Keskustan Mehtälä: Valtavat sähkölaskut uhkaavat omakotitaloasujia – "Hallitus töppäsi"
Keskustan kansanedustaja Timo Mehtälä moittii hallitusta omakotitaloasujien unohtamisesta sähkönkäytön tehomaksun kohdalla.
Mehtälä kirjoittaa Facebookissa, että hallituksen töppäyksen seurauksena ”valtavat sähkölaskut uhkaavat omakotitaloasujia”.
Taustalla on sähkön markkinalain päivittäminen viime vuonna. Lakiin tuli kirjaus sähkönkäytön tehomaksusta, jonka käyttöönottoa Energiavirasto valmistelee. Tarkoitus on tasata sähkön käyttöä ja suojella sähköverkon toimintaa.
Mehtälän mukaan ajatus on hyvä, mutta toteutus huono.
– Kovat pakkaset alkoivat ja sähköä kuluu ennätystahtiin. Se tulee kalliiksi. Mutta voi olla, että tulevaisuudessa vielä paljon kalliimmaksi, hän puhisee.
Mehtälän mukaan lakiin jäänyt valuvika on ”täysin järjetön” ja luonteeltaan vakava.
Hänen mielestään rajaa täytyy ehdottomasti nostaa. Tehomaksun pitäisi perustua pidemmän ajan keskiarvoon.
– 5 kW ylitys sähkön kulutuksessa ylittyy tavallisella omakotitaloasujalla tuosta vain, ja lähes mihin vuodenaikaan tahansa, jos yhtään pitää esimerkiksi saunomisesta tai omistaa sähköauton. Kylmien säiden aikaan erityisesti sähkölämmitteisissä taloissa säätörajaa on hyvin niukasti.
Myös esimerkiksi Omakotitaloliitto on kantanut huolta sähkön tehomaksun vaikutuksesta kuluttajiin.