Mepit: Islamilaisen yhteisön otettava vastuuta terrorismista

Terrorismi

Usea suomalaismeppi haluaa Euroopan islamilaisten yhdyskuntien reagoivan maanosan sisäiseen terrorismiin.

Sirpa Pietikäinen (kok.), Liisa Jaakonsaari ja Miapetra-Kumpula-Natri (sd.) totesivat Euroopan parlamentin Suomen-tiedotustoimiston pressikahveilla, että muslimien radikalisoituminen voitaisiin estää vuoropuhelulla, yhteistyöllä ja eurooppalaisella islaminopetuksella.

Taustalla oli alkuviikosta Brysselissä pinnalle noussut salafismi, joka edustaa osittain islamin jyrkkää tulkintaa.

Brysselin Molenbeekistä oli kotoisin kaksi Pariisin iskuihin osallistunutta terroristia. Kaupunginosassa toimii 22 moskeijaa ja sitä pidetään jihadismin tukikohtana.

Mepit toivovat, että mahdolliset moskeijojen sulkemiset lähtisivät islamilaisen yhdyskunnan omasta aloitteesta.

– Jos islamilainen yhteisö sulkee jonkun moskeijan, niin hyvä, mutta kieltojen sijaan kannatan ekumeenista yhteistyötä, Pietikäinen sanoo.

Pietikäisen mukaan islamilaisten yhteisöjen kanssa toimitaan samalla tavalla kuin minkä tahansa järjestön kanssa.

– Jos jotain rikollista tapahtuu, niin se on poliisiasia. Lähtisimme nakertamaan unionin perusarvoja, jos määrittelisimme kuka saa uskoa ja mihin.

Jaakonsaaren mielestä Suomen pitäisi edistää yliopistotasoisen islamin kouluttamista.

– Se olisi parempi kuin päästää maahanmuuttajat kouluttautumaan vaikkapa Jemeniin. Tarvitsemme imaameja eurooppalaisesta maaperästä.

Jaakonsaaren puoluetoveri Miapetra Kumpula-Natri täydensi, että hän toivoo nimenomaan sekulaarin islamin säilymistä Suomessa.