Köyhyys rusentaa pohjan tulevaisuudelta – "Perheitä pitäisi tukea jo polun alkupäässä"

Joulun alla julkistettiin parikin laajaa tutkimusta, jotka kertovat karuja tosiasioita lapsiperheiden köyhyydestä ja sen seurauksista.

Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) tutkimus tarkasteli lapsiperheköyhyyttä 2010-luvulla ja totesi sen yleistyneen erityisesti kahden vanhemman pikkulapsiperheissä.

Aikaisempien selvitysten perusteella juuri pikkulapsiperheiden köyhyys on vaarallisinta, sillä se heijastuu aikuisiälle asti.

Kelan ja Kuntoutussäätiön yhteinen tutkimus vetää aikuisikään suoran linjan osoittamalla, että pienituloisten perheiden lapset työllistyvät aikuisina selvästi muita heikommin ja ovat suuressa vaarassa jäädä kokonaan ilman koulutusta.

Tulokset ovat masentavia, sillä 2000-luvun alusta saakka on kohkattu lapsiperheköyhyyden vahingollisuudesta.

Tilanne ei ole kohentunut. Päin vastoin, kehitys näyttää kulkevan väärään suuntaan.

Tulonsiirtojen reaaliarvon lasku, monien maksujen kasvu ja samanaikaiset leikkaukset etuuksiin ovat heikentäneet lapsiperheiden toimeentuloa.

Vaikuttaa ikään kuin hyväksytyn, että osa perheistä jälkikasvuineen syrjäytyy pysyvästi.

Kansainväliset tutkimukset kuitenkin osoittavat, että köyhyyteen ja sen seurauksiin olisi mahdollista vaikuttaa poliittisilla valinnoilla.

Esimerkiksi keskustan esittämä opintotuen huoltajakorotus ja muu opiskeluajan tuki varmistaisivat, että kaikkien olisi mahdollista saada ammatillisen koulutus.

Suomen ylioppilaiden liiton sosiaalipolitiikan asiantuntija, keskusta-aktiivi Silja Silvasti pitää tilannetta hälyttävänä ja osana suurempaa eriarvoistumiskehitystä.

Hän viittaa tutkimuksiin, joissa on kerrottu nuorten miesten jäämisestä koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle, sekä Pisa-tuloksiin, joiden perusteella osaamiserot maan eri osista ja kotitaustoista tulevien lasten välillä kasvavat.

– Tarvitaan nopeasti toimia suunnan muuttamiseksi, Silvasti sanoo.

Hän korostaa, että koulutusjärjestelmää tulee tarkastella varhaiskasvatuksesta lähtevänä polkuna.

– Vaikeudet alkavat hyvin aikaisessa vaiheessa. Perheitä pitäisi tukea jo polun alkupäässä. Haastavissa tilanteissa elävissä perheissä vanhemmilla ei välttämättä ole voimia tai kykyä huolehtia arkirytmistä ja koulunkäynnistä.

Perheitä pitäisi tukea jo polun alkupäässä.

Silja Silvasti

Erityisen huolestuttavaa hänestä on, ettei kaikilla peruskoulun päättäneillä ole edes kunnollista lukutaitoa. Silvastin mukaan perusasteelta ei saisi päästää ketään pois ilman toisen asteen vaatimia valmiuksia.

– Opetuksenjärjestäjän pitäisi aidosti edellyttää oppivelvollisilta riittäviä taitoja ja kantaa vastuu lopputuloksesta. Kenenkään ei tulisi säälivitosilla valmistua yläkoulusta ilman riittäviä luku-, kirjoitus- ja laskutaitoja.

Esimerkiksi oppivelvollisuuden lisääminen vuodella voisi monen kohdalla parantaa jatkokoulutusmahdollisuuksia.

Silvastin mielestä toisen asteen koulutuksen pitäisi olla subjektiivinen oikeus, sillä ilman sitä ei pärjää.

– Tosiasiassa yhä useamman pitäisi saada korkea-asteen koulutus. On mietittävä, miten saadaan koko osaamispotentiaali käyttöön kotitaustoista riippumatta.

Koulutuspaikkojen vähentäminen ei ainakaan auta tilannetta. Köyhien perheiden lapset hakeutuvat yleensä opiskelemaan lähelle kotia. Koulu kaukana on kallis vaihtoehto.

Opiskelijan oman rahoitusvastuun lisääminen samanaikaisesti tekee opiskelusta ison riskin nuorelle ihmiselle, joka ei voi turvata vanhempien apuun.

– Hyvinvointivaltion pitää minimoida riskejä heille, joille tie hyvään koulutukseen ei ole yksinkertainen asia, Silvasti vaatii.

Juttu on julkaistu alun perin Suomenmaan aikakauslehdessä 5.1.2017. Suomenmaan voit tilata täältä .