Keskustan Mehtälä ja Kemppi: Hallitus ajaa maakuntien apteekit ahdinkoon
Eduskunnan talousvaliokunnan keskustalaiset jäsenet Timo Mehtälä ja Hilkka Kemppi varoittavat hallituksen apteekkilain uudistuksen seurauksista erityisesti maakunnissa ja haja-asutusalueilla.
– Lakimuutos johtaa väistämättä apteekkiverkoston harvenemiseen ja heikentää apteekkien toimintaedellytyksiä kautta maan. Todellisuudessa tämä hallituksen esitys on apteekkien keskittämispaketti. Tuloja leikkaantuu kaiken kokoisilta toimijoilta, mutta erityisen rajusti pienemmiltä apteekeilta, Mehtälä ja Kemppi toteavat tiedotteessaan.
Hallituksen esityksessä apteekkitalouden rakennetta muutetaan kolmella tavalla. Reseptilääkkeiden lääketaksaa leikataan, mikä pienentää apteekkien myyntikatetta. Toiseksi apteekkiveron laskentaperuste muutetaan liikevaihdosta myyntikatteeseen ja verotaulukkoa porrastetaan uudelleen, mikä kiristää erityisesti pienten apteekkien verotusta, edustajat kertovat tiedotteessa.
Kolmanneksi hallitus laajentaa itsehoitolääkkeiden myynnin apteekkien ulkopuolelle.
Tämä vie myyntiä pois apteekeista ja keskittää markkinoita entisestään suurille vähittäiskauppaketjuille, Kemppi ja Mehtälä varoittavat.
Talousvaliokunnan käsittelyssä olevien laskelmien mukaan tappiollisten apteekkien määrä lähes kaksinkertaistuisi.
– Tämä tarkoittaa, että jopa joka seitsemäs Suomen apteekki on tilanteessa, jossa toiminnan jatkuminen on vaakalaudalla. Monilla pienillä paikkakunnilla apteekki on viimeinen terveydenhuollon lähipalvelu. Nyt sekin on vaarassa lähteä, Mehtälä sanoo.

Keskustan valiokuntaryhmän mukaan hallitus ei ole arvioinut muutosten todellisia vaikutuksia yrittäjän näkökulmasta. Apteekki on usein toiminimiyritys, jossa yrittäjä vastaa koko omaisuudellaan ja maksaa tuloistaan paitsi palkkansa myös lainat ja investoinnit.
– Monien yrittäjien tilanne on jo valmiiksi vaikea. Apteekkiluvan hakijoiden määrä on jo laskussa ja Fimean mukaan apteekkeja sekä sivuapteekkeja on suljettu kiihtyvään tahtiin. Tällä hallituksen esityksellä, monia kymmeniä maaseudun apteekkeja sulkee ovensa pysyvästi. Keskittämisen sijaan apteekkien palvelukykyä tulisi kehittää lähipalveluna, Kemppi toteaa.
Keskustan tahto on, että koko maan apteekkiverkosto turvataan ja apteekkitoiminnan kannattavuus varmistetaan.
– Lääkkeiden ja neuvonnan on oltava ihmisten ulottuvilla myös kaukana kaupunkien keskuksista, Mehtälä ja Kemppi painottavat.