Kaikkonen sivaltaa Orpoa: "Ei tällaiseen itsepetokseen ole nyt varaa"
Suomen turvallisuutta rakennetaan myös terveys- ja vanhuspolitiikalla, muistuttaa keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen.
– Sisäinen eheys on vaarassa heikentyä, ja siinä isoin tekijä on hallituksen väärä politiikka terveydenhuollossa, vammaispalveluissa ja etenkin vanhusten hoivassa. Heikoimmat ovat vaarassa pudota kyydistä, Kaikkonen varoitti eduskunnan välikysymyskeskustelussa tiistaina.
Keskustan ja Liike Nytin jättämässä välikysymyksessä tiukataan, aikooko hallitus perua sosiaali- ja terveyspalvelujen leikkauksia. Lisäksi hallitukselta kysytään, miten se aikoo turvata jokaiselle ikäihmiselle turvallisen elämän sen viime hetkiin asti ja palauttaa ihmisten luottamuksen palvelujen saantiin.
Kaikkosen mukaan hallitukset tähänastiset vastaukset eivät riitä keskustalle.
– Puhetta on kuultu, mutta tekoja on nähty aivan liian vähän. Hoidon ja hoivan nykysuunnasta huolestuneet suomalaiset ansaitsevat muutakin kuin hymistelyä ja hyvää päivää.
Keskustajohtaja näkee, että hallitus on suhtautunut kovakorvaisesti asiantuntijoiden, hoitajien, potilaiden ja omaisten vetoomuksiin tilanteen parantamiseksi.
– Ei tartu, ei ota kiinni. Hallitus ei ole hälytyskelloja kuullut eikä ehdotuksille lämmennyt.
Kaikkonen hämmästelee sitä, ettei hallitus aio tuoda vielä tänäkään keväänä eduskuntaan lakiesityksiä, jotka parantaisivat vanhustenhoidon tai terveyspalvelujen tilaa. Puoluejohtaja pitää tyrmistyttävänä sitä, että hallitus on mediatietojen mukaan lykkäämässä uusien säästöpäätöstensä sisällön kuntavaalien yli
– Pääministeri on jopa todennut, että ei hoivassa mitään kriisiä ole, ja siellähän tehdään hienoja asioita joka päivä. Ei tällaiseen itsepetokseen ole nyt varaa.
Kaikkonen huomauttaa, ettei myöskään Talouspolitiikan arviointineuvosto pidä hallituksen sote-linjaa taloudellisesti kestävänä, vaan esittää siihen joustoja.
– Vanhustenhoidossa, terveysasemilla, lastensuojelussa tai vammaispalveluissa ei voida säästää sitä tahtia, jota pääministeri Petteri Orpo (kok.) ja valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) vaativat.
Kaikkonen on kuitenkin vakuuttunut siitä, etteivät Orpo ja Purra halua kuulla näitä viestejä.
– Pelkäänpä, että tässä tulee käymään vielä huonosti. Näyttää ja kuulostaa siltä, että sana ei mene perille. Joko ei kuulla, tai ei haluta kuulla.
Keskusta on Kaikkosen mukaan ojentanut hallitukselle kuukaudesta toiseen yhteistyön kättä.
– Olemme antaneet tukea asiantuntijoiden esityksille, ja tuoneet esille suomalaisten viestejä vanhusten ja sairaiden palvelujen arjesta.
Keskusta on muun muassa esittänyt kohtuullisempaa aikataulua vanhusten, sairaiden ja vammaisten hoivan kentälle säästöjen tekemiseen. Lisäksi keskusta esittää, että norminpurusta saatavat säästöt pitää jättää palveluihin alueille sen sijaan, että ne imuroitaisiin hallituksen kassaan.
– Ikäihmisten epäinhimillinen siirtely pitkien matkojen päähän pitää lopettaa. Pistetään tällainen mummoralli kuriin ja lähipalvelut kunniaan, Kaikkonen jyrisi.