Kemppi: Suomalaiset yritykset täytyy saada vahvemmin EU:n sisämarkkinoille – "Näin ei voi jatkua"
Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Hilkka Kemppi on tyytyväinen eduskunnan talousvaliokunnan hyväksymään päätökseen Euroopan unionin sisämarkkinastrategiasta.
Talousvaliokunta hyväksyi torstaina sisämarkkinastrategiaan liittyvän lausunnon. Kempin mukaan keskustan on helppo tukea päätöstä.
Tiedotteessaan hän kertoo, että talousvaliokunta yhtyi valtioneuvoston kirjelmässä esitettyyn näkemykseen, jonka mukaan EU:n sisämarkkinoiden mahdollisuuksia ei ole kyetty täysimääräisesti hyödyntämään
– Erityisesti EU:n teollisuuspolitiikkaa, kilpailu- ja valtiontukipolitiikkaa sekä EU:n pääomamarkkinaunionin edistämistä koskevat linjaukset vaikuttavat olennaisesti talouden kasvuun, sisämarkkinoiden toimintaan ja yritysten toimintamahdollisuuksiin, Kemppi summaa.
Sisämarkkinastrategian mukaan eri sääntelykokonaisuuksien toimivuutta ja tarkoituksenmukaisuutta sisämarkkinoiden sujuvan toiminnan kannalta pyritään jatkossa mittaamaan aiempaa systemaattisemmin muun muassa stressitestausten ja kilpailukykytarkistusten avulla.
Sääntelyn yksinkertaistamista koskevien aloitteiden ohella päättäjien tulee strategian mukaan kiinnittää nykyistä enemmän huomiota valmisteilla olevien lainsäädäntöhankkeiden sisämarkkinavaikutuksiin sekä niiden aiheuttamiin kustannuksiin ja hallinnolliseen taakkaan.
– Lisäsääntelyä tuntuu tulevan joka päivä lisää. Näin ei voi jatkua. Suomen tulee tunnistaa paremmin kansallinen etunsa ja liikasääntely, Kemppi linjaa tiedotteessa.
EU:n sisämarkkinastrategian tavoitteena on helpottaa erityisesti pk-yritysten jäsenvaltioiden rajat ylittävää toimintaa, edistää niiden kasvua keskisuuriksi yrityksiksi sekä keventää niiden raportointivelvoitteita ja hallinnollista taakkaa.
Samalla on tärkeää helpottaa helpottaa rahoituksen saatavuutta, Kemppi sanoo.
– Tavoite on välttämätön, jotta Suomen teollisuus voi kasvaa. Esimerkiksi Suomen puolustustarviketeollisuus kasvaa nyt hurjaa vauhtia ja sen kasvun esteitä tulee purkaa.
Kempin mukaan EU-markkinoiden integraatio on kriittistä, jotta suomalaiset vielä verrattain pienet yritykset pääsisivät kasvamaan ja voisivat tukea koko Euroopan turvallisuutta.
– Tarvitaan kansallisia referenssejä ja sisämarkkinoiden avoimuutta.