on aika ajoin luonnehdittu myös ”Trump-kuiskaajaksi”.
Naton päämajalla hän sanoi tuntevansa molemmat Yhdysvaltojen presidenttiehdokkaat erittäin hyvin.
– Työskentelin neljä vuotta Donald Trumpin kanssa, ja hän ajoi meitä kuluttamaan enemmän (puolustusmenoihin). Ja hän onnistui, Rutte sanoi.
Stoltenbergin pääsihteerikaudella Naton varautumisen ytimeen palasi jälleen Venäjän uhka. Nato myös kasvoi tuona aikana Pohjois-Makedonialla, Montenegrolla, Suomella ja Ruotsilla.
Naton muutoksesta omana aikanaan Stoltenberg nosti esille muun muassa Naton itälaidalle sijoitetut joukot.
Niin ikään hän nosti esille sen, että aikoinaan vain kolme Naton jäsentä käytti puolustusmenoihinsa kolme prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen, mutta määrä on noussut jo 23:een.
Viime muutoksena hän nosti esille sopimuksen siitä, että Nato ottaa isomman roolin jäsenmaidensa Ukraina-avun koordinoimisessa.
Kättelytilaisuudessa nähtiin ja kuultiin myös väläyksiä Stoltenbergin pohjoismaisesta huumorintajusta.
Hän muun muassa luovutti Ruttelle Natossa 1960-luvulta saakka kulkeneen islantilaisen viikinkinuijan erikoistilaisuuksia varten ja lupasi vaimolleen tällä kertaa oikeasti lähteä Brysselistä muutaman tunnin kuluessa.