Keskustan Hoskonen myöntää Kalevassa muiden puolueiden kosiskelut: ”Kyselyjä on tullut”

Politiikka

Keskustan kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Hannu Hoskonen myöntää, että oppositiopuolueiden taholta on osoitettu kiinnostusta hänen näyttäviin irtiottoihinsa nykyistä hallituspolitiikkaa kohtaan.

– Kyselyjä on tullut, Hoskonen toteaa Kalevan haastattelussa.

Hannu Hoskonen on herättänyt huomiota kriittisillä ulostuloillaan erityisesti turpeen verotusta ja EU:n jättimäistä elvytyspakettia koskevissa päätöksissä.

Loikkariksi Pohjois-Karjalan edustajalla ei ole kuitenkaan näillä näkymin aikomusta ryhtyä.

– Isäni oli Tali-Ihantalan veteraaneja. Ei hän lähtenyt poterostaan karkuun, eikä lähde poikakaan. Jos oma huusholli on sekaisin, kannattaa keskittyä siivoamaan.

Siivoamisella Hoskonen kuvailee näkemystään keskustan nykyisestä tilanteesta.

– Keskusta yrittää mielistellä muita puolueita. Poliittiset tavoitteemme ovat hyvät ja terveet, ei niissä ole mitään hävettävää.

Hoskosta närästää erityisesti se, että keskustassa jyräävät nyt ääriliberaalit voimat eikä ”perinteisellä elämänmenolla” tunnu olevan enää merkitystä.

– Tämmöistä minä en aio hiljaa katsella sivusta. Jos kentällä jotkut eivät erota meitä vihreistä, olemme pahasti pudonneet kartalta.

Kommentit (3)

  • Lukija9

    Hannu, ole oma itsesi ja kulje viitoittamaasi tietä. Ei ruoho ole tiesi kummallakaan puolella sen maukkaanpaa. Vilkuilla voit, mutta jätä loikkahaavaat sille asteelle. Olet keskustassa juuri sopiva vastavoima näille ”hymytytöille ja -pojille. Kyllä humyilijöita viedään kohta niin, etteivät ehdi edes vikisemään. Ole kriittinen jopa puolueen johtoa kohtaan. Ehkä he pian ja vihdoinkin huomaavat, että Keskusta lymyilee väärissä pöydissä.
    Tunnustan joskus kritisoineeni sinua yksittäistapauksissa, mutta alan vähitellen tuntea kuinka suvaitsevaisuus tekee tehtäväänsä.

  • Lukija26

    Hannu Hoskoselta hyviä huomioita , turpeen käytön osalla ,myös maaseudun elinkeinojen kehittäminen ,kun useampi maatila lopettelee on korvaavaa tuotantoa saatava tilalle elinvoimaisen elämän kehittämiseksi . Helposti esitetään ympäristön nimissä ja usein myös melko löyhin tiedoin asioita ,joihin uskotaan tai uskotellaan ihmisiä .Tätä valitettavasti esiintyy puolueissa ,joilla kokonaisvaltainen tieto – taito puuttuu tai ovat liian yhden asian ajajia . Kuitenkin vahvin tietoa usein löytyy lähia- alueen ihmisillä miten toimeentulo parhaiten maaseudulla voidaan saada aikaiseksi ? Hannu kulje omaa tietäsi , teet hyvää työtä koko Suomen kehittämiseksi ,myös reuna-alueilla olevien ihmisten puolesta ,jotka usein unohtuvat kun uudistuksia tehdään liian aktiivisesti . Olet tuonut ärhäkän otteen ”Keskustapuolueen” toimintaa. Tarvitsemme sinuntapaisia ”unilukkareita ” viemään puoluettamme voittoon seuraavissa kunnalisvaaleissa .

    Seppo Kotaniemi
    Keski-Suomi ,Äänekoski

  • Mustikka

    Hoskosen linjalla ollaan laajemminkin Keskustassa. Juuri Hoskosen tapaisia henkilöitä Keskustassa nyt tarvitaan, jos halutaan nostaa Keskusta suosta ja vaihtaa puolueen linja suomalaisten ja maaseudun etua ajavaksi nykyisestä alennuksen tilasta.

Voit kommentoida kirjauduttuasi palveluun. Tarvitset kirjautumiseen Suomenmaa-tunnuksen