Kysely: Suomalaiset valmiita muuttamaan kulutustottumuksiaan ilmaston hyväksi – eniten valmiutta nuorissa ja maaseudulla asuvissa
Yli 60 prosenttia suomalaisista on valmiita muuttamaan omaa kulutustaan ilmaston hyväksi, selviää digipalveluyritys TietoEVRYn kyselystä.
Selvityksen mukaan suomalaiset vastaajat lähtevät pienentämään hiilijalanjälkeään ensisijaisesti lajittelemalla jätteensä (87 prosenttia vastaajista). Yli puolet on myös valmiita kierrättämään tai ostamaan käytettyjä tuotteita tai valitsemaan vähemmän punaista lihaa lautaselleen.
Vähemmän suosiota saa sähköauton hankinta. Sähköauton hankintaan olisi valmiita vain 29 prosenttia vastaajista.
Valmiimpia kuluttamisen muutoksiin ovat maaseudulla asuvat, yrittäjät sekä nuoremmat ikäryhmät (18–29-vuotiaat).
Kulutusmuutokseen suomalaisia motivoi parhaiten tieto oman kulutuksen vaikutuksista, mutta silti suomalaiset kaipaavat avukseen lisää digityökaluja. Suomessa yli puolet vastaajista haluaisi lisää digitaalisia työkaluja kestävän elämäntavan tukemiseen, kun Ruotsissa ja Norjassa näin tekee noin kolmasosa vastaajista.
TietoEVRYn kyselyn toteutti YouGov kesäkuussa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Kyselyyn haastateltiin yhteensä 3 034 yli 18-vuotiasta naista ja miestä.
Suomalaisia haastateltiin kyselyyn 1013. Virhemarginaali on enintään 3,1.