Luther julkaisi teesinsä 500 vuotta sitten – joko olisi uuden uskonpuhdistuksen aika?

Reformaation kautta syntynyt protestanttinen usko, luterilaisuus on istutettu suomalaisuuden ytimeen, halusimmepa sitä tai emme.

Luterilaisesta taustasta on syytetty tai kiitetty, puhujasta riippuen, ainakin suomalaisten ahkeruutta, yksinkertaista sisustustyyliä, lainkuuliaisuutta, individualismia ja uskollisuutta esivallalle.

Joskus jopa suomalaisten ahdistuksen väitetään kumpuavan ankaran luterilaisesta kulttuurista.

– Tällaiset liioittelevat puheet ilmentävät asiantuntemattomuutta, professori Hannu Mustakallio Itä-Suomen yliopistosta kuitenkin toppuuttelee.

Yhtä kaikki Martti Lutherin 500 vuotta sitten lanseeraama kirkko on painanut leimansa suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Sen vaikutus tuntuu edelleen. Evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluu lähes neljä miljoonaa suomalaista.

Viime vuosina jäsenmäärä on tosin humahtanut alaspäin. 1980-luvulla yli 90 prosenttia suomalaisista oli luterilaisen kirkon jäseniä. Viime vuoden lopussa osuus oli enää 71,9 prosenttia.

Rippikoululla menee sen sijaan hyvin. Edellisvuonna 85,9 prosenttia 15-vuotiaista kävi rippikoulun. Se on 2,5 prosenttiyksikköä enemmän kuin 2015.

Selkein reformaation vaikutus kulttuuriin ja yhteiskuntaan liittyy kansankielen käyttöön ottoon. Uskonpuhdistus korosti ihmisten oikeutta kuulla ja lukea Jumalan sanaa omalla äidinkielellä. Kirkkolatina sai väistyä.

Kirjallisuutta alettiin painaa kansankielellä. Se merkitsi suomen kirjakielen luomista. Urakan otti hoitaakseen Lutherin oppilas Mikael Agricola.

Kielen kehittymisen ansiosta muitakin kuin hengellisiä asioita voitiin ilmaista monipuolisesti myös suomeksi eikä ruotsi ollut enää ainoa vaihtoehto. Seuraukset olivat kauaskantoiset.

Prosessi oli pitkä, mutta kirjakielen synnyn voidaan todeta rakentaneen pohjan 1800-luvun lopun kansallisuusaatteelle ja kielitaisteluille.

Jotkut tutkijat ovat jopa miettineet, olisiko suomalaista kansallisvaltiota olemassakaan ilman kirjakielen syntyä eli ilman reformaatiota.

– Historiantutkijat eivät harrasta jossittelua. On mahdotonta tietää, mihin suuntaan historia olisi kulkenut, jos jotain ei olisi tapahtunut, Helsingin yliopiston kirkkohistorian professori Kaarlo Arffman huomauttaa.

Kirkko oli huono-oppiselle vaativa ja armoton yhteisö.

Kaarlo Arffman

Jotta kansa pystyi perehtymään kirjallisuuteen omalla kielellään, sen piti saada oppia lukemaan. Tämän tehtävän seurakunnat ottivat hoitaakseen pitkäksi aikaa. Järjestelmä ulottui kirkon kautta koko valtakuntaan.

Aluksi opetus tapahtui rippikoulussa ja kinkereillä. Koko koululaitos oli kirkon alaisuudessa vuoteen 1870, kouluhallituksen perustamiseen saakka.

Sivistyksen levittäjä sai pelottavan maineen joutuessaan iskemään oppia kovakalloiseen kansaan. Kukapa ei muistaisi seitsemän veljeksen tuskaista taivalta opintiellä lukkarin komennossa.

– Tästä seurasi jännä ristiriita. Reformaatio korosti loputonta armoa ja hyvyyttä, mutta käytännössä kirkko oli huono-oppiselle vaativa ja armoton yhteisö. Kirkko joutui maksamaan kalliin hinnan, kun se jäi ihmisille etäiseksi, Arffman pohtii.

Moraalin ohjaajana kirkolla on luonnollisesti ollut myös iso merkitys.

– Kirkolla on aina ollut eettinen, kymmeneen käskyyn pohjaava sanomansa siitä, miten tulee elää. Välillä se on saattanut korostua liikaakin. Toisaalta koko ajan on opetettu, ettei pelastus riipu siitä, miten täydellisesti ohjeita pystyy noudattamaan, Mustakallio muistuttaa.

Yksi reformaation nykypäivään saakka näkyvä vaikutus on pohjoismaisen hyvinvointivaltion synty.

– Reformaatio korosti köyhäinhoitoa, ja seurakunnat pyrkivät huolehtimaan vähäosaisista. Edelleen diakonialla on tärkeä osa seurakuntien työssä, Mustakallio toteaa.

Ajattelutapa muuttui periaatteellisemminkin. Jos katolisuudessa köyhyyttä oli pidetty ihanteena, uskonpuhdistuksen jälkeen hohto sen ympäriltä haihtui.

– Sitä ei nähdä Suomessa enää missään mielessä hyvänä. Köyhyys on epäkohta, joka pitää poistaa, Arffman toteaa.

Taustalla oli 1400- ja 1500-luvuilla alkanut kaupan ja käsityöläisyyden kehittyminen. Keski-Euroopan kaupungeissa syntyi tarve ahkerille ihmisille, joilla oli korkea työmoraali.

– Ihmisistä piti tehdä pitkäjänteisiä ja rehellisiä. Tähän tarpeeseen reformaatio vastasi omalla tavallaan, Arffman sanoo.

– 1500-luvun Saksasta löytyy työn ylistyksiä, joiden mukaan työ avaa elämässä kaiken hyvän. Jos ei tee ahkerasti työtä, kaikki on menetetty, jopa taivasosuus.

Luther itse ei näitä kirjoittanut, monet arvostetut aikalaiset kylläkin.

Reformaatio korosti köyhäinhoitoa.

Hannu Mustakallio

Reformaatio edisti myös kansanvaltaa.

Maalliset hallitsijat takertuivat reformaatioon kuin haukat ja valjastivat sen omiin tarkoituksiinsa. Kirkon mahti mureni ja sen mittava omaisuus siirtyi esimerkiksi Ruotsissa valtion holveihin.

Seurakunnat olivat 1860-luvulle saakka paikallishallinnollisia yksikköjä. Kirkkoherrojen johdolla pidettiin pitäjänkokouksia, joissa päätettiin hengellisistä sekä ajallisista asioista. Kirkoissa myös välitettiin tietoa milloin uusista viljelysmenetelmistä, milloin ajankohtaisista uutisista.

Se, että kuninkaat saivat kirkon johtoonsa, tapahtui hieman vahingossa. Lutherille se oli Arffmanin mukaan hätäratkaisu, jotta järjestelmä toimisi nurkan takana odottavaan maailmanloppuun saakka.

Hätäratkaisusta tuli pysyvä. Vasta viimeisen sadan vuoden aikana valtio ja kirkko ovat alkaneet erkaantua toisistaan.

– Suhde on höllentynyt, kirkko on pyrkinyt vahvistamaan itsenäisyyttä. Vuorovaikutus on edelleen olemassa aika luontevana, Mustakallio sanoo.

Toisinkin sen voi nähdä. Arffmanin mielestä kirkko on tietyssä mielessä jäänyt tyhjän päälle.

– Systeemi on rakennettu yhteistyön varaan. Kun toinen osapuoli vetäytyy pois, se ei voi olla näkymättä.

Myös Mustakallio toteaa, että irtaantumista on tapahtunut ehkä liikaakin.

– Olisi hyvä löytää tasapaino, jossa kirkko ja kulttuuri ovat tekemisissä toistensa kanssa. Seurakunnissa vaalitaan koko ajan esimerkiksi paikallista kulttuuria.

Mustakallio haluaa lopuksi korostaa, että reformaatio oli monista yhteiskunnallisista vaikutuksistaan huolimatta ensisijaisesti uskonnollinen prosessi.

– Kannattaa muistaa sen hengellinen korostus; ihminen pelastuu yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden.

Olisiko jo tarvetta uudelle uskonpuhdistukselle?

– Luterilaisen kirkon opetus on muuttunut abstraktiksi. Puhutaan armahtamisesta ja rakkaudesta, mutta ihmiselle ei anneta konkreettisia elämänohjeita. Hän jää ratkaisuineen yksin, Arffman miettii.

Katolisessa kulttuurissa taas on totuttu kääntymään kirkon puoleen ongelmien kanssa. Kirkko pyrkii antamaan vastauksen, jota ei tarvitsisi katua.

– Luterilaisessa kirkossa on siirrytty äärimmäisen yksilökeskeiseen ajatteluun, vaikka reformaatio korosti yhteisöllisyyttä.

Ylipäätään Arffmanin mielestä Suomen kirkko ei enää ole kovinkaan luterilainen. Alkuperäisiä oppeja toteutetaan lähinnä sikäli kuin ne sopivat tähän aikaan.

– Lutheriin on kiva vedota silloin, kun se passaa nykyihmiselle. Muuten hänen näkemyksensä unohdetaan kylmästi.