Murteesta pilkattiin ja ryssiteltiin – karjalaisilla ei ole ollut Suomessa aina helppoa

Karjalan Liitossa tehdään tärkeää kulttuurityötä. Keskustalaisia aktiiveja on runsaasti.
Kulttuuri

Identiteetti on vuoden 2021 teema Karjalan Liitossa. Puheenjohtaja Outi Örn korostaa, ettei ole vain yhdenlaista karjalaisuutta. 

– Karjalaisuuteen liitetään monesti kliseitä kuten iloisuus, puheliaisuus, ystävällisyys ja vaikkapa musikaalisuus. Toiset elävät karjalaisuutta arjessaan, toiset kokevat karjalaisuutensa sukujuurien kautta. Identiteettejä on hyvin monenlaisia. 

– Kyllähän siinä tahtoo olla kovasti puheensorinaa kun karjalaiset kohtaavat keskenään, liiton toiminnanjohtaja Pertti Hakanen naurahtaa. 

Vuonna 1960 järjestettyjen Karjalan Liiton suurjuhlien ajateltiin olevan liiton viimeinen näyttö; evakkojen edunvalvonnasta siirryttäisiin jo uuteen todellisuuteen, jossa Karjalan Liittoa ei enää tarvittaisi.

Toisin kävi. 

– Painopiste siirrettiin 1960-luvulla karjalaiseen kulttuurityöhön. Nykyäänkin järjestetään esimerkiksi ruoanlaittokursseja, käsityötoimintaa, karjalan kielen kursseja, kyykkäkisoja sekä seminaareja eri aiheista. Vuosittaiset kesäjuhlat ovat suurin tapahtumamme. Tänä vuonna ne järjestetään Raumalla, jos koronatilanne sallii, Örn sanoo. 

– Liikuntatapahtumia on myös paljon, esimerkiksi Karjalan maraton sekä suunnistus- ja hiihtotapahtumia. Musiikkitoimintakin on aktiivista, Hakanen lisää. 

Karjalaisten historiaan kuuluu vaikeita aikoja. Sotien jälkeenkään elämä ei asettunut uomiinsa noin vain. Uusilla asuinpaikoilla karjalaisiin ei suhtauduttu aina myönteisesti. 

– Vielä 1980-luvulla kuulemma on tapahtunut sellaista, että kesäjuhlien kulkueen aikana joku kuuli, kun ohi kulkenut lapsi kysyi äidiltään, keitä nuo ovat. Äiti vastasi, että nuo on niitä ryssiä, Örn kertoo. 

Oma kulttuuri ja kieli piti pitää uusilla alueilla piilossa, jos halusi tulla toimeen paikallisten kanssa. Hakasen äitikin joutui häivyttämään murteensa. 

– Kun äitini tuli Tyrväälle Satakuntaan, häntä pilkattiin murteesta. Murre jäi pois, vaikkakin sanat sie ja mie jäivät puheenparteen. Äiti koki kovana traumana sen, että murre piti ”siistiä” pois. Murre ei sitten siirtynyt enää minulle. 

Omassa porukassa karjalaiset kyllä haastoivat omalla murteellaan. Moni evakkotaustainen on kuitenkin yhä arka puhumaan kokemuksistaan. 

– ”Eihän se ketään kiinnosta miun historia, mistä mie oon tullut”, sanoo aika moni, Hakanen harmittelee. 

Sekä Örn että Hakanen ovat taustaltaan keskustalaisia. Mikään uusi asia keskustajohtoisuus ei Karjalan Liitossa ole, sillä yli puolet liiton puheenjohtajista on ollut maalaisliittolaisia tai keskustalaisia. 

Poliittiset suhteet on liitossa alusta asti haluttu pitää hyvinä. 

– Monesti puheenjohtajaksi on valittu kansanedustaja ja edustus kolmesta suuresta puolueesta on hoidettu tasapainoisesti eri elimiin. Kun Outi valittiin syksyllä, oli hienoa, että nyt luotettiin liiton aktiiviin, kansanedustajana 2015–2019 toiminut Hakanen sanoo. 

Aktiivista julkaisutoimintaa yhä harjoittava liitto toimitti viime vuonna 80-vuotistaipaleensa kunniaksi perustamisasiakirjansa kovissa kansissa. Teoksen toimittajista toinen oli Örn, ja tuolloin liiton puheenjohtajana toimi Hakanen. 

– Kotiseutu oli jäänyt rajan taakse ja siirtoväki tarvitsi puolestapuhujan asutus- ja omaisuuden korvaamiskysymyksissä, Örn tiivistää. 

Perustamiskokouksen asiakirjasta löytyy monia aikansa tunnettuja maalaisliittolaisia nimiä Eemil Luukasta Juhani Leppälään ja Juho Niukkaseen

Hakanen kertoo, että siirtokarjalaiset olivat sittemmin poikkeuksellisen aktiivisia järjestö- ja kunnalliselämässä sekä politiikassa laajemminkin. He olivat osaltaan keskustankin tukiranka. 

– Nykyään politiikka näkyy käytännössä vain puheenjohtajan valintatilanteessa. 

Keskustalaiset arvot sopivat sekä Örnin että Hakasen mielestä hyvin yhteen kotiseututyön kanssa. 

– Alueellisuus, tasa-arvo ja yhteisöllisyys ovat keskustalaista aatepohjaa, Hakanen vertaa. 

– Liitto on välillä saanut palautetta Helsinki-keskeisyydestä. Ehkä keskustajuurista tulee se ajattelu, että haluan keskittyä kehittämään toimintaa ympäri Suomen, Örn pohtii. 

Karjalan palauttaminen on edelleen liiton tavoite, toki hyvin maltillisella kirjauksella. Realistisena ajatusta ei pidetä ainakaan lyhyellä aikavälillä. 

– Aiemmin säännöissä luki, että toimimme Karjalan kysymyksen ratkaisemiseksi. Viime elokuussa muutimme kirjausta niin, että nyt halutaan edistää valtioiden välisiä neuvotteluja asiassa. Olemme kansalaisjärjestö, eikä meillä ole välineitä asiassa toimimiseen itse, puheenjohtaja Örn avaa. 

Työtä rajan yli kuitenkin tehdään yhteistyössä paikallisten kanssa. Kotiseutumatkailu avautui Neuvostoliiton romahdettua, ja tänä päivänä Karjala-aktiivit käyvät esimerkiksi kunnostamassa muistomerkkejä. 

– Venäjällä saa heti unohtaa aikataulut. Tapaamisissa on tärkeää altistaa itsensä tilanteelle ja rakentaa tuttavuutta. Tunti menee, että pääsee edes jutun juurelle, Hakanen kuvaa venäläistä kulttuuria. 

Karjalan Liitto on jälleen lisäämässä edunvalvonnallista otettaan. Örn listaa muutaman esimerkin. 

– Marinin hallitusohjelmassa on mainittuna kielipoliittisen ohjelman valmistelu, ja osana tätä on myös karjalan kieli. Kouluopetuksessa pohdimme sitä, miten siirtoväen menneisyyttä voi parhaiten tuoda esiin. 

Kommentit (2)

  • Nipsu

    Karjalaisuus elää Nipsunkin sydämessä <3 Hyvä Karjalan liitto! Onneksi olette olemassa – ihmiset osaavat olla julmia mutta pidetään puoliamme! Pashan voimalla eteenpäin kohti uusia koitoksia….

  • Lukija9

    Lapsuuteni alkutaipaleella yksi parhaista kavereistani oli siirtolaisperheen minusta vuotta vanhempi poika. Hänen perheensä oli lähtenyt evakkoon Metsäpirtistä. He rakensivat uudisrakennukset erään pitäjän rintakylän ulkosaroille. Tilallaan he harjoittivet maanviljelystä.
    Me tämän kavein kanssa kävimme toistemme luona yökylässä. Joskus hiukan nahistelimme ja tarlvisin hiihdimme ”verissä päin” kilpaa. Paremmuudesta ei tahtonut oikein tulla selvää.
    Minä nautin hänen luonaan siitä, että sain kuulla heidän ”kotikarjalaa”. se oli kuin musiikkia kultuna. Hyvin nopesti kaverini ja hänen nuorempi siskonsa olivat oppineet pohjalaista murretta. Kaverini aina silloin tällöin tokaisi: ”Älä luulekkaan notta tai tullahan, mennähän”! Kotikyläläni asusti aluksi kymmeniä evakkoja. Ajan mittaan osa avioitui paikallisten kanssa ja vuosien kuluessa suurin osa siirtyi muualle. Ymmärtääkseni ”kantaväestö” ja siirtoväki tulivat hyvin toimeen keskenään. Ns. ”ryssittelyä” kuuli hyvin harvoin. Eräs mieleeni jäänyt tapaus sattui, kun me kaksi murrosikäistä körttipoikaa veimme juhlavaatteemme kylän räätälille ”remonttiin”. Hän oli myös evakkoja. Häneltä tuli karjalanmurteista tarinaa solkenaan. Huomasin, että kaveriltani tarina meni yli ”hilseen”. ”Siint tulleet sitt hyvvä, ko sit tuost vähä putsaap”, tuumi ikämiesräätäli ja nauraa hekotti perään pitkän naurun niistäen välillä nenäänsä. No, minä nauroin myös mukana ilman nenäni niistoa. Kun sitten me kaksi pohjalaispokaa tulimme ulos , kysyi kaverini minulta, ymmärsinkö minä mitä vaatturi puhui? Vastasin, etten ihan kaikkea ymmärtänyt. Kaveri kuittasi sanomani tokaisemalla totisena, miksi sitten nauroit? Vastasin, että helppoahan homma oli sikäli, että nauroin, kun vaatturikin nauroi. Kanssakäyminen antaa elämään eliksiiriä!
    Myöhemmin täällä Susirajalla asuessani olen kuullut tarinoita, kuinka siirtoväkeä on täälläkin ryssitelty. Pääasia kuitenkin lienee se, että asioista voitiin vähitellen sopia ja saatiin elämä jatkumaan tuon karmean ajanjakson jälkeen.

Voit kommentoida kirjauduttuasi palveluun. Tarvitset kirjautumiseen Suomenmaa-tunnuksen