Kuhmoisten museoaserosvojen jäljiltä kateissa yli 30 revolveria ja pistoolia – "Ovat menneet eteenpäin tältä porukalta"
Yhteensä kolme ihmistä on vangittu epäiltynä Kuhmoisten museoasevarkaudesta.
Ensimmäinen epäilty vangittiin Pirkanmaan käräjäoikeudessa viime viikon tiistaina. Vuonna 1974 syntynyttä miestä epäillään törkeästä varkaudesta ja törkeästä ampuma-aserikoksesta.
Maanantaina poliisi kertoi, että Pirkanmaan käräjäoikeus vangitsi perjantaina myös vuonna 1963 syntyneen naisen ja vuonna 1987 syntyneen miehen. Heitä ja vuonna 1990 syntynyttä, perjantaina kiinni otettua miestä epäillään törkeästä kätkemisrikoksesta ja törkeästä ampuma-aserikoksesta. Vuonna 1990 syntynyt epäilty on pidätettynä.
Kuhmoisten ase- ja varusmuseosta varastettiin kuun alussa yli 30 käsiasetta, jotka ovat poliisin mukaan toimintakuntoisia. Varastetut aseet ovat revolvereita ja pistooleja.
Poliisin mukaan epäillyt ovat toimineen yhdessä.
– Kun oli 2.–3. heinäkuuta välisenä yönä tämä varsinainen murto, niin meillä on aamupäivältä havainto kaikista neljästä. Yhteistuumin ovat olleet liikenteessä, sanoo STT:lle tutkinnanjohtaja Kari Aaltio.
Asehallintopäällikkö Mika Lehtonen Poliisihallituksesta kuvaili varastettuja aseita aiemmin STT:lle pitkälti vanhoiksi keräilyaseiksi.
– Tuollaiset pienikokoiset pistoolit ajavat rikollisessa käytössä varmaan edelleen ihan asiansa, jos ne ovat toimintakuntoisia ja hyviä, Lehtonen sanoi.
Poliisin mukaan aseista on kadoksissa edelleen 31. Aaltio kertoo, että poliisi pyrkii selvittämään, mihin aseet ovat päätyneet. Niitä epäillään välitetyn eteenpäin Etelä-Suomeen.
– Aseethan ovat menneet eteenpäin tältä porukalta, että paljon vielä tulee juttuja, jotka tähän liittyvät.
Poliisin mukaan epäillyn rikoksen motiivi on ollut taloudellinen.
– Siellä on yksittäisiä aseita, joiden arvo on kolmea tuhatta euroa keräilijäporukoissa. Siinä mielessä merkittävästä omaisuuserästä on kyse.
Aaltio sanoo, että epäillyt eivät ole juuri kommentoineet rikosepäilyä. Hänen mukaansa kaikilla on huomattava rikostausta.
– Rikollista taustaa kyllä löytyy. Ovat olleet poliisin kanssa useita kertoja tekemisissä erilaisten rikosten takia.
Poliisi pyytää havaintoja aseista ja tapaukseen liittyvistä autoista. Toinen on sininen tai metallinhohtoinen Toyota Avensis ja toinen hopea Opel Insignia. Havaintoja pyydetään etenkin 3.–4. heinäkuuta Sastamalan alueelta, Hämeenlinnasta ja Etelä-Suomesta.
Vihjeet pyydetään toimittamaan osoitteeseen [email protected]. Ne tulee otsikoida ”Kuhmoisten aseet ja autot”.