Katri Kulmuni: ”Keskusta korottaisi metsävähennystä asteittain – kannustaa metsien säilymistä perheomistuksessa”

Metsäpolitiikka

Keskusta tavoittelee metsävähennyksen asteittaista korottamista. 

Puheenjohtaja Katri Kulmunin mukaan korotuksella olisi monia myönteisiä vaikutuksia.

– Metsävähennyksen korottaminen ehkäisee tilojen pirstoutumista, edistää sukupolvenvaihdoksia ja kannustaa metsäomaisuuden säilymistä suomalaisten perheiden omistuksessa, hän muistuttaa tiedotteessa.

– Maa- ja metsätaloustuottajien keskusjärjestö MTK on ollut huolissaan kehityksestä, jossa suomalaiset metsätilat ovat alkaneet kiihtyvällä vauhdilla siirtyä kotimaisten ja ulkomaisten rahastojen omistukseen, Kulmuni jatkaa.

Kulmunin mielestä MTK on nostanut tärkeän yhteiskunnallisen teeman keskusteluun.

– Kasvollinen perhemetsänomistaminen ja yhteismetsät ovat tärkeitä ylisukupolvisen metsänomistamisen kannalta. Myös kyläyhteisöjen ja vaikkapa metsästysseuratoiminnan näkökulmasta kasvollinen omistajuus on yhteiskunnallisesti kannatettavaa.

Keskustan puheenjohtaja korostaa, että metsänomistajat ovat avaintoimijoita Suomen metsien hyvinvoinnin kannalta.

– Ilman aktiivisia metsänomistajia meillä ei ole puuta, hyvin hoidettuja, terveitä ja kasvavia metsiä tai korkeaa hiilinielua. Suomen metsien kasvu ja korkeatasoinen hoito ei ole valtion ansiota, vaan metsänomistajien pitkäjänteisen ja kovan työn tulosta.

Suomi nauttii Kulmunin mukaan metsien tuottamasta hyvinvoinnista nimenomaan ahkerien suomalaisten metsämiesten ja -naisten ansiosta. 

– Metsävähennys on veroetu, jonka ansiosta metsän omistaja voi vähentää osan metsän hankintamenosta metsätalouden pääomatulojen verotuksessa.