Keskustalla on kirittävää somessa, sanovat Kosonen ja Siponen – "Vaikuttaa ainakin nuorisokannatukseen"
Keskustan nykytilaa ruotivassa raportissa puolue myöntää, ettei se ole loistanut sosiaalisessa mediassa. Henkilöillä ja henkilöbrändillä on siellä suuri merkitys, mutta somessa menestyjät keskustan riveissä ovat harvassa, toteaa raportti.
Henkilöbrändi on somessa suuri esimerkiksi Antti Kaikkosella, Annika Saarikolla ja Katri Kulmunilla.
Keskustan kansanedustajat Markku Siponen ja Hanna Kosonen päivittävät sosiaalisen median tilejään jatkuvasti. He jakavat raportin johtopäätöksen siitä, että keskustalaisten kannattaisi olla nykyistä näkyvämpiä somessa.
– Meillä on varmasti oppimista seuraajakunnan haalimisessa, Kosonen sanoo.
– Meiltä löytyy yksittäisiä onnistujia kaikissa sosiaalisen median kanavissa, mutta kokonaisuutena olemme takamatkalla, ja se vaikuttaa varmasti ainakin nuorisokannatukseen, Siponen toteaa.
Markku Siponen käyttää työn merkeissä viestipalvelu X:ää (entinen Twitter), Facebookia ja Instagramia, mutta jälkimmäistä hän käyttää useimmiten ja tavoittaa sillä eniten ihmisiä.
– TikTokia aloin käyttää noin vuosi sitten, mutta siihen en ole vielä ehtinyt riittävästi panostaa. Sinne pitää olla hieman provosoivampaa materiaalia, se vetää parhaiten. Katsojan huomio pitäisi herättää muutamassa sekunnissa, hän kertoo.
Kososen viestintäkanavat ovat TikTokia lukuun ottamatta samat. Instagramista on tullut hänelle koko ajan tärkeämpi, sillä nykyinen X ei ole yhtä mieluisa kuin entinen Twitter.

Mitä neuvoja somevelhot antaisivat kansanedustajakollegoilleen?
Kososen mukaan asialliset, pitkään harkitut tietopohjaiset päivitykset eivät herätä suurta kiinnostusta.
– Parhaiten menestyvät omintakeiset, hetken kiihkossa kirjoitetut jutut, joissa on tunnetta ja tekemisen meininkiä sekä arjen huomiot, joissa on huumoria. Näen melko monet tilanteet huumorin kautta ja siitä on helppo tehdä päivityksiä.
Kosonen teki esimerkiksi juuri Instagram-tarinan eduskunnan paternoster-hissistä ja pohti seuraajilleen, oliko jatkuvassa liikkeessä olevaan hissiin hyppääminen korkokengissä ja vähän myöhässä sittenkään kannattavaa.
Kosonen kertoo tuottavansa mielellään iloa muidenkin päivään.
– Päivitykseni ovat jollain tavalla positiivisia, hän toteaa.
Asialliset, pitkään harkitut tietopohjaiset päivitykset eivät herätä suurta kiinnostusta.
Pohjoismaiden neuvosto kokoontui äskettäin Oslossa, ja Siposen laittoi eetteriin videon iltalenkistään Oslon puistoihin. Videolla näkyi peuroja ja taustalla soi norjalaisen euroviisuvoittajan Alexander Rybakin kappale Fairytale.
– Materiaalin pitää olla aitoa, eikä haittaa vaikka tulee pieniä mokia. Itsellänikin on opeteltavaa siinä, ettei julkaisuja tarvitse aina hioa viimeisen päälle, Siponen sanoo.
Hänelle kausi eduskunnassa on ensimmäinen, ja hyvä palaute kannustaa jatkamaan somettamista.
– Ensimmäisen puolen vuoden aikana eduskunnassa olen saanut paljon palautetta ihmisiltä siitä, että heistä tuntuu kuin olisivat itse eduskunnassa ja se tulee ”lähemmäs”, hän kuvaa.
Kososta ja Siposta yhdistää urheiluhulluus, sillä savonlinnalainen Kosonen on entinen maailmanmestaruustason hiihtosuunnistaja ja kiuruvetinen Siponen ammatiltaan liikunnanopettaja. Urheilu näkyy usein molempien somesisällöissä.

Siponen pyrkii ottamaan oppia muilta poliitikoilta somen käytössä. Vihervasemmisto on hyvä visuaalisuutta korostavassa Instagramissa ja perussuomalaiset provosoivassa TikTokissa, hän arvioi.
– Vaikka se onkin vähän persumeininkiä, niin meidän keskustalaisten pitäisi myös tehdä parempaa joukkoviestintää somessa: tykätä, kommentoida ja jakaa omien materiaalia, siitä algoritmit tykkäävät.
– Tämä on tiimipeliä, porukan hommaa!
Käytännön vinkkinä Siponen huomauttaa, että videoissa tekstitys on tärkeää, jotta niitä voi katsoa huomiota herättämättä myös ilman ääntä.
– Tärkeimmät julkaisut kannattaa tehdä silloin, kun ihmiset ovat somessa, eikä esimerkiksi keskellä yötä. Huumori tai pilke silmäkulmassa on aina plussaa, hän sanoo.
Kolmannen kauden kansanedustajan Hanna Kososen mukaan keskustan eduskuntaryhmästä löytyy monia hyviä viestijöitä, mutta hommaa voisi tehdä ammattimaisemmin ja iskevämmin.
– Ajattelen kuitenkin, että kaikki lähtee viestijän persoonasta. Mitä aidompaa, sen kiinnostavampaa.