Muistatko vielä "sentraalisantrat"? – maaseudulla yhdistettiin puheluita käsin vielä 1970-luvulla
Maaseudulta on keritty puhelinlangatkin pois jo vuosia sitten, mutta vain viisi vuosikymmentä sitten monella paikkakunnalla yhdistettiin puheluita käsin.
Pienillä paikkakunnilla puhelinkeskukset asennettiin keskusta hoitaneiden koteihin kammarin nurkkaan. Keskus saattoi toimia esimerkiksi kyläkaupan yhteydessä.
Keskuskaappiin tulivat alueen kaikki puhelut, ja keskuksen hoitaja eli sentraalisantra välitti puhelut edelleen tilaajan toivomaan numeroon. Joskus tilaus eteni hyvin hitaasti, ja yhteyden syntymistä saattoi joutua odottamaan pitkäänkin.
Puhelujen välittämisen lisäksi hoitajan velvollisuuksiin kuului pitää kirjaa puheluista. Puhelujen kestot merkittiin lappusiin, joiden perusteella tilaaja maksoi puhelinlaskunsa.
Keskuksenhoitajat saivat vastailla usein myös kyselyihin tulipalopaikasta, jos kylätietä sattui pyyhältämään paloauto. Keinosiementäjille piti pystyä neuvomaan ajoreittiä oikealle maatilalle, ja myös linja-autojen aikatauluja kyseltiin.
”Sentraalisantrojen” arveltiin myös kuunnelleen puheluja ja tienneen siten koko seutukunnan asiat. Joissakin tapauksissa näin saattoi ollakin.
Käsivälitteisten keskustan aikakaudella maaseudulla ei välttämättä voinut soittaa yöllä minnekään, sillä keskukset olivat auki vain päiväsaikaan. Pakottavassa tilanteessa puhelinkeskuksen hoitaja piti käydä herättämässä ensin.
Automaattikeskukset tulivat kaupunkeihin jo 1930-luvulla ja Helsinkiin jo 1922. Pienemmissä kaupungeissa ja maaseudulla puheluja välitettiin käsin vielä pitkään. Suomen viimeiset käsivälitteiset puhelinkeskukset Kolarissa, Pellossa ja Ylitorniolla automatisoitiin vasta 26. maaliskuuta 1980.