Moneen kotiin kuuluva äänimaisema voi altistaa vakaville sairauksille, sanoo suomalaistutkimus
Oulun yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan liikennemelulle altistuminen öiseen aikaan on yhteydessä veren kolesteroli- ja rasva-arvojen muutoksiin aikuisilla.
Veren kolesteroli- ja rasva-arvojen muutokset ovat tunnettuja sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöitä.
Tutkijat havaitsivat, että muutoksia veren rasva-arvoissa esiintyi jo 50 desibelin (dB) melutasolla ja ne voimistuvat melutason noustessa.
Väitöskirjatutkija Yiyan Hen sanoo Oulun yliopiston tiedotteessa, että tutkimustulosten perusteella yöaikainen liikennemelu voi vaikuttaa terveyteen hienovaraisesti mutta johdonmukaisesti.
– Vaikka muutokset yksittäisen henkilön kolesteroli- ja rasva-arvoissa ovat pieniä, liikennemelulle altistuu erittäin suuri määrä ihmisiä. Tätä kautta pienikin muutos voi johtaa suureen kansanterveydelliseen vaikutukseen, hän summaa.
Professori Sylvain Sebertin mukaan tulokset vahvistavat käsitystä siitä, että ympäristömelu ei ole pelkkä häiriötekijä vaan todellinen terveysriski.
Oulun yliopiston tiedotteen mukaan tieliikennemelu on yleinen, mutta usein huomiotta jäävä ympäristöaltiste.
Euroopassa miljoonat ihmiset altistuvat liikennemelulle tasoilla, joita pidetään terveydelle haitallisina.
– Aiemmat tutkimukset ovat yhdistäneet liikennemelun sydänsairauksiin ja diabetekseen, mutta se, miten melu biologisesti ”pääsee ihon alle”, on ollut epäselvää. Nyt julkaistu tutkimus tuo uutta tietoa osoittamalla, että melualtistus liittyy muutoksiin aineenvaihduntareiteissä jo kauan ennen sairauksien kehittymistä, tiedotteessa summataan.
Tutkimuksessa tarkasteltiin yli 270 000 aikuisen aineistoa, joka oli peräisin kolmesta suuresta eurooppalaisesta väestökohortista: Ison-Britannian UK Biobankista, Rotterdam-tutkimuksesta ja Pohjois-Suomen vuoden 1966 syntymäkohortista.
Yöaikainen tieliikennemelu mallinnettiin osallistujien asuinosoitteisiin kansallisten melukarttojen avulla.
Tutkimus osoitti, että altistuminen yli 55 dB:n yöaikaiselle tieliikennemelulle oli yhteydessä korkeampiin kokonaiskolesterolin, LDL‑kolesterolin (”huono” kolesteroli), esteröityjen kolesterolirikkaiden lipoproteiinien, rasvahappojen ja solukalvoihin liittyvien lipidien arvoihin.
Nämä kaikki ovat tärkeitä sydän- ja aineenvaihduntaterveyteen liittyviä tekijöitä.