Mariupolin kaupunginhallinto pelkää 300:n kuolleen teatterin raunioihin – pormestarin mukaan kaupunki on tuhoutunut
Venäjän iskussa teatteriin Etelä-Ukrainan Mariupolissa saattoi kuolla jopa 300 siviiliä, joita vielä ei ole saatu pois rakennuksen raunioista. Asiasta kertoi perjantaina Mariupolin kaupunginhallinto viitaten silminnäkijähavaintoihin.
Tiedot teatteri-iskun uhreista ovat vaihdelleet suuresti. Viime viikolla kerrottiin ensin satojen jääneen loukkuun raunioihin ja pian sen jälkeen, ettei yhtään kuollutta olisi löytynyt.
Suuri joukko siviilejä oli hakeutunut suojaan teatteriin. Sen etu- ja takapuolelle oli lisäksi kirjoitettu isoin kirjaimin venäjäksi sana ”lapsia”. Tästä huolimatta Venäjän asevoimat pommitti rakennusta.
Myös perjantaina Venäjän iskuissa kuoli siviilejä, Ukrainan viranomaiset sanovat. Uutistoimisto AFP:n mukaan perjantaina neljä siviiliä kuoli iskussa terveydenhuollon laitokseen Ukrainan toiseksi suurimmassa kaupungissa, Harkovassa.
– Olin ulkona etsimässä leipää, kun kuului räjähdyksiä. Kun palasin, neljä ruumista makasivat siellä, sukulaisten itkiessä ympärillä, 71-vuotias Mykola Hladkyi kertoi uutistoimisto AFP:lle.
Asukkaiden mukaan iskussa oli käytetty rypälepommeja.
Humanitaarinen tilanne piiritetyssä Mariupolissa huonontuu edelleen, kun Venäjä estää humanitaarisen avun toimittamisen kaupunkiin, sanoo pormestari Vadym Boitshenko BBC:n mukaan.
– Venäjän (joukot) miehittävät osaa kaupungista, mutta meidän sotilaamme valvovat yhä kaupunkia. Kuitenkin taistelut jatkuvat taukoamatta, Boitshenko sanoo.
Kaupunkiin on jäänyt loukkuun noin 100 000 ihmistä, ja laajamittaiset yritykset heidän evakuoimisekseen ovat epäonnistuneet. Viime päivinä tuhannet siviilit ovat onnistuneet poistumaan kaupungista yksityisautoilla.
Boitshenkon mukaan Mariupol on tuhoutunut ja sen rakentaminen uudelleen vie vuosia.
Ukrainan viranomaisten mukaan 135 lasta on kuollut ja 184 haavoittunut sen jälkeen, kun Venäjä aloitti sodan Ukrainaa vastaan, kertoo BBC.
Tietoja ei ole voitu puolueettomasti tarkistaa.
YK:n mukaan Ukrainassa on saanut Venäjän aloitettua hyökkäyksensä surmansa jo yli 1 000 siviiliä. Kuolleista 90 on lapsia, kerrotaan puolestaan YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimiston julkaisemassa arviossa, jonka mukaan lisäksi liki 1 650 ihmistä olisi haavoittunut.
Todellisten uhrimäärien uskotaan kuitenkin olevan huomattavasti suurempia.
Venäjällä puolestaan alkaa olla pulaa täsmäaseista, ja sen täytyy turvautua yhä enemmän tykistötuleen ja niin sanottuihin tyhmiin pommeihin. Asiasta kertoi Yhdysvaltain puolustusministeriön virkamies uutistoimisto Reutersin mukaan.
Yhdysvaltalaisvirkamiesten mukaan merkittävä osa Venäjän täsmäohjuksista ei ole toiminut. Ohjuksen toimimattomuudeksi voidaan laskea esimerkiksi laukaisun epäonnistuminen tai se, ettei ohjus räjähdä osuessaan kohteeseensa.
Venäjä on käyttänyt runsaasti ohjuksia hyökkäyksessään Ukrainaan. Ohjusten heikko toimintaprosentti saattaa osaltaan selittää sitä, miksei Venäjä ole esimerkiksi saanut Ukrainan ilmatorjuntaa kokonaan pois pelistä.