Lyttäävä keskustelu sulkee vanhempien suut – "Mollaamisen sijaan perheet tarvitsevat toivoa"
Huono-osaisuus periytyy sukupolvelta toiselle.
Nuorten pahoinvointi lisääntyy ja ongelmat ovat aikaisempaa vaikeampia.
Koulu eriarvoistuu. Vanhempien tausta vaikuttaa vahvasti lasten pärjäämiseen.
Alueelliset hyvinvointierot kasvavat.
Lasten harrastukset ovat liian kalliita jopa keskituloisille.
Työn ja perheen yhteensovittaminen tuntuu vaikealta erityisesti naisista, mutta myös monista miehistä.
Syksyn uutisvirrasta silmille ovat tuon tuosta pompanneet perheitä koskevat tutkimukset, joissa huolinäkökulmat korostuvat.
– Valtaosa perheistä voi hyvin, mutta pienelle osalle kasaantuu paljon ongelmia. Se on tiedetty jo pidemmän aikaa, Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen tutkimuspäällikkö Johanna Lammi-Taskula toteaa.
Valtaosa perheistä voi hyvin, mutta pienelle osalle kasaantuu paljon ongelmia.
Johanna Lammi-Taskula
Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan perustan eli uusia veronmaksajia kasvattavien perheiden nurkkaan ajaminen alkoi reilut parikymmentä vuotta sitten.
– 1990-luvun lama oli tietynlainen vedenjakaja. Siinä kohtaa leikattiin monista etuuksista ja palveluista. Sillä on ollut pidempiä seurauksia. Nyt tuon ajan lapset ovat nuoria vanhempia, Lammi-Taskula jatkaa.
Taantuman aikana esimerkiksi koulun mahdollisuus edistää terveyttä ja hyvinvointia heikkeni. Samaan aikaan monien vanhempien voimat olivat koetuksella, kun työttömyys kasvoi ja toimeentulovaikeudet lisääntyivät.
Taloustilanne koheni, mutta perhepalveluita ei palautettu entiselleen.
Ongelmat kasaantuivat.
Nyt ollaan jälleen tilanteessa, jossa talouskasvu on hidasta. Se heijastuu työllisyyteen ja toimeentuloon.
Niiden heikentyminen vaikuttaa olevan yksi iso pahan alku ja juuri.
Työelämän epävarmuus onkin Lammi-Taskulan mukaan eniten vanhempia kuormittava asia.
– Vaikka töitä olisi, kalvaa pelko niiden menettämisestä. Osalla taas on liikaa töitä ja jatkuva kiire. Nämä taakat heijastuvat perhe-elämään, parisuhteisiin ja lapsiin.
Ongelmista on puhuttu vuosia, ja niitä on yritetty ratkaistakin.
Lastensuojelulakia on uudistettu, perhepalveluita lisätty, varhaiseen puuttumiseen kiinnitetty huomiota. Etsivää nuorisotyötä on jalkautettu poimimaan koulupudokkaita.
Perheiden hyvinvoinnin tukemiseksi on polkaistu käyntiin useita hankkeita.
Parhaillaan valmistellaan uutta nuorisolakia. Sosiaali- ja terveysministeriössä viedään eteenpäin lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmaa.
Toimenpiteistä huolimatta kehitys vaikuttaa jatkuvasti kulkevan väärään suuntaan.
Osa lapsista saa loistavat lähtökohdat elämäänsä, mutta toisessa laidassa ihmistaimet kärsivät köyhyydestä ja laiminlyönneistä.
Vanhemmat eivät pysty tukemaan lapsen koulunkäyntiä, ja ongelmat siirtyvät sukupolvelta toiselle.
Eräänlaisen näyteikkunan lasten ja nuorten todellisuuteen tarjoaa Mannerheimin Lastensuojeluliiton auttava puhelin ja nettipalvelu.
Joka vuosi niihin ottaa yhteyttä 30 000 lasta ja nuorta. Yrityksiä on vielä paljon enemmän.
Viimeisten viiden–kuuden vuoden aikana on havaittu vakavimpien keskusteluaiheiden lisääntyneen. Apua etsivät lapset ja nuoret ovat yhä huonovointisempia.
Tästä ei MLL:n auttavien puhelinten päällikön Tatjana Pajamäen mukaan voi vetää sellaista johtopäätöstä, että kaikki lapset ja nuoret voisivat aiempaa huonommin.
– Sen verran iso volyymi kuitenkin on, että kyse on enemmästä kuin heikosta signaalista. Aineistomme kertoo, että putoavat nuoret tarpeineen jäävät näkymättömiksi.
Yleisimmät vakavat yhteydenoton aiheet ovat masennus, ahdistus ja itsetuhoajatukset.
Usein taustalla on pahoinvoivia aikuisia, jotka ovat elämässään kokeneet niin suuria vaikeuksia, ettei vanhemmuuteen ole jäänyt energiaa.
On avioerotilanteita, päihteiden käyttöä, perheväkivaltaa, työväsymystä, taloudellisia huolia. Tilanteet ovat saattaneet jatkua hoitamattomina pitkään.
Putoavat nuoret jäävät näkymättömiksi.
Tatjana Pajamäki
Pajamäen mukaan lapset kuvaavat nettikirjeissään raastavan tarkasti perheensä elämäntilanteen raskautta. Monet kertovat ymmärtävänsä, miksi isä tai äiti kohtelee heitä huonosti.
Ulospäin nuoren murhe ei välttämättä näy mitenkään.
– Yhteistä yhteydenotoissa on kokemus, ettei ole aikuista, joka voisi auttaa.
Sama näkyy vanhempien vastaavan palvelun puolella. Myös he sinnittelevät huoliensa kanssa yksin.
– Vaikeneminen kääntyy helposti lapsen ja koko perheen hyvinvointia vastaan, Pajamäki sanoo.
Vaikenemisen syyt ovat kahdentasoisia. Ensinnäkin moni on niin uupunut, ettei jaksa hakea palveluita. Toisaalta pärjäämisen ideaali estää avun pyytämisen, tai sitä ei uskalleta tehdä seurausten pelossa.
Yhtenä ongelmana Pajamäki pitää suomalaista lyttäävää vanhemmuuskeskustelua. Se toimii osaltaan suun sulkijana. Puhutaan uusavuttomista, ylihuolehtivista, curling-vanhemmista ja tiikeriäideistä.
– Mollaamisen sijaan perheet tarvitsevat toivoa ja lohtua. Kenelläkään ei ole varmuusvakuutusta yllättävien tapahtumien varalle. Enemmän pitäisi puhua siitä, miten kuormittavassakin tilanteessa voi olla hyvä vanhempi.
Mitalin toinen puoli on se, että osa niin lapsista kuin vanhemmistakin kertoo hakeneensa apua, mutta heitä ei ole otettu vakavasti.
Taustalla on resurssipulaa, mutta myös osaamisongelmia. Yhtenä syynä tähän ovat Pajamäen mukaan aikuisille tehdyt rakennelmat, joissa lapsi ei osaa suunnistaa.
– Koululaiset eivät tunne oppilashuoltohenkilöä. Kuraattori tai psykologi on tavattavissa ehkä kerran viikossa, eikä tiedetä, miten ajan voisi varata leimaantumatta.
Toisaalta nuori voi olla usean ammattilaisen asiakas, mutta kukaan heistä ei ole kärryillä hänen todellisesta tilanteestaan. Esimerkiksi väkivaltaisesti käyttäytyvästä vanhemmasta, josta nuoren ongelmat juontuvat.
Välillä palvelumme on valtakunnan suurin iltapäiväkerho.
Tatjana Pajamäki
Auttavassa puhelimessa kuuluu myös lasten yksinäisyys.
Alkuiltapäivän puheluista iso osa tulee Pajamäen mukaan pieniltä koululaisilta, jotka haluavat jutustella, kertoa vitsejä tai laulaa.
– Välillä palvelumme on valtakunnan suurin iltapäiväkerho.
Koulupäivien yhteyteen pitäisi Pajamäen mielestä järjestää harrastetoimintaa, johon kaikilla olisi mahdollisuus osallistua. Siten pystyttäisiin ehkäisemään monia yksinolosta aiheutuvia ongelmia.
Samalla kaikille lapsille tarjoutuisi mahdollisuus harrastaa. Harrastukset ovat nimittäin hyvien kaverisuhteiden ohella yksi selvästi syrjäytymiseltä suojaava tekijä.
– Harrastus saattaa olla lapselle vaikeassa tilanteessa ainut pystyssä pitävä tekijä. On hirveää, jos hän joutuu lopettamaan sen rahan takia, Pajamäki huomauttaa.
MLL kartoitti keväällä 2016, minkälaista tukea pienten lasten vanhemmat toivovat ja saavat.
Reilusta tuhannesta vastaajasta vain alle kolmannes koki asioiden olevan mallillaan. Onnellisissa tarinoissa apua saatiin isovanhemmilta ja muulta lähipiiriltä eikä perheillä ollut erityisen suuria huolia.
Lähes kaikki vanhemmat kertoivat lapsen tuottamasta ilosta. Yli puolet vastaajista kuitenkin toivoi lisää aikaa parisuhteen hoitamiselle, omien ystävien tapaamiselle ja vertaistuelle.
Usein lähiverkosto puuttui tai se ei voinut auttaa.
– Vastauksissa todetaan, että lapsen kanssa yöt valvoneena on kiva saada perhetyöltä osakseen ymmärrystä, mutta parempi olisi, jos joku käyttäisi vauvaa vauvalenkillä, että saisi hetken levätä, asiantuntija Jenni Helenius kertoo.
Käytännön apua kaivattiin puolisolta, ystäviltä tai ammattilaisilta. Neljännes oli kokenut myös taloudellisia huolia.
Pikkulapsivaiheeseen luonnollisesti kuuluvien huolien lisäksi vanhempia huolettivat muun muassa taloudellinen pärjääminen ja vakavat sairastumiset.
Arjen kuormittavuus voi heijastua myös parisuhteeseen.
– Erot ovat yleistyneet pikkulapsiperheissä. Riitaisa ero tuottaa haasteita tasavertaiselle vanhemmuudelle.
Helenius toivookin, että lapsi- ja perhepalveluita uudistettaessa kehitettäisiin perheen tarpeiden tunnistamista, jotta tarjottaisiin oikeaa apua oikeaan aikaan.
– Haastavia tilanteita voi tulla yllättäenkin eteen. Jotkut kyselyyn vastanneista kertoivat esimerkiksi päiväkodin ja neuvolan työtekijöiden huomanneen ajoissa neuvoa perheneuvolaan tai psykologille. Toiset taas kertoivat odottaneensa kuukausia, että joku ottaisi asiakseen järjestää perheelle tukea.
Erot ovat yleistyneet pikkulapsiperheissä.
Jenni Helenius
Kohtaanto-ongelmaan ratkaisua etsitään parhaillaan hallituksen lapsi- ja perhepoliittisella kärkihankkeella.
Menossa on valtionavustusten haku palveluiden rakennemuutosten toteuttamiseksi maakunnissa.
Tavoitteena on saada palvelut mahdollisimman lähelle lasta ja perhettä sekä siirtää painopiste korjaavista toimista matalan kynnyksen palveluihin.
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman ohjausryhmän puheenjohtaja Maria Kaisa Aulan mukaan tässä on kyse ennen muuta osaamisesta ja johtamisesta sekä perheiden kohtaamisesta.
– Järjestelmän hajanaisuus on iso haitta. Yhden viranomaisen pitää ottaa kokonaisvastuu perheen asioista, Aula sanoo.
Päämääränä on katkaista eriarvoistumiskehitys. Avainasia Aulan mukaan on tukea vanhempia ajoissa ja ottaa lapset huomioon silloin, kun aikuisilla on ongelmia.
– Myös koulun ja vanhempien yhteistyön tiivistäminen on tärkeää. Koska perheen tausta vaikuttaa niin vahvasti lasten koulumenestykseen, vanhempia on autettava koulunkäynnin tukemisessa.
Hallituksen hanketta tuntuu aika monesta kohtaa toteuttavan Pohjois-Pohjanmaalla käyttöön otettu Lapset puheeksi -malli.
Toimintakokonaisuus linkittyy kaikkiin perus- ja erityispalveluihin. Keskustelua tarjotaan varhaiskasvatuksen perheille sekä erikseen valittaville ikäluokille.
Keskustelua ehdotetaan lisäksi haastavissa tilanteissa, kuten vakavan sairauden tai työttömyyden kohdatessa perhettä.
Tarkoituksena on kartoittaa lapsen vahvuuksia ja haavoittuvuuksia ja varmistaa toimiva, tavallinen arki.
– Työntekijä ja vanhempi miettivät yhdessä, mitä lapset tarvitsevat, ja ketkä läheiset tai viranomaiset voisivat auttaa. Sen jälkeen kutsutaan nämä tahot koolle, kehittämispäällikkö Jaana Jokinen kertoo.
Onko kyseessä taas yksi palaveri, jossa isolla joukolla ruoditaan perheen ongelmia, mutta kokouksen jälkeen ei tapahdu mitään konkreettista?
Jokinen uskoo menetelmän toimivuuteen.
– Palaverissa sovitaan seurantatapaaminen, jossa katsotaan, ovatko osapuolet tehneet lupaamansa. Kokemukset ovat olleet hyviä, hän kertoo.
Vahvan pohjan toiminnalle antaa se, että käyttöönoton hyväksyvät kunnan päättäjät ja kaikki asianomaiset koulutetaan.
– Se sitoo viranhaltijat työhön eri tavalla, Jokinen sanoo.
Oulussa Lapset puheeksi -keskustelua tarjotaan kaikille ykkös- ja seitsemäsluokkalaisten vanhemmille. Taustalla ei tarvitse olla erityistä huolta, vaan perinteinen vanhempainvartti toteutetaan menetelmän mukaisesti.
Keskusteluun voidaan pyytää opettajan lisäksi myös muita ammattilaisia.
Nuottasaarelainen Viljasen perhe tarttui tilaisuuteen, kun esikoispoika Vilin opettaja sitä ehdotti. He pitävät kokemusta niin hyvänä, että keskusteluun mennään myös Iiris-kuopuksen kanssa.
– Keskustelimme lähinnä myönteisistä lapseen liittyvistä asioista. Jutteluhetki antaa kaikille mahdollisuuden ottaa esille perheessä ajankohtaisia asioita, Miia-Mari Viljanen toteaa.
Hän huomauttaa, että jokaisen elämässä on haasteensa. Välttämättä ne eivät ole isoja ongelmia, mutta vaikuttavat silti lasten ja perheen arkeen. Niistä on hyvä tietää koulussa.
Toisaalta keskustelu opettaa lapsille, että vaikeistakin asioista voi puhua.
Se myös rakentaa luottamusta vanhempien ja opettajan välille. Myöhemmin on helpompi ottaa yhteyttä.
Mihin katosivat entiset kodinhoitajat?
Miia-Mari Viljanen
Viljaset tietävät omasta kokemuksesta, että kuka tahansa voi yhtäkkiä joutua keskelle isoa kriisiä.
Seitsemän vuotta sitten Iiriksen kaksossisar kuoli päivän ikäisenä.
Silloin voimavarat olivat aivan lopussa. Onneksi ympärillä oli työtovereita ja läheisiä, jotka osasivat tarttua tilanteeseen ja auttaa.
– Hirveän paljon on kiinni siitä, että oikeita ihmisiä sattuu kohdalle ja hommat hoituvat. Liian usein käy niin, että viranomaiset vain pyörittelevät lappuja eri suuntiin, Miia-Mari Viljanen sanoo.
Sairaanhoitajana hän on kohdannut paljon perheiden hätää. Sitäkin, miten kaikki eivät selviä tavallisista arjen askareista. Erityisesti sairauden keskellä perheet tarvitsisivat käytännön apua.
– Mihin katosivat entiset kodinhoitajat? He hoitivat huushollin ohessa myös keskusteluavun. Sellaisille olisi tilausta nytkin, Viljanen toteaa.
Se, että perheet ovat monimuotoistuneet lyhyessä ajassa, on tarkoittanut myös perhepolitiikan monimutkaistumista. Palveluilla ja tulonsiirroilla pitäisi pystyä vastaamaan kovin erilaisiin tarpeisiin.
Johanna Lammi-Taskula peräänkuuluttaa politiikkatoimien lapsivaikutusten arviointia.
– Siinä pitäisi skarpata. On tärkeää, ettei synny ratkaisuja, joista aiheutuu myöhemmin suurempia kustannuksia.
Helppoja vastauksia lasten ja nuorten pelastamiseksi ei ehkä ole olemassa. Toisaalta tutkimusten valossa nimenomaan yksinkertaiset, kliseiksi asti hoetut asiat auttaisivat eniten.
Riittävän varhainen puuttuminen, konkreettinen apu, mielekästä tekemistä vapaa-aikaan. Ne sopisivat ja riittäisivät useimmille perheille.
Tutkimuspäällikön mukaan pahin skenaario on, että perheiden välinen eriarvoisuus kärjistyy entisestään.
Syrjäytymisuhkaan pitäisi Lammi-Taskulan mielestä tarttua rivakasti paitsi lasten hyvinvoinnin, myös alhaisen syntyvyyden vuoksi.
– Lapsia on jatkuvasti vähemmän. Ketään ei ole vara pudottaa. Kaikista pitäisi pystyä kasvattamaan terveitä ja hyvinvoivia aikuisia, jotka kykenevät rakentamaan tulevaisuutta.
Onko eriarvoistumiskehitys kuitenkin tietyssä mielessä hyväksytty väistämättömänä ilmiönä?
Tätä Lammi-Taskula ei halua uskoa.
– Se olisi silkkaa hulluutta. Tietyn joukon kurjistumisesta seuraa paljon riskejä myös hyväosaisille. Yhteiskuntarauhan säilyttäminen edellyttää, että vähäosaisemmista pidetään huolta.
Reportaasi ilmestyi alun perin Suomenmaan aikakauslehdessä 9.9. Lehden voi tilata täältä .