Koronakriisi runteli pahoin Yhdysvaltoja – talous supistui kolmanneksella

Yhdysvallat

Koronakriisin runtelema Yhdysvaltain talous romahti huhti-kesäkuussa vuositasolla lähes 33 prosenttia, mikä on suurin pudotus toisen maailmansodan jälkeen, kertoo maan kauppaministeriö.

Bruttokansantuotantoa veti alas etenkin palveluiden supistuminen 35 prosentilla. Palvelujen osuus Yhdysvaltain bruttokansantuotannosta on selvästi suurin.

Yhdysvallat laskee bruttokansantuotteen liukuvasti vuositasolla, mikä eroaa muiden maiden käytännöstä, jossa verrataan vuosineljänneksiä vastaavaan aikaan vuosi sitten.

Verrattuna viime vuoden huhti-kesäkuuhun Yhdysvaltain talous supistui 9,5 prosenttia.

Ekonomistit odottavat, että Yhdysvaltain talous lähtee nousuun tulevina kuukausina. Koronan äityminen etenkin Yhdysvaltain eteläisissä osavaltioissa uhkaa kuitenkin toipumista.