Keskustavaikuttajat suitsuttavat Äänekosken investointiuutista: "Biotalous elää ja voi vahvasti"

Biotalous

Joukko keskustavaikuttajia on ilmaissut ilahtumisensa uutisesta, jonka mukaan Metsä Group suunnittelee 200 miljoonan euron tehdasinvestointia Äänekoskella sijaitsevalle tehdasalueelleen.

Keskustan keskisuomalaisen varapuheenjohtajan Petri Honkosen mukaan maakunnan metsäpiireissä tätä ympäristöystävällistä investointia on osattu jo hetken ennakoida.

– Paljon uutta työtä maakuntaan. Biotalous elää ja voi vahvasti ilmastonmuutosta torjuen, Honkonen suitsuttaa twitterissä.

Kansanedustaja Eeva Kalli komppaa Honkosta omassa tviitissään.

– Jälleen hieno investointiuutinen biotalouden saralta, Kalli kirjoittaa.

Elinkeinoministeri Mika Lintilän mukaan viilupuutehdas työllistäisi jatkossa satoja ihmisiä.

– Uutinen vahvistaa luottoa suomalaiseen metsäosaamiseen sekä kannustaa jatkamaan työtä hyvän investointiympäristön vahvistamiseksi, hän tviittaa.

Jyväskyläläinen kansanedustaja Joonas Könttä on tyytyväinen koko Keski-Suomen maakunnan puolesta.

– Päivän paras uutinen, joka vahvistaa Keski-Suomen kasvua ja luo uutta työtä koko maakuntaan, Könttä toteaa tviitissään.