Koronatartuntoja tuli 19 lisää – Pääkaupunkiseudun isojen kaupunkien ulkopuolella on vain kolme uutta tartuntaa
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan Suomessa on 6 399 vahvistettua koronavirustartuntaa. Uusia vahvistettuja tartuntoja on maanantaihin verrattuna 19.
Eniten koronavirustartuntoja on Helsingissä, jossa vahvistettuja tartuntoja on nyt 2 387. Helsingissä uusia tartuntoja on kahdeksan.
Toiseksi eniten tartuntoja on Vantaalla, jossa on 767 tartuntaa. Vantaalla uusia tartuntoja on kuusi.
Pääkaupunkiseudun kolmannessa suuressa kaupungissa Espoossa uusia tartuntoja on kaksi, ja yhteensä kaupungissa on nyt koronavirustartuntoja 719.
Pääkaupunkiseudun isojen kaupunkien lisäksi muualla Suomessa on vain kolme uutta tartuntaa maanantaihin verrattuna.
Suomessa yli sata koronavirustartuntaa on Turussa (165 tartuntaa), Tampereella (139), Järvenpäässä (111) ja Jyväskylässä (102). Näissä kaupungeissa ei ole havaittu yhtäkään uutta tartuntaa maanantaihin verrattuna.
Suomessa on koronavirukseen liittyviä kuolemia 300. THL kertoo uusia tietoja kuolintapauksista myöhemmin tiistaina.