Kiina penää Yhdysvalloilta keskinäistä kunnioitusta kauppakiistassa – Trumpin mukaan kauppasopimus olisi mahdollinen
Kiina sanoo, että Yhdysvaltojen pitäisi osoittaa keskinäistä kunnioitusta maiden välisen kauppakiistan ratkaisemisessa. Kiinan mukaan kauppasodissa ei ole voittajia ja maiden tulisi ratkaista huolensa tasavertaisen sekä kunnioittavan keskustelun kautta.
Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin asettamat tullimaksut kiinalaisille tuotteille ovat kasvattaneet maiden välisiä jännitteitä. Keskiviikkona Trump kuitenkin sanoi, että maiden välille on mahdollista solmia kauppasopimus. Hän lisäsi, että Yhdysvallat oli jo vuonna 2020 sopinut ”suurenmoisesta kauppasopimuksesta” Kiinan kanssa.
Kiinan ulkoministeriön edustaja Guo Jiakun kommentoi Trumpin puheita lehdistötilaisuudessa torstaina. Guo sanoi, että Kiina vastustaa määrätietoisesti Yhdysvaltojen yksipuolisia korotuksia tullimaksuihin.
– Kiina jatkaa tarvittavien keinojen käyttämistä pitääkseen kiinni omista oikeutetuista eduistaan, Guo lisäsi.
Trump asetti helmikuun alussa kymmenen prosentin lisätullit kaikille Kiinasta tuotaville tuotteille. Hän on lisäksi kirjoittanut asetuksen uusista 25 prosentin tullimaksuista teräkselle ja alumiinille. Näiden maksujen on määrä tulla voimaan maaliskuussa.
Kiinan terästeollisuuden mukaan tullimaksuilla on todennäköisesti ”haitallinen vaikutus” alaan.