Sotilas sai 1970-luvulla peräänsä pilkkahuutoja — nyt koppalakki on taas kunniassa, Puolustusvoimain entinen komentaja iloitsee
– Kuule Ari, vielä tulee aika, milloin koppalakki on kunniassa.
Parolan panssarivaunukomppanian kantahenkilökunnan saunaillassa ruodittiin 1970-luvun puolivälissä sotaväen huonoa kurssia.
Jopa vanhan varuskuntakaupungin Hämeenlinnan kaduilla sai sotilaspuvussa liikkuessaan peräänsä pilkkahuutoja. Mielipidetutkimuksissa alle puolet kansasta vastasi myöntävästi kysymykseen, pitäisikö suomalaisten puolustautua aseellisesti maahanhyökkääjää vastaan, vaikka tulos näyttäisi epävarmalta.
Nuori opetusupseeri Ari Puheloinen pohti välillä, oliko tullut tehtyä hölmö uravalinta. Kokeneen toimiupseerin ennustus armeijan arvostuksen noususta jäi Puheloisen mieleen, mutta tuntui kaukaiselta.
– En oikein uskonut siihen, hän myöntää.
Puolustusvoimain komentajana vuosina 2009–2014 toiminut kenraali Ari Puheloinen muistelee elämäänsä ja uraansa helmikuussa ilmestyneessä kirjassaan Sotilas ja työmies.
Puheloinen syntyi vuonna 1951 Taipalsaarella. Hän oli työläisperheen viidestä pojasta toiseksi vanhin.
Vuonna 1960 perhe muutti Luumäelle. Muutto oli Puheloisen tulevan uran kannalta ratkaisevan tärkeä, sillä paikkakunnalla toimi tuohon aikaan harvinainen maksuton kunnallinen keskikoulu.
Kesätöissä ansaittujen tienestien ja puolittaisen vapaaoppilaspaikan turvin Puheloinen pystyi käymään myös lukion. Ylioppilastodistus oli niin hyvä, että sillä olisi päässyt suoraan useampaankin yliopistoon.
Kravattihommat eivät nuorta miestä kuitenkaan kiinnostaneet. Kesällä 1970 hän lähti vapaaehtoisena Uudenmaan Rakuunapataljoonaan Lappeenrantaan.
Varusmiespalveluksen aikana sotilasura alkoi tuntua varteenotettavalta vaihtoehdolta. Ammattiin valmistuisi nopeasti ja menestys olisi kiinni omista kyvyistä, ei perheen varakkuudesta.
Puheloinen kertoo kirjassaan, ettei hänellä koskaan ollut varsinaista urasuunnitelmaa – tarkoituksena oli vain edetä niin pitkälle kuin rahkeet riittävät. Se, että ne riittivät Puolustusvoimien korkeimmalle pallille saakka, vaikuttaa olleen hienoinen yllätys hänelle itselleenkin.
Puheloinen valitsi kadettikoulussa vieraaksi kieleksi venäjän ja opiskeli urallaan niin Neuvostoliitossa kuin Yhdysvalloissakin. Työkokemusta kertyi sekä kotimaasta että kansainvälisistä tehtävistä.
Sekin aika tuli lopulta eteen, että armeijan kurssi yhteiskunnassa kohosi. Puheloinen muistelee, että 1980-luvun lopulla veteraanit alkoivat viimein saada heille kuuluvaa arvostusta.
Seuraavalla vuosikymmenellä hän huomasi myös suhtautumisen Puolustusvoimiin muuttuneen. Kaupassa käydessä tavallinen suomalainen työmies saattoi avata sotilaspukua kantaneelle everstille oven.
2000-luvun alussa kansainvälisen tilanteen lientyessä otettiin välillä takapakkiakin. Jopa eturivin poliitikot pilkkasivat Puolustusvoimia yleisen asevelvollisuuden eurooppalaiseksi ulkomuseoksi.
Onneksi linja asevelvollisuusarmeijan säilyttämisestä piti, vaikka lähes kaikissa muissa Euroopan maissa niistä luovuttiin, Puheloinen toteaa jälkikäteen.
– Suomen Puolustusvoimien johdossa ei vilkuiltu sivuille, vaan ajattelimme omista puolustustarpeistamme lähtien, että ikuinen rauha ei ollut vielä puhjennut.
Pian Euroopan turvallisuustilanne käännähtikin jälleen uuteen asentoon, kun Venäjän havaittiin lisäävän sotilaallista varustautumistaan.
Vuoden 2009 turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa esitettiin puolustusmäärärahoihin kahden prosentin korotusta. Sitä ei tullut, vaan vuosina 2011–2015 toiminut Jyrki Kataisen (kok). hallitus kohdisti Puolustusvoimiin ennennäkemättömän suuret säästöt.
Puolustusvoimain komentajana toiminut Puheloinen joutui toteamaan julkisesti, ettei Suomessa ole enää tulevaisuudessa uskottavaa puolustusta, jos rahoitus jää annetulle tasolle.
Tällä hetkellä maanpuolustuksen arvostus on Suomessa huipussaan. Lopullinen niitti oli Venäjän hyökkäys Ukrainaan helmikuussa 2022.
Rahaa on luvassa enemmän kuin vuosiin, mutta Puheloinen näkisi mieluummin tasaisen kehityksen kuin suuren kertarysäyksen. Kriisin koittaessa budjetin suurentaminen voi olla jo myöhäistä.
Oman uransa muistelun lisäksi Puheloinen omistaa kirjastaan runsaasti sivuja Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyssodan ruodintaan. Hän ei ole eläköitymisensä jälkeen juuri esiintynyt julkisuudessa, joten näkemykset ovat kiinnostavia.
Itänaapuria laajasti tuntevan Puheloisen ovat yllättäneet Venäjän maavoimien heikko teho ja vanhanaikaisuus. Hän arvioi, että kunhan sota joskus päättyy, Venäjällä on edessään pitkä palautuminen ja laaja asevoimien uudistus.
Sen tai Vladimir Putinia mahdollisesti seuraavan liberaalimman valtiojohdon ei pidä antaa vaikuttaa Suomen suunnitelmiin.
– Niin tai näin, Suomen puolustamiseen on kuitenkin varauduttava vuosikymmenten tähtäyksellä, ei vuosien.
Ari Puheloinen: Sotilas ja työmies – muistikuvia ja mietteitä. Otava, 421 s.
Juttu on julkaistu alun perin Suomenmaan aikakauslehdessä maaliskuussa 2023. Digilehden irtonumeroita voit ostaa täältä. Lehden voit tilata täältä.