Keskusta ottaa tekoälyn avuksi periaateohjelmatyössä
Keskusta on käynnistänyt uuden periaateohjelman kirjoittamisen. Ohjelma tulee puoluekokouksen hyväksyttäväksi kesällä 2026.
Keskusta hyödyntää ensimmäisenä suomalaisena puolueena periaateohjelmatyössä tekoälyä. Sitä käytetään avuksi puolueen jäsenille lähetettävän jäsenkyselyn vastausten analysoinnissa.
Ohjelmatyötä vetävä poliittinen asiantuntija Pauliina Maukonen kertoo, että tekoälyn hyödyntäminen toimii parhaiten, kun aineistomäärä on suuri.
– Tekoälyn avulla pääsemme käsiksi keskustalaisten arvomaailman juurisyihin ja siihen, mitkä asiat ja arvot ovat tärkeitä arjessa ja omassa toiminnassa, hän sanoo tiedotteessa.
– Tekoäly on hyvä renki, mutta ohjelmatyössä sitä ei pidä kuitenkaan päästää isännän paikalle.
Periaateohjelman on määrä sisältää 2020–2030-luvun arvot ja aatteen suuntaviivat, joille keskustan ohjelmat ja politiikka rakentuvat. Keskeisiä kysymyksiä ovat, millainen on keskustalainen ihmiskuva, maailmankuva ja tulevaisuuskuva mentäessä kohti 2030-lukua.
Keskusta etsii parhaillaan avoimella haulla eri tavoin ajattelevia henkilöitä periaateohjelmatyöhön. Sparrausryhmään kuuluvien ei tarvitse olla puolueen jäseniä.
Ryhmään valitaan enintään 15 jäsentä. Haku ryhmään päättyy 15. helmikuuta.