Ministeri Henriksson Iltalehdelle: Koulutuksesta meinattiin leikata vieläkin enemmän
Opetusministeri Anna-Maja Henrikssonin (r.) mukaan hallitus olisi leikannut koulutuksesta vieläkin enemmän, ellei hän olisi saanut estettyä sitä.
Henriksson kommentoi koulutusleikkauksia Iltalehdelle.
Hallitus on aiemmin luvannut koulutuksen olevan erityissuojeluksessa leikkauksilta. Kehysriihessä hallitus kuitenkin päätti leikata ammatillisesta koulutuksesta 100 miljoonaa euroa.
Henrikssonin kommenttien perusteella hallituksessa olisi kuitenkin ollut valmiutta lupausten pettämiseen vieläkin tuntuvammin. Hänen mukaansa lisäleikkaukset olisivat kohdentuneet nekin ammatilliseen koulutukseen.
– Olen iloinen siitä, että ei otettu vielä enemmän ammatillisesta koulutuksesta. Toki se on niin, että minä opetusministerinä olisin nähnyt, että sieltä ei olisi leikattu senttiäkään, mutta olen tyytyväinen siihen, että sain estettyä sitä, että sieltä olisi viety vielä enemmän, Henriksson sanoi Iltalehdelle.
Henriksson perustelee koulutuslupausten pettämistä Suomen ylivelkaantumisen estämisellä.
Hän korostaa, että leikkaus ei kohdistu oppivelvollisiin tai niihin henkilöihin, joilla ei ole aikaisempaa ammatillista tutkintoa.
– On tarkoitus, että se kohdistuisi aikuisiin, joilla on jo ennestään tutkintoja, hän summasi IL:n haastattelussa.